Vieheen testausta

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

En suinkaan testannut kalastukseen liittyvää viehettä vaan sulhasen, bestamanien ja isien rintapieleen tulevan kukkalaitoksen tekoa. Olin lykkäillyt vieheen kokeilua, sillä luulin ettei se olisi kovin kivaa puuhaa. Viimein oli pakko tarttua härkää sarvista, koska meidän täytyy tilata kukat ensi viikon aikana. Yllätyinkin suuresti, kun sain kokea kuinka helppoa ja nopeaa hommaa vieheiden teko on.


Tarvitset
  •  sulhasneuloja. Tilasin omani Ruusu ja rautalanka-nettikaupasta. Sulhaselle tulee astetta hienompi malli, joka kiinnitetään magneetilla.
  • kukkarautalankaa (jonka unohdin kuvasta)
  • kukkateippiä
  • sakset
  • kukkia
Sitten ei muuta kuin kukat leikataan sopivan mittaisiksi ja asetellaan niistä halutunlainen kokonaisuus. Kukat kiinnitetään kukkarautalangalla sulhasneulaan ja kiinnitys siistitään kukkateipillä. Vartta voi myös koristella esimerkiksi satiininauhalla. Magneetilla olevan sulhasneulan käyttö on vielä helpompaa, siinä kukat tarvitsee vain tökätä koloseen.




Näillä näkymin teen kaikille vieheet yhdellä, isolla valkoisella neilikalla. Täytyy vielä miettiä, että teenkö varren vain siistimmin kukkateipillä vai koristelenko sen jollakin.


6 kommenttia:

  1. Aivan ihanat vieheet! Minulla on parin viikon päässä edessä vieheiden suunnittelu, kun sain kuulla ettei hortensia kestäkään vieheissä. Pitää keksiä joku uusi tilalle, tuo valkoinen neilikka on todella kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Onko hortensia liian painava vai eikö se kestä päivää ilman vettä? Ja itse asiassa, nuo eilen tekemäni neilikkavieheet ovat edelleen kuin juuri tehdyt, eivät ole nuupahtaneet ollenkaan.

      Poista
  2. Kauniita vieheitä! Meillä miehien vieheet oli tehty tuosta sinullakin olevasta harsokukasta ja ruusuista. Molemmat kestivät todella hyvänä ja kauniina lähes seuraavaan aamuun asti! Valkoinen neilikka on kyllä kaunis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Itse mietin, että miten viehe kestää hyvänä mutta tosiaan eilen tekemilleni vieheille ei ole vielä tapahtunut mitään, vaikka ne kököttävät pöydällä. Niinpä, valkoinen neilikka on yksinkertaisen tyylikäs. :)

      Poista
  3. Kauniit vieheet! Näyttää helpolta tehdä. Ajattelin joskus keväällä että tekisin vieheet itse mutta kun sulhanen näki kokeiluni hän totesi että "ehkä tilataan myös nuo sieltä kukkakaupasta...."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Eikä! Millä kukilla sitten kokeilit ja oliko sinulla sulhasneulaa? Nimittäin tuollaiseen sulhasneulaan kukka tarvitsee vain asetella ja kiinnittää rautalangalla.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |