Näytetään tekstit, joissa on tunniste hääostokset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hääostokset. Näytä kaikki tekstit

Häähankintoja ulkomailta

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Monet tekevät varmastikin osan hääostoksistaan ulkomailta. Ensimmäisenä tulee mieleen alkoholijuomien hakeminen Viron puolelta ja toisena mittatilauspuvun tilaaminen Kiinasta. Suomen valikoimaan verrattuna ulkomaalaisten hääaiheisten nettikauppojen tarjonta on huikean laaja ja joissakin asioissa huomattavasti edullisempi. Aidan toiselta puolelta voi myös löytää erikoisempaa tavaraa. Esimerkiksi viime kesänä olin keskiaikaa henkivissä häissä, jossa lähes kaikki oli tilattu eBaysta (no, ei cateringia sentään :D).

kuva
 Kaasoni ovat intoilleet häähankintareissusta Lontooseen. Itse en ole siellä käynyt, mutta kaasoni ovat täysin vakuuttuneita paikan tarjonnasta (no, olen kyllä minäkin). Lontoota on myöskin kutsuttu hääostosten pääkaupungiksi. 

kuva
 Ulkomailta ostettavia asioita:
+ juomat
+ kengät
+ makeisia
+ askartelutarvikkeita
+ vieraslahjat
+ koristeita
kuva
 Oletteko te suunnitelleet tekevänne joitakin hankintoja rajojen ulkopuolelta? Nettikaupan kautta vai paikan päältä?

Häähankintoja

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Joitakin pikku juttuja on siis tullut jo ostettua. Minusta on oikeastaan tosi kivaa ostoksilla käydessä pitää silmät auki myös häähankintojen varalta.

Nämä kehykset bongasin Kodin Ykkösen alennusmyynneistä ja sain ne puoleen hintaan. Näitä ajattelin pöytiin pöytänumeroiden kehyksiksi.


 Tällaisia tuikkukippoja olen himoinnut pitkään ja viimein löysin sellaiset Tigeristä. En ole ihan vakuuttunut, pidänkö tuosta koristeesta mutta lasin pinta on juurikin sellainen, mitä olen hakenut. Vinkatkaa jos tiedätte, mistä tällaisia löytyisi!

































 Tällaiset pinkkivalkeat tikkarit sopisivat hyvin karkkibuffettiin ja harmaaseen teemaväriin.

Kauha karkkibuffettiin löytyi anopilta. Kauha on hieman kärsinyt, joten pitää joko lakata se tai maalata. Minua kyllä himottaisi koristemaalata se. :p


Ihastuin tämän kynttilän väriin (joka ei kylläkään kuvassa näytä oikeanväriseltä), mutta luultavasti emme tarvitse tuon kokoisia kynttilöitä.

Sydänkehykset olivat erittäin edullinen löytö Savonlinnasta Amanda B-liikkeestä. Ajatuksena olisi laittaa kehykseen meidän pällit ja pöytämme koristeeksi.

Ensimmäinen häähankinta!

torstai 9. elokuuta 2012

Kyllä! Tänään sen tein, kun aikaa on tasan kaksi vuotta hääpäivään. Ostin ekan häähankinnan, huh. Sattumalta tosin. Ja tässä se tulee!


KIRJAIMET! En osaa sanoa miksi. :D Tai no, osaanhan mie. Mielessäni on pyörinyt tuollaiset puiset kirjaimet joko hääparin pöydän somisteeksi tai muuten osaksi koristelua tai save the date-kortin kuvaan rekvisiitaksi.

kuva
kuva
kuva

Ja eipä tosiaan ollut hinnalla pilattu tämä ostos, Tiger:stä 3e/kpl.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |