Morsiamen häälook

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Täällä kerroin sulhasen häälookista, ja nyt on aika kertoa minun. Sulhasen asusteet ovat kultapainotteisia, minun taas hopean värisiä. Hopea sopii toki teemaväreihimme, mutta se myös korostaa hääpuvussani olevaa hopeaa helmivyötä. Koska pukuni on melko bling, en laita kaula- enkä käsikorua. Hiuskoru on vielä mietinnän alla. 

Morsiamen asusteet: bolero (tai hihatin se taitaa olla), kengät, korvakorut, kynnet (voiko niitä kutsua asusteiksi?), laukku (jota en varmastikaan edes tarvitse) ja sateenvarjo (jota toivottavasti en tarvitse).

Ihan ensimmäisenä hankin laukun joskus viime vuoden puolella. Olen jo käyttänyt sitä useampaan otteeseen, ja se on häitä ajatellen vain varalla. Kynnet sain mieheltäni joululahjaksi (osasipa ostaa hyvät kynnet!). Löydettyäni hääpuvun innostuin, että kenkien tulee olla hopeat ja ne löytyikin Carlsonilta. Korvakorut löysin sattumalta Love me do-messuilta Ninkan shopista. Eniten päänvaivaa tuotti bolero, jota etsin pitkän aikaa. Sattumalta sitten löysin sellaisen Haloselta ja täytyy sanoa, että tykkään siitä paljon! Se on niin nätti hohtaessaan hennosti. Sateenvarjon bongasin Tinkaliinan blogista ja varasin sen samoin tein. 


13 kommenttia:

  1. Todella upeat asusteet, etenkin tuo musta laukku on aivan ihana! :)

    VastaaPoista
  2. Just kun löysin oikein superglitteristä kynsilakkaa ja en voinut ostaa kun en keksinyt heti pakollista käyttötarkoitusta.. Mutta joo, hääkynnet voi kuorruttaa sillä! Ihanan näköiset

    VastaaPoista
  3. Onpas tyylikästä, sinulla on kovsti samankaltainen maku kuin minulla eli hemmetin hyvä:P tykkään myös varjosta!

    VastaaPoista
  4. Näyttää ihanalta kokonaisuudelta. Etenkin tuo bolero! Otathan kuvia sen kanssa, vaikka ei sää sitä välttämättä vaatisikaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Täytyy ainakin muutama kuva ottaa myös boleron kanssa. Itse asiassa minulla oli se käytössä maistraattivihkimisessä.

      Poista
  5. Oih, tuo ylin kuva on vaan niin täydellisyyttä! Loistavasti sopii kaikki yhteen ja todella tyylikäs setti. Tuo laukku on mustakin tosi hieno!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Onneksi oli rauhassa aikaa etsiskellä lookin osasia.

      Poista
  6. Mistä nuo aivan ihanat sandaalit ovat? Ovat todella kauniit, niinkuin koko tuo sinun asuyhdistelmäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ne on Carlsonilta ostettu viime talvena.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |