Luukku 11: Joululeivontaa

sunnuntai 11. joulukuuta 2016



Marras-joulukuussa kaivan esiin vanhat joululehdet ja katson niistä reseptit. Pohdin, mitä kokkaisin tämän vuoden joulupöytään. Usein lopputulos on se, että noin viikkoa ennen joulua päätän, että joulupöydässä mennään perinteisellä linjalla ja vanhoilla resepteillä. Kuitenkin joululeivonnaisissa yritän aina kokeilla jotakin uutta. En tee paljoa herkkuja, sillä jouluruoka on tuhtia ja suklaakonvehteja kuluu. Yleensä teen yhden jälkkärin, pipareita ja jotakin suolaista. En yhtään tykkää piparien leipomisesta, mutta silti pakottaudun aina leipomaan niitä. Ne vain ovat niin hyviä! 

Tänä vuonna innostuin ostamaan joululeivonnaisten reseptikirjan, Emma Iivanaisen Emman makea joulu -teoksen. Olen seurannut Emma Iivanaista siitä lähtien, kun hän osallistui Koko Suomi leipoo -kilpailuun. Blogissaan hän esittelee upeita kakkujaan ja antaa vinkkejä esimerkiksi leivonnaisten koristelemiseen. Emman makea joulu -kirja sisältää yli 70 reseptiä, joissa korostuu laivonnaisten koristelu. Kirjassa opastetaan, kuinka tehdä näyttäviä konvehteja, kakkuja, jäätelöitä ja pullia. 

Toinen leivontakirja, jota olen innokkaasti selannut, on Liisa Westerbergin Makeaa Joulua. Liisakin  on Emman tavoin minulle tuttu Koko Suomi leipoo -kisasta. Liisa jakaa blogissaan herkullisia reseptejä. Kirjassa löytyy reseptejä mm. jälkiruokiin, konvehteihin, leivonnaisiin ja ruokalahjoihin. 

Kuva

Minulle leipominen on tärkeä osa jouluvalmisteluja. Leipoessa, kuunnellessa joululauluja ja haistellessa jouluisia mausteita pääsee joulutunnelmaan. Tänä vuonna ajattelin leipoa karjalan piirakoita, lohirullia ja pipareita sekä tehdä kahdenlaista jälkiruokaa, klementiinihyytelöä ja viikunajäätelöä. Joululeivonnaisissa on se hyvä puoli, että suuren osan niistä voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen. Esimerkiksi piparit ajattelin leipoa ensi viikon aikana. 

Leivotko jouluherkkuja?

2 kommenttia:

  1. Täytyy myöntää etten yleensä leivo jouluna, vaikka leipuri-kondiittori ammatiltani olenkin. Jotain kuivakakkua saatan tehdä, esim porkkanakakku sopii mielestäni hyvin joulupöytään. Toisena hyvänä jälkkärinä pidän pannacottaa. :) Helppo valmistaa ja kuitenkin näyttävä ja erittäin hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä haluat jouluna tehdä muuta kuin töistä tuttuja hommia? :) Porkkanakakku on kyllä erittäin hyvä ja tykkään myös pannacotasta. Pannacottaa on myös helppo varioida.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |