Kolme plus yksi kovaa kysymystä. Vastauksianne kaivataan!

perjantai 13. syyskuuta 2013

Huomasin, etten olekaan julkaissut ikäkysymyksen tuloksia erikseen täällä! Eli 44 morsianta vastasi kyselyyn ja jakauma oli seuraavanlainen:

4 % 18-21-vuotiaita
52 % 22-25-vuotiaita
36 % 26-29-vuotiaita
4 % 30-32-vuotiaita

Kyselystä voi varmuudella päätellä sen, että bloggaavista tai blogeja seuraavista morsiamista valtaosa on 22-25-vuotiaita. Muutenkin kyselyn tulos oli odotetunlainen. Vielä minua kiinnostaisi tietää, että mistä päin Suomea olette? Vastaa sivupalkin kyselyyn ja mukavaa olisi kuulla vielä tarkemmin, millä paikkakunnalla asut. Tuntuu, että suurin osa bloggaajamorsiamista sijoittuu eteläiseen Suomeen, ja haluaisin tarkistaa asian. Olisi kiva kuulla kommentteja, järjestättekö häänne asuinpaikkakunnallanne vai kenties jossakin muualla ja missä? Minä ja sulhoni asutaan Helsingissä ja häät juhlitaan Pohjois-Karjalassa, itärajalla.

kuva
Kaiken tämän kysymystulvan jatkeeksi minulla olisi vielä kolme kysymystä lisää. Teen erästä artikkelia opintojani varten ja mielelläni ottaisin teiltä jeesiä. Siis:

1) Mikä on tärkeintä häiden suunnittelussa?

2) Mistä aloitit häiden suunnittelun?

3) Mikä on hääpäivässä tärkeintä?

Kiitos jo etukäteen vastauksista! :)
kuva
 

6 kommenttia:

  1. 1) Häiden suunnittelussa on tärkeintä, että se on kivaa morsiamen mielestä eikä haittaa sulhastakaan ;) Hmm, osaisinkohan antaa jonkun asiallisen vastauksen... tärkeintä on mahdollisesta yksityiskohtien hiomisesta huolimatta muistaa kokonaisuus: miksi juhlaa vietetään ja millainen sen haluaisi olevan tunnelmaltaan.

    2)Kuten kiinteistöjen kolme tärkeintä ominaisuutta: location, location, location. Ensin kirkko, sitten juhlapaikka.

    3) Hääpäivänä on tärkeintä se vieressäsi oleva henkilö, jota rakastat. Loppujen lopuksi on aivan sama, minkä väriset servietit on käytössä.

    VastaaPoista
  2. 1) Tärkeintä on rentous ja mukavuus. Siksi budjetti ja häiden kustantamiseen liittyvät asiat kannattaa ratkaista ihan alussa, koska ne aiheuttaa joka tapauksessa stressiä, mutta kun ne on hyvin ja selkeästi suunniteltu, luo se pohjan, johon häiden järjestäminen on yksinkertaisesti ihanaa. Toinen vielä tärkeämpi asia on se, että häät on oikeasti yhteinen juttu! Jos jompikumpi ei meinaa osallistua yhtään hääjärjestelyihin, panttaa hääpäivän päättämisessä ja muissa tärkeissä häihin liittyvissä päätöksissä, niin sitten ollaan suoraan sanottuna väärällä meiningillä liikkeellä. Naimisiinmeno on yksi elämän suurimmista päätöksistä ja se täytyy pitää koko ajan mielessä, vaikka miten ihanaa olisi hurahtaa koristelujen suunnitteluihin sun muihin.

    2) Meillä varattiin ensimmäisenä juhlapaikka ja ruvettiin pohtimaan kuinka ulkovihkiminen järjestyisi.

    3) Tärkeintä on tietenkin rakkaus ja onnellisuus, sillä jos hääparista huokuu ne fiilikset ja kilometrien päähän loistaa miten hääpari nauttii hääpäivästään, niin se tarttuu myös vieraisiin ja takaa juhliin parhaan tunnelman. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos molemmille kommenteistanne! Päädytte ehdottomasti artikkeliini. :) Ehkä julkaisen jutun täälläkin sitten jossakin vaihessa. :)

    VastaaPoista
  4. 1) Meillä tärkeimpänä asiana ja punaisena lankana häiden järjestelyssä on alusta asti ollut se, että juhlista huokuisi juuri meidän näköinen tunnelma. Haluamme rikastuttaa häitämme pienillä yksityiskohdilla ja hauskoilla ideoilla, jotka toivottavasti onnistuisivat yllättämään vieraat myönteisesti. Nuorekasta ja uutta ilmettä siis, kuitenkaan perinteitä liikaa rikkomatta - siinä vasta vaikea combo! ;) hauskaa, rentoa, omaperäistä tunnelmaa!

    2) Olimme alkaneet vasta alustavasti suunnittelemaan, että ensi vuonna voisi mahdollisesti olla sopiva ajankohta häille. Sattumalta voitimme liput häämeissuille, ja sieltä käteemme tarttui kasa esitteitä. Palasimme esitteisiin vähän ajan kuluttua, ja sieltä bongasimme täydellisen oloisen juhlapaikan. Saimme juhlapaikalta meille sopivan tarjouksen, ja siitä se suunnittelu sitten kunnolla lähti käyntiin!

    3) Suurin toive on, että päivä voisi alkaa ja loppua kaikinpuolin hyvillä mielin ja ilman suurempaa stressiä! Oon aikamoinen turhastakin stressaaja, joten siksi ehkä tämä toive omalla kohdalla korostuu. Onneksi suunnitelmat on lähtenyt hyvin käyntiin aktiivisten ja ihanien kaasojen avulla, joten kiireetön hääpäivä voisi olla jopa ihan mahdollinen ;) Ja komppaan myös aiempaa kommenttia, eli hääparista huokuva rakkauden fiilis varmasti tarttuu myös ympärillä juhliviin vieraisiin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja vietämme häitä muualla kuin kotipaikkakunnalla. Aluksi päätös mietitytti, mutta tulevan hääpaikan löydettyämme tiesimme, ettei mitään niin meidän näköistä juhlapaikkaa olisi tarjolla kotipaikkakunnallamme. Sijainti on kuitenkin hyvä ja majoitus on varattu kaikille halukkaille, joten toivottavati päätös miellyttää myös vieraita :)

      Poista
    2. Selvästi tuo hääpaikka on meant to be! :) Olen ihan varma, ettei vierailla ole mitään sitä vastaan, että häät ovat muualla, päinvastoin. Meilläkin häät on sijoinniltaan sellaisessa paikassa, että minun perheelleni matkustusta on 45 kilsaa ja sulhon perheellä 120 kilsaa, mutten usko sen olevan minkäännäköinen pulma. Toivottavasti osaat olla stressaamatta liikaa! Itsekin sitä tässä harjoitellaan. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |