Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggaaminen. Näytä kaikki tekstit

Kiitos ja näkemiin

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Aiemmin tänä keväänä tein blogiini kevätsiivousta. Olen tehnyt myös kotona siivousta. Samalla kun tavara on vähentynyt kotona, olen alkanut pohtia myös sitä, mihin haluan aikaani käyttää. Mistä haluan luopua, mihin käyttää enemmän aikaani.

Asioita pitää tehdä oikeista lähtökohdista. Aikani ei tunnu riittävän blogille enkä halua blogata kiireessä hutiloiden. Ja näin on lähes viiden vuoden bloggaamisen jälkeen aika sanoa kiitos ja näkemiin. Olen ylpeä mun blogista, vaikkei se todellakaan täydellinen olekaan. On aika luopua ja antaa tilaa muulle.

Kun viisi vuotta sitten aloitin bloggaamisen, en todellakaan arvannut, mitä kaikkea saisin sen myötä kokea. Olen useasti jo sanonutkin, mutta sanon taas, että parasta bloggaamisessa on keskustelu ja vertaistuki. Siispä iso, lämmin kiitos kaikille lukijoilleni ja kanssabloggaajille. :)

En kuitenkaan halua kokonaan hylätä Elämäni päivää. Siksipä päädyin sellaiseen ratkaisuun, että säilytän Instagram-tilin edelleen ja postailen sinne kuvia.  Minusta on ihana vastailla esimerkiksi juhlien suunnitteluun liittyviin kysymyksiin ja vastailen edelleen s-postilla elamanipaiva@gmail.com. Minuun saa siis jatkossa yhteyden sähköpostilla ja Instagramissa. Blogi ja Facebook-sivu vaikenevat.

Kiitos kaikille kuluneista viidestä vuodesta ja hyvää, värikästä jatkoa niin arjessa kuin juhlassa! :)

400. postaus: Ajatuksia bloggaamisesta

maanantai 20. helmikuuta 2017

Huh, tämä on blogihistoriani 400. postaus! Tuntuu ihan käsittämättömältä, miten postauksia on ehtinyt syntyä niin paljon. Totta puhuen, en todellakaan edes muista kaikkia postauksiani vuosien varrelta. 400 postauksen kirjoittamiseen on kulunut aika monta tuntia aikaa... Joskus postaus syntyy vartissa, kun tulee jokin hauska idea, jonka haluaa jakaa nopeasti lukijoille. Toisinaan postauksen kirjoittamiseen menee monta päivää. Esimerkiksi haastattelujen pohjalta tehdyt jutut ovat aikaa vieviä prosesseja. 


Kuvat: Pinterest 

Miksi sitten jaksan käyttää blogiini edelleen paljon aikaa, vaikka häät (bloggaamisen alkuperäinen syy) on vietetty pian kolme vuotta sitten? Miksi käytän blogiharrastukseen näin paljon aikaa, vaikken saa siitä rahallista hyötyä? Yksinkertainen syy on se, että rakastan bloggaamista. Ensinnäkin, minusta on ihanaa kirjoittaa ja siitähän kaikki lähtee. Olen ihan fiiliksissä, kun mieleeni tulee postausaihe. Postausaihe voi tulla mieleen missä vain ja milloin vain. 


Toiseksi, bloggaamisen kautta olen päässyt tutustumaan suureen määrään ihania ihmisiä! Jotkut varmaan pitävät minua hulluna, kun kirjoittelen esimerkiksi yrittäjistä juttuja ilman korvausta, mutta minä nautin juttujen tekemisestä suunnattomasti. Minusta on ihana tutustua uusiin ihmisiin, inspiroitua heistä ja kertoa heidän tarinansa lukijoille. Tähän ihanaan ihmisryhmään kuuluvat myös kanssabloggaajat ja lukijat. Moni ongelma on ratkennut, kun olen kysynyt blogissani neuvoa. On hienosa saada jakaa innostukseni juhlia kohtaan muiden samanhenkisten ihmisten kanssa. 

Kolmanneksi, blogini kautta haluan antaa lukijoille vinkkejä ja tarjota viihdyttävää sisältöä. Olen aina pitänyt toimitustyöstä, kuvan ja tekstin yhdistämisestä. Koen kehittyneeni hurjan paljon kirjoittajana juurikin bloggaamisen ansiosta. Seuraavaksi haluan kehittää kuvaustaitojani ja varsinkin kärsivällisyyttä kuvaamisen suhteen. Tykkään kyllä stailaamisesta, mutten oikein malttaisi käyttää aikaa kuvaustilanteen stailaamiseen. Haluaisin kuitenkin jatkossa pystyä lainattujen kuvien sijaan käyttämään blogissani itse kuvaamaani sisältöä. 


Blogini täyttää pian viisi vuotta ja sen kunniaksi aion tehdä blogiini hieman muutoksia. Itselläni on vahva tunne, että nyt kevään korvalla on hyvä aika hieman uudistua. Tuulettaa hieman blogia ja karsia turhaa pois. Vaikka tähtäimessäni ei olekaan esimerkiksi itseni elättäminen bloggaamalla, koen silti blogini olevan iso saavutus, jota haluan edelleen kehittää ja jonka parissa haluan jatkaa toivottavasti vielä monta vuotta. Näiden muutosten tuulien puhaltaessa toivotan kaikille oikein ihanaa alkanutta viikkoa ja esitän kysymyksen mikä on sinun syysi blogata ja/tai lukea blogeja? :) 

Hääblogilista päivitetty!

torstai 5. tammikuuta 2017

Kävin läpi Vuoden 2017 Hääblogi -finalisteja, ja tajusin että vuoden 2017 uusi hääblogi -kategoriasta löytyy monta blogia, joita en ollut aiemmin lukenut. Uusista hääblogeista innostuneina laitoin hää- ja juhlablogilistaukseni kuntoon. Häät 2016 -blogilistaus sai väistyä häät 2017 -listauksen tieltä alaspäin. 

Onnea kaikille viime vuoden hääpareille ja erityisesti onnea kaikille tämän vuoden hääpareille! Muistan itsekin, kuinka vuoden 2014 alku tuntui tavanomaista jännittävämmältä, kun tiesi, että kyseessä oli häävuotemme. Linkkaan vielä tähän tämän vuoden hääblogit. Hää- ja juhlablogilistauksesta löydät vuoden 2016 ja vuoden 2015 hääblogit sekä tulevien vuosien 2018 ja 2019 hääblogit. Lisäksi olen listannut kotimaisia ja ulkomaisia hää- ja juhla-aiheisia blogeja. 

Jos sinun hää- tai juhla-aiheinen blogisi tai seuraamasi blogi puuttuu listalta, laita ihmeessä viestiä! :) 


HÄÄT 2017

10 x blogihistorian suosituimmat postaukset

tiistai 22. marraskuuta 2016

Minusta on kiva lukea muista blogeista postauksia, joissa käydään läpi blogin historian suosituimpia postauksia, ja päätin viimeinkin tehdä omista postauksistani samanlaisen koonnin. Suosituimpien postausten läpikäynti on mukavaa muistelua vanhoille lukijoille ja antaa uusille lukijoille kuvan blogin sisällöstä. Minähän olen kirjoittanut blogia nyt neljä ja puoli vuotta ja postauksia on kertynyt 365 kappaletta. On mukava sukeltaa niihin ja muistella menneitä. Voisikin olla hauska tehdä postaus myös omista lempipostauksista. Olisikohan ne eri kirjoituksia kuin suosituimmat postaukset?.. :) 

Käytän koontiin Bloggerin omaa tilastoa, sillä en ole käyttänyt Google Analyticsiä bloggaamisen alusta lähtien. 



Kaikkein suosituimmaksi postaukseksi ylsi heinäkuussa 2012 kirjoittamani postaus hääpuvuista. Postaus sisältää kolme lausetta ja läjän kuvia. "Olen hieman itsekin yllättynyt, kuinka innostunut olenkaan pitsistä tällä hetkellä. Kauneimmat hääpuvut tuntuvat olevan pitsisiä ja selästä avoimia." Noloa, että blogini suosituin postaus on näin ontuva räpellys blogin perustamiskuukaudelta! :D 




Syyskuussa 2014 kävin läpi häitämme ja tässä postauksessa esittelin häidemme drinkkibaarin sekä kartoitin juomien menekkiä. "Ilmaisen alkoholin tarjoilu ei aiheuttanut onneksi minkäänlaisia ongelmia. Toiset joivat hieman enemmän kuin toiset ja toiset olivat limpparilinjalla, mutta kellään ei mennyt alkoholin käyttö yli. Uskon, että juhlat kestivät pidempään alkoholitarjoilun takia." Häämme kestivät aamuviiteen ja drinkkibaari oli menestys. Häidemme jälkeen kaikissa järjestämissämme juhlissa on ollut drinkkibaari tai mahdollisuus tehdä jokin drinkki, ja vieraat ovat aina tykänneet kovasti. Suosittelen. 





Maaliskuussa 2015 haastattelin Satuhäät- paria Henna ja Janne Vartiaista. "Henna ja Janne tapasivat vuonna 2012 Jannen työpaikalla Kylpylähotelli Rauhalahdessa, jossa Janne edelleen toimii baarimestarina. Kihlautumisen jälkeen pari otti samanlaiset kihlatatuoinnit ja päästyään mukaan ohjelmaan Satuhäät -tatuoinnit, joissa lukee Satuhäät sekä häiden päivämäärä. Molemmat onkin kovia Satuhäät -faneja: 'Haimme Satuhäät -ohjelmaan, koska halusimme jakaa rakkaustarinamme muille. Meille naimisiin meno oli erityisen tärkeä, koska se oli molemmille ensimmäinen kera. Olemme Satuhäät -faneja ja ohjelmaan hakeminen tuntui meille oikealta." 

"Vartiaisen pariskunnalla on muutama neuvo hääpareille, jotka tällä hetkellä suunnittelevat häitään: 'Turhaa stressiä ei kannata ottaa. Asioiden järjestely kannattaa toki aloittaa ajoissa ja kirjata ylös, mitä on hoidettu ja mitkä asiat hoitamatta, jotta pysyy itse tilanteen tasalla. Nauttikaa päivästänne ja luottakaa, että kaikki onnistuu. Aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, mutta turhaan ei kannata panikoida. --- Olkaa omia itsejänne, päivä on Teidän!' "





Neljänneksi suosituin postaus käsitteli juhlapaikkojen etsintää helmikuussa 2013. "Käytiin lauantaina katsomassa juhlapaikkaa, jonka piti kuvien ja paikan edustajan puheiden mukaan olla aivan huikea ja mahtava, rannalla sijaitseva kohde. Noh. Ei ihan ollut. Ensinnä paikka olikin hotelli ja kaiken lisäksi sellainen oikein tummista tiilistä rakennettu, ruma ku mikä. Meille oli sanottu, että paikkaan mahtuu 120 henkeä. No, mahtuuhan sinne, jos puolet olisi alakerrassa ja puolet yläkerrassa. Siistiä. Jotakin kertonee, että paikka on 60-luvulla rakennettu suojelukohde, jota ei ole rempattu. Kaiken lisäksi luvattu järvinäköala vaihtui näköalaksi vastapäiseen tiiliseinään. Lattia oli kokolattiamaton peitossa ja katto melkein otti päähän kiinni."

Postauksessa pohdin juhlapaikkavaihtoehdoiksi Strömforsin ruukkia Loviisassa, Villa Kaislikkoa Helsingissä ja Punkaharjun valtionhotellia Punkaharjulla.  





Toukokuussa 2014, muutama viikko ennen vihkimistä pohdin, mitä tekisimme maistraatin jälkeen ja pyysin lukijoilta ideoita. Kerroin myös, kuinka emme saaneet maistraattiaikaa Helsinkiin: "Kieltämättä minulla oli tyhmä olo viikonloppuna, kun varasin meille vihkimisaikaa maistraattiin. Alkuperäisenä ajatuksena (joka oli sulhaselta lähtöisin) oli, että menisimme vihille kihlauksemme vuosipäivänä eli 29.5. Kuinkas ollakaan se on tänä vuonna Helatorstai ja näin ollen pyhä. Emme jaksaneet sen enempää alkaa vääntää maksullista vihkimistä siihen, vaan ajattelimme päivää 28.5. Mutta jösses miten hankalaa siihen oli saada aikaa! Minä hölmö luulin, että vihkimisajan saisi helposti lyhyellä varoajalla, no eipä. Onneksi kuitenkin sain vaikkakin nyt joudutaan ajelemaan hieman kauemmas. Onhan niin, ettei tarvitse olla kirjoilla sen maistraatin kunnassa, jossa vihkiminen suoritetaan?"





Huhtikuussa 2014 pohdin hääjuhlamme aikataulua: "Minulla on pieni ongelma. En hahmota, monelta häidemme pitäisi alkaa. Pelkään sitä, että laitamme häät alkamaan liian aikaisin ja sitten vieraat vaan palloilevat hölmöinä. --- Kutsumme ovat muuten valmiita painoon, mutta tämä olennainen tieto vielä puuttuu." Postaus on siitä epätyypillinen minulle, ettei se sisällä yhtään kuvaa. :) 



Esittelin maaliskuussa 2014 häidemme ohjelmaa. Kerroin musiikin olevan isossa roolissa häissämme. "Juhlissamme esiintyy kaksi bändiä sekä sellisti." Esittelin karkkibuffetin, hääbingon, Mikä heitä yhdistää -pelin ja dateboxin sekä kimpun ja sukkanauhan heiton.  Karkkibuffetista kirjoitin seuraavaa: "Karkkibuffetista ei tule todellakaan mitään riemunkirjavaa, vaan tiukasti värikoodattu paketti. Tämä on vakava asia! Karkkibuffetin värit ovat musta, harmaa ja vanha roosa. Buffetin taustalle tulee samoista väreistä koostettu sydänverho." 

Sukkanauhan heittoon suunnittelimme pientä twistiä: "Minua kylmää ajatus, että sulhanen ryömisi helmojeni alle kaivelemaan sukkanauhaa, joten päätimme, että annamme ihan tasapuolisuuden nimissä jotakin sulhasen omaa jakoon. Vielä pitäisi miettiä, mitä se voisi olla."





Suosituimpien postausten joukkoon mahtui vain yksi postaus tältä vuodelta. Kirjoitin muutama viikko sitten aikuisten joulukalentereista. "Minusta on mahtavaa, kuinka nykyään on mitä ihanampia joulukalentereita aikuisille! Lasten joulukalenterit tuntuvat jäävän kakkoseksi aikusten tarjonnan rinnalla. Oma valuntani tänä vuonna on English Tea Shopin Teejoulukalenteri. Aivan mahtava joulukalenteri tällaiselle teefanaatikolle!"





Elokuussa 2014 aloitin häidemme läpikäymisen esittelemällä juhlapaikkamme Outokummun Vanhan kaivoksen Jauhimon. 

"Jauhimo on helposti muunneltava teollisuustila, joka omalla tavallaan oli todella helppo ja toisaalta melko haasteellinen paikka järjestää juhlat. Järjestelyvaiheessa asiat täytyi miettiä hyvin tarkkaan, sillä tilassa ei ollut valmiina muuta kuin pöydät ja tuolit. --- Lasten kannalta tila ja ulkotila ovat erityisen epäkiitollisia, mutta onneksi juhlissamme yhtään lasta ei onnistunut putoamaan mihinkään koloseen. Kaiken kaikkiaan tila kuitenkin toimi erittäin hyvin ja oli aivan meidän näköinen. Monet vieraat ihmettelivät, että mistä tällaisen juhlatilan voi löytääkään. No, vuoden mittaisella googlettamisella sellaisen voi löytää."





"Nythän on käynyt niin, että en enää käytä kihlasormustani. Aikani sitä käytin vihkisormukseni kaverina, kunnes kyllästyin siihen, mitä kihla on liian pieni ja koruton verrattuna vihkisormukseen. Se oikeastaan vei vihkisormuksen hehkua pois. Niinpä olen viime ajat käyttänyt pelkkää vihkisormusta."

Näin kirjoitin kesäkuussa 2014. Mietin, voisivatko Swarovskin kristallit olla vaihtoehto vihkisormuksen pariksi. Jälkikäteen ajateltuna ei olisi ollut mitään järkeä hankkia Swarovski-sormusta vihkisormukseni pariksi, ja onpa hyvä etten niin tehnytkään. Mutta tosiaan, kannattaa käyttää kihlasormuksen valintaan aikaa ja miettiä sitä hankkiessa kihla- ja vihkisormuskokonaisuutta, jottei tarvitse jälkikäteen hankkia uutta kihlasormusta! 




Oletko kurkannut, mitkä ovat sinun blogisi suosituimmat postaukset? :) 

Juhlan ja arjen fiilistelyä

maanantai 15. elokuuta 2016

Ehkä olette huomanneet, että olen kuluneen kesän aikana muokkaillut hieman blogiani. Olen myös kirjoitellut postauksia enemmän kuin aikoihin. Viime aikoina minua on alkanut ahdistaa se, että koska tämä on juhla-aiheinen blogi, täytyy minun kirjoittaa juhla-aiheisia postauksia, vaikka mieleni on tehnyt kirjoittaa ihan muista aiheista. Aloin suorittaa blogiani, kunnes tajusin, etten halua pilata ihanaa ja rakasta harratustani ryppyotsaisella suorittamisella. Päätin, että asialle on tehtävä jotain. 

Lisäsin blogini kuvaukseen juhlien fiilistelyn rinnalle arjen fiilistelyn. Tein päätöksen, että jatkossa kirjoitan myös arjestani enkä keskity pelkästään juhlahumuun. Kyseenalaistin tänä kesänä, miksi ylipäätään kirjoitan blogia. Alunperin bloggaaminen oli tuikitärkeä työkalu hääsuunnitteluissa ja -järjestelyissä, ja silloin bloggaamisen syyt olivat hyvin selkeät. Häiden jälkeen en kuitenkaan halunnut lopettaa blogiani, vaan jatkoin muista juhlista kirjoittamista. Viime aikoina olen pohtinut, aloittaisinko tämän blogin rinnalle toisen blogin, jossa käsittelisin muita aiheita, mutta päätin muokata tätä blogia minulle sopivammaksi. Toivottavasti jatkatte silti mukanani! Voin luvata, ettei juhlafiilistely häviä minnekään, sen rinnalle vaan nostan muitakin aiheita.

Monta vuotta olin tarkka siitä, etten paljastanut henkilöllisyyttäni blogissani. Hääsuunnitteluaikana halusin salata blogini läheisiltäni, jotteivät he saisi tietää liikaa häistämme etukäteen. Nyt henkilöllisyyteni piilottelu tuntuu turhalta ja koska blogini menee henkilökohtaisempaan suuntaan, haluan kertoa hieman itsestäni. Nimeni on Marjo ja asun Helsingissä mieheni kanssa. Täytän tällä viikolla 25 vuotta. Valmistuin pari kuukautta sitten kulttuurituottajaksi Metropolian Ammattikorkeakoulusta. Tällä hetkellä etsin töitä ja pohdin, mitä haluaisin tehdä isona. Bloggaamisen ohella olen solisti metalliyhtyeessä Valaja ja harrastan joogaa.  En juo kahvia, mutta teetä kuluu monta kupillista päivässä. Olen kotoisin Pohjois-Karjalasta ja uskonkin synnyinseutuni sekä perheeni juhlaperinteiden vaikuttaneen eniten juhlainnostukseeni. Juhlat ovat mielestäni elämän suola, eikä ole olemassa liian pientä juhlan aihetta! 



Siispä: tervetuloa juhla-aiheiseen blogiini, jossa jatkossa inspiroidutaan myös värikkäästä arjesta!

Miksen paljasta häidemme juhlapaikkaa?

torstai 2. tammikuuta 2014

Worst case scenario:
Vietämme upeaa hääjuhlaamme perheidemme ja ystäviemme kanssa. Fiilis on mitä mahtavin ja kepein, kunnes yhtäkkiä jostakin juhliin tunkeutuu kuokkavieras. Yh, ärsyttävä riesa ja mistä se osasi juhliin tulla? No bongasi blogistani, missä ja milloin häät ovat ja pölähti paikalle.

Todennäköistä? Mahdollista.

En halua pelästyttää kanssamorsiamia, mutta itse en vaan kykene pelkoni takia kertomaan juhlapaikkaamme. Tottakai kerron paikan häidemme jälkeen ja laitan kuvia ja noin pois päin, mutta tällä haavaa nukun yöni paremmin, kun en paljasta paikkaa etukäteen.
 
Olenko yksin pelkoni kanssa? 

kuva

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |