It´s only rock n roll but i like it

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Kuten aiemmin olen jo vihjaillut, tulee juhlastamme varsin musiikin täyteinen. Tänään kävin kuuntelemassa, kun sellistiystäväni harjoitteli sisäänmarssikappalettamme ja siitä innostuneena päätinkin koota tänne hieman kappaleita, jotka häissämme tullaan kuulemaan.

Hääparin saapuminen, pelkkä sello

 
Alkuseremonian musiikkiesitys, pelkkä sello
 

Ruokailun ajan musiikin hoitaa Spotifysta soiva Santa Cruz. Tarkoituksena on, että rokki soi jo, kun vieraat astuvat juhlatilaan ja etsivät istumapaikkojaan. Lisäksi yhdistetyllä ruokailu- ja kahvittelulistalla soi mm. Foo Fighters, Guns n Roses, RHCP sekä Queens of the Stone Age.

 
Ruokailun jälkeinen musiikkiesitys, rockbändi  sekä sello



Ensimmäinen  tanssimme on kyllä valssi, mutta rokkivetoinen sellainen. Myöskään vanhempien valssi ei ole mikään perinteinen. Kolmatta valssia emme ole vielä valinneet, mutta sen jälkeen olisi tarkoitus vetäistä vielä yllätysrumbat



Bilebändi aloittaa suoraan yllätysrumban päättyessä. Bändi vetää kaksi rockpainotteista bilesettiä.



Bilebändin jälkeen, noin kello 22:30 aikaan Spotify saa jälkeen alkaa tulittaa, astetta klubimaisempaa menoa kuin bändi.Tällä hetkellä bilelistalla on musiikkia jo reilun kuuden tunnin tarpeiksi, että eiköhän musiikki raikaa koko illan ja yön! Syy, miksi teemme täysin valmiin bilelistan, johon vierailla ei ole pääsyä, on kokemukset monista bileistä, jotka lässähtää siihen, että kaikki saa laitella haluamaansa musiikkia. Meidän vieraamme tuntien kun musiikkitarjonta saattaisi heilahtaa hieman synkäksi. 



Jos rahaa olisi enemmän, palkkaisimme ehdottomasti DJ:n hoitamaan musiikkipuolta bilebändin jälkeen. Päädyimme pohdintojen jälkeen siihen, että musiikki saa kuulostaa meiltä ja esimerkiksi ruokailun taustalla voi vallan hyvin soida iloinen ja energinen hard rock. Kuitenkin kaikkien makuun on pyritty löytämään kappaleita. 

Kuinka tärkeä osa häitänne musiikki on? Kuullaanko juhlissanne elävää musiikkia? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |