Rinkulaa sormeen, osa 2

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Tartuin härkää sarvista ja otin yhteyttä Annette Tillanderiin heti tämän postauksen kirjoittamisen jälkeen. Yllätys oli suuri, kun hän vastasi sähköpostiini kymmenessä minuutissa iltakahdeksan aikaan. Hän oli kirjoittanut pitkän viestin, jonka lopussa oli vielä, että hän on lomalla. Aikamoista asiakaspalvelua, että vastaa samoin tein sähköpostiin illalla ja vieläpä lomalla! :) Sovimme palaavamme asiaan, kunhan hän palaa lomilta. Tosiaan tässä ei vielä millään muotoa ole kiire, mutta mielestäni on hyvä käydä jo tapaamassa Annettea ja keskustella asiasta alustavasti.

kuva
Ennen Annetten luokse menoa minun pitäisi miettiä tarkemmin, mitä sormukselta haluan. Ainakin haluan sen olevan keltakultainen ja hieman hienompi kuin kihlasormukseni. Jotakin melko yksinkertaista ja kaunista. Kivestä olen haaveillut aina, mutten tiedä niistä oikein mitään. Värillinenkin kivi voisi olla kiva, mutta sen tulee olla upotettu. Ihan älyttömyyksiä emme ole valmiita sormuksesta maksamaan, mutta paljon helpotusta tuo se, että meillä on materiaalit (paitsi kivi) valmiina. Seuraavassa Annetten suunnittelemia sormuksia, joista haen inspiraatiota:
kuva
kuva
kuva
kuva
kuva
kuva
Nämä olisi ihanat hääkorvakorut!
kuva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |