Juhlien parhaat jälkiruokareseptit

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Viikonloput ovat mielestäni jälkiruokien aikaa. Totta puhuen tulee kuitenkin todella harvoin syötyä jälkiruokia, ja vielä harvemmin tehtyä, mutta jos joskus teen jälkiruokaa, niin viikonloppuisin. Lisäksi jälkiruoka kuuluu juhliin, kuten jouluun ja pääsiäiseen. Wikipedia kertoo, että sokeripitoisen jälkiruuan on herkuttelun lisäksi tarkoitus edistää ruuansulatusta. Enpä ole koskaan ajatellut asiaa tuolta kantilta. Jälkiruoka on tyypillistä länsimaiselle kulttuurille, sillä esimerkiksi kiinalaisessa kulttuurissa makeaa syödään aterian keskellä. Koska en tee usein jälkiruokia, reseptikirjaani ei tullut montaa jälkiruokareseptiä. Tässä kuitenkin niistä parhaimmat. 



NUTELLAJÄÄTELÖ

2 1/2 dl    vispikermaa
175 g       Nutellaa
3 rkl         maitoa

Vaahdota kerma ja vatkaa Nutella mukaan. Lisää maito. Kaada jäätelö jäätelömuotteihin tai rasiaan ja pakasta. Ota jäätelö huoneenlämpöön hetki ennen tarjoilua. 



MUSTIKKAINEN PANNACOTTA 

Pannacotta
1 1/2        liivatelehteä
3 dl          kuohukermaa
130 g       valkosuklaata rouhittuna

Marinoidut mustikat
3 dl         mustikoita
3 rkl        mustikkalikööriä
3 tl          sokeria

Tee ensin pannacotta. Pehmitä liivatelehdet kylmässä vedessä. Kiehauta kerma ja liuota suklaa joukkoon. Purista liivatelehdet kuiviksi ja lisää suklaakermaan. Jaa seos tarjoilulaseihin ja hyydytä jääkaapissa vähintään muutama tunti. Marinoi seuraavaksi mustikat. Kaada astiaan mustikat, likööri ja sokeri ja sekoita keskenään. Annan maustua jääkaapissa. Ennen tarjoilua lisää mustikat pannacottien päälle. 



BANAANIPAISTOS JA SUKLAAJÄÄTELÖÄ

50 g          sokeria
1               appelsiinin mehu
1               punainen chili
2               banaania
                 suklaajäätelöä 

Kuumenna sokeri pannulla. Kun sokeri on karamellisoitunut hieman, lisää appelsiinimehu. Lisää hienonnettu chili sekä kuutoidut banaanit. Paista hetken aikaa. Tarjoa kuumana suklaajäätelön kanssa. 


Oletko jälkiruokaihminen? Mikä on lempijälkiruokasi? :) 

2 kommenttia:

  1. Pitäiskös testata lasten kanssa ensiviikonloppuna vaikka tuo nutellajätski.. :P Slurps! http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi! Se on helppo valmistaa ja vie kielen mennessään. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |