Juhla-alan ammattilaiset: Hortonomi Seppo Leppänen

torstai 22. syyskuuta 2016

Tänään haastateltavana on hortonomi Seppo Leppänen kukkakauppa Kellokukasta Joensuusta. Halusin haastatella juttusarjaani Seppoa, sillä olen käyttänyt hänen palveluitaan häistämme lähtien. Ensin tilasin tarvikkeita vieheiden tekemiseen Sepon verkkokaupasta Ruusu & Rautalanka, jonka jälkeen tilasin myös hääkukkamme häneltä. Lisäksi olen tilannut kukkia muun muassa isäni syntymäpäiväjuhlille. Valintani Joensuun kukkakauppatarjonnasta on Kellokukka, koska kokemukseni mukaan sieltä saa parasta asiakaspalvelua ja kukkien tarjonta on todella laaja. Sepolta saa myös hyviä vinkkejä juhlakukkien valintaan. 

Kuvat: Seppo Leppänen

Seppo Leppänen / Kellokukka


36 vuotta alalla työskennellyt Seppo Leppänen toimii hortonomina Kellokukka –kukkakaupassa Joensuussa. Kellokukka on puutarhan yhteydessä toimiva kukkakauppa, jonka tarjontaa kuuluvat pääasiallisesti leikkokukat, sidontatyöt ja ruukkukukat sekä kevät- ja kesäaikana kesäkukkien ja vihannesten taimet. Lisäksi hän hoitaa floristitarvikkeita myyvää Ruusu & Rautalanka –verkkokauppaa. Kaupassa myydään erilaisia ammattilaisten käyttämiä kukkasidontatarvikkeita alan harrastajille ja itse kukka-asetelmia tekeville ympäri Suomen. Kaupan sivuilta löytyy myös ohjevideoita kukka-asetelmien tekemiseen. 


Seppo kertoo, että työ elää koko ajan asiakkaiden tarpeiden mukaan: ”Työpäivän aikana palvellaan liikkeeseen tulevat asiakkaat ja siten sidontatyöt jäävät usein iltatyöksi. Suurin osa leikkokukkamyynnistä onkin tilauksena tulleiden sidontatöiden tekemistä.”  Seppo kertoo päivittäisiin töihin kuuluvan verkkokaupan tilausten pakkaamisen, sillä ne postitetaan samana päivänä, kun tilaus tulee heille. Yleensä alkuviikosta tehdään kukkatilauksia. Osa kukista saapuu myös alkuviikosta. ”Viikon puolivälistä eteenpäin valmistellaan loppuviikon sidontatöitä.”

”Yleensä kaikki juhlat ovat viikonloppuisin ja siten työt painottuvat loppuviikkoon.”


Juhlakukat


Kysyin Sepolta, miksi juhlakukkiin kannattaisi panostaa. Seppo sanoo kukkien tuovan niin arkeen kuin juhlaankin viihtyisyyttä: ”Juhlapöydän saa kauniiksi pienelläkin kukkamäärällä eikä niihin välttämättä tarvitse satsata rahallisesti paljoa. Itse tekemällä ja hyvällä mielikuvituksella saa paljon aikaan edullisesti.” Seppo neuvoo miettimään juhlien kukkia ajoissa: ”Nykyisin suurin osa kukista tulee Hollannista tai ainakin Hollannin kautta. Kukkien tilaus tehdään Hollantiin yleensä toimitusta edeltävän viikon keskiviikon paikkeilla. Jos tilaus tehdään ajoissa, on aina parempi mahdollisuus saada sitä mitä haluaa.” 



Seppo kertoo, että juhlakukkia suunnitellessa kannattaa miettiä, minkä tyyppisiä asetelmia tai kimppuja haluaa juhlaansa, mitkä ovat tilaisuuteen sopivat värit ja kuinka kauan kukkien tulisi kestää. Seppo myös huomauttaa, ettei kannata pitää kiinni tiukasti jostakin tietystä kukkalajista tai väristä: ”Esimerkiksi turkoosia kukkaa ei ole olemassa kuin värjäämällä, joten kannattaa miettiä joku siihen sopiva väri, jos ei halua, että kukat tehdään värjäämällä. Pionia on tarjolla kesä-heinäkuussa Hollannista, silloin sen hinta ja laatu ovat hyviä. Sen jälkeen pionit tulevat Kanadasta, jolloin laatu on huono ja hinta korkea.” Seppo neuvookin kuuntelemaan alan ammattilaisia ja kysymään heiltä neuvoja.



Hääkukkien trendit


Seppo kertoo, että tämän kesän hääkimpuissa käytettiin erityisen paljon neilikkaa. Ruusun suosio on kääntynyt selkeästi laskuun. Malliltaan kimput ovat olleet yksinkertaisia omin varsin tehtyjä, vapaamuotoisia kimppuja. Runsas prinsessaunelma-tyyli ei ole ollut kovin kysytty. Tämän hetken trendi hääkukissa on luonnollinen ja rustiikkinen. Seppo lähettää lukijoille terveisiä, jotka kannustavat valitsemaan juhliin omannäköisiä kukkia: 

"Suunnitelkaa juhlistanne myös kukkien osalta itsenne näköiset ammattilaisten neuvoja kuunnellen."



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |