Luukku 20: Jouluperinteiden historiaa

tiistai 20. joulukuuta 2016

Kuten monesti on todettu, jouluun kuuluu paljon perinteitä. Minua on viime aikoina alkanut kiinnostaa, mistä perinteet kumpuavat ja innostuinkin etsimään tietoa niihin liittyen. Suomalainen Joulu -sivustolta löysin kattavasti tietoa mm. joulupukin, joulukalenterin, joulukinkun ja joulukorttien lähettämiseen liittyen. Kokosin tähän muutamia faktoja sivustolta. 



Joulupukin esikuva on Pyhä Nikolaus. Pyhä Nikolaus oli 300-luvulla Turkissa vaikuttanut piispa, joka piti huolta vähäosaisista. Hän ei kuitenkaan uskaltanut ujona miehenä antaa apuaan suoraan, vaan avusti vähävaraisia yöaikaan. 1860-luvulla amerikkalaiset muokkasivat hollantilaisten siirtolaisten mukana tulleen Pyhän Nikolauksen olemusta. Nimi Saint Nicholas muotoutui muotoon Santa Claus. Thomas Nast stailasi joulupukille punaruskean takin ja valkean parran, jolle George P. Walker sepitti kotipaikaksi Pohjoisnavan. 

"Kun köyhällä isällä ei ollut kolmen tyttärensä naittamiseen tarvittavaa omaisuutta, Pyhä Nikolaus huomasi tilaisuutensa. Ensimmäisen tyttären tullessa naimaikään hän jätti pimeydessä perheen oven taakse nyytin kultaa. Kun toinen tytär oli valmis miehelään, oven taakse ilmestyi taas mystinen kultapussi. Kolmannen tyttären kohdalla isä piti varansa, jotta saisi tietää lahjoittajan henkilöllisyyden. Niinpä hän eräänä yönä näki piispan itse teossa kiipeämässä katolle pudottamaan piipusta kultanyyttiä, joka soljahti sujuvasti tyttären kuivamassa olleeseen sukkaan. Piispa vannotti tyttöjen isää pitämään salaisuuden. Mutta mitä vielä, uutinen levisi tuota pikaa. Siitä lähtien odottamattoman lahjan saajat kautta lähtisen maailman kiittivät Pyhää Nikolausta ja monissa maissa toiveikkaat lapset roikottavat joulusukkia takan reunalla vielä tänäkin päivänä.

Suomessa joulupukin edeltäjiä olivat sarvipäiset tapaninpukit, nuuttipukit ja muut kummajaiset. Nykyisenlainen joulupukki kiersi alussa säätyläiskodeissa. Vuonna 1927 Markus-setä kertoi radiossa joulupukin asuvan Lapissa Korvatunturilla. 


Joulukortteja on lähetetty 1840-luvulta lähtien. Ensimmäinen joulukortti painettiin ja lähetettiin Englannissa, josta kortit levisivät Eurooppaan. Suomessa ensimmäinen joulukortti lähetettiin vuonna 1871. Vuonna 1882 Suomessa lähetettiin 100 000 joulukorttia, vuonna 1900 800 000 korttia ja 1905 jo 2,7 miljoonaa korttia. Vuodesta 1995 lähtien 50 miljoonan lähetetyn joulukortin raja on ylitetty vuosittain. 

Joulukorttien suosituin aihe on joulupukki ja tontut. Ruotsalaista taiteilijaa Jenny Nyströmiä pidetään pohjoismaisen joulutontun luojana. Suomessa kuuluisia joulukorttitaiteilijoita ovat mm. Martta Wendelin ja Rudolf Koivu. 


Joululahjoja
 on Suomessa vaihdettu 1700 -luvulta lähtien. Aluksi lahjat valmistettiin itse, mutta 1900-luvun alussa lahjoja alettiin ostaa myös kaupoista. Lahjoja annettiin ensin kartanoissa ja pappiloissa, joista tapa levisi talonpoikaiskulttuuriin. Joululahjaperinne on saanut alkunsa vuoden vaihtumisen juhlasta, jolloin ihmiset vaihtoivat keskenään uhrilahjoja. 


Joulukalenteri tuli Suomeen vuonna 1947 Teresita Fazerin mukana, joka oli nähnyt Ruotsissa adventtikalentereita. Ensimmäisen Suomen adventtikalenteri suunnitteli Ulla von Wendt. Alkuvuosina kalenterissa oli talo, jonka ikkuvat ja ovet olivat luukkuja. Ensimmäinen suklaakalenteri tuli myyntiin vasta 1980-luvulla. 



Joulukuusi on todennäköisesti lähtöisin Saksasta, jossa ensimmäinen julkinen kuusi pystytettiin vuonna 1605. Kuusi oli koristeltu punaisin omenoin. Joulukuusi sattaa olla peräisin myöskin katolisen kirkon keskiaikaisista seimiasetelmien paratiisipuista, joihin ripustettiin mm. omenoita. Kertomuksen mukaan kuusi sai koristeekseen kynttilät Martti Lutherin toimesta. 

Suomeen joulukuusi saapui 1900 -luvun alussa. Tuolloin kuusenkoristeina käytettiin omenien lisäksi leivonnaisia ja konvehteja. Myöhemmin koristeiksi valmistettiin paperinauhoja, lippuja ja paperista leikeltyjä kuvia. 1930 -luvulla varakkaimmissa perheissä kuusi koristettiin ulkomailta tuoduilla lasipalloilla. 1950 -luvulla sähkökynttilät alkoivat syrjäyttää elävät kynttilät. 



Sivustolta voit käydä katsomassa vielä mm. joulusaunan, tonttujen ja joulun ruokapöydän historiaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |