Vieroitusoireita juhlien järjestämisestä

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Kärsin vakavista vieroitusoireista, jotka liittyvät juhlien järjestämiseen. Viimeisimmät juhlat järjestin elokuussa ja sen jälkeen on ollut hyvin hiljaista lukuunottamatta siskolleni suunnittelemia juhlia, jotka peruuntuivat. Viime vuosina on riittänyt juhlia, mutta nyt on meneillään kuiva kausi, jolle ei näy loppua. Tiedossa ei ole mitään juhlia ja itse asiassa tajusin, että olen viettänyt oikeastaan kaikki elämäni suuret juhlat

Elämäni suuriin juhliin lasken rippijuhlani, ylioppilasjuhlani, hääni ja valmistujaisjuhlani. Juhlin myös näyttävästi täysi-ikäisyyttäni ja kun täytin 25 vuotta. Seuraavat isommat juhlat lienee siis vasta, kun täytän 30 vuotta. Sillon aionkin kyllä panostaa viimeisen päälle. :D 

Tässähän on melkein paikka kriisille. Mitä tekee juhlien järjestämistä rakastava ihminen, jonka tulevaisuus näyttää pahasti siltä, ettei juhlien aiheita enää kummemmin ole? Ainakaan siis sellaisten juhlien, joihin kannattaisi suuremmin panostaa. 


Ihminen, joka syö glitteriä aamupalaksi, tarvitsee juhlahumua ympärilleen. Jotakin on siis kehiteltävä. En suostu elämään elämääni ilman värikästä juhlahumua. :D En vain yhtään tiedä, miten pääsisin suunnittelemaan enemmän juhlia. Onko teillä ideoita? 

Onko kellään muulla vieroitusoireita juhlien järjestämisestä? Joko elämän suuret juhlat ovat osaltasi takana päin? 

4 kommenttia:

  1. Ah, aion niin kopioida sulta käyttööni ton ilmaisun, että syön glitteriä aamupalaksi :D

    Ja sanos muuta, tässä nyt odotellaan joko omia kolmekymppisiä tai sitten sitä, että joku ystävä päättäisi avioitua piakkoin ja pääsisi kaasoksi :D en haluaisi painostaa, mutta hitsi, että haluaisin painostaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vain! :D Aina kun pidän tuota paitaa päällä, saan paljon hymyjä ja hymähdyksiä.

      Itselläni on itse asiassa siinä mielessä kiva tilanne, että kaksi ystävääni suunnittelee häitään ja varsinkin toisen heistä kanssa oon jutellut paljon. Siinä oon vähän saanu tyydytettyä juhlaintoiluja. :D Pitänee mainostaa omalle ja miehen perheille, että olipa mitä tahansa juhlia tiedossa, niin minä voin hoitaa!

      Poista
  2. Höpö höpö, kyllähän juhlan aiheita saa kehiteltyä ihan mistä vain ja milloin vain! ;) Miten olisi vaikka ystävänpäiväkutsut keskellä loskaista lokakuuta tai teekestit keskiviikkona? Mun mielestä juhlien ei aina tarvitse myöskään olla niin isot, näyttävät ja viimeisen päälle, vaan vaikka jo pelkästään kahvihetken järkkääminen kavereiden kanssa puree pahimpaan suunnittelunnälkään.

    Itsellä näyttäisi olevan ensi kesäksi babyshowereiden suunnittelu edessä ja vuoden päästä koittavat myös omat kolmikymppiset, jota varten pitäisi alkaa pikku hiljaa varaamaan juhlatilaa, että jee! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toki ja nuo ideasi on kyllä tosi hyviä! :) Mikäpä olisi sen parempaa kuin koota kaveriporukka yhteen, viettää mukava ilta ja saada samalla tosiaan tyydytettyä juhlasuunnittelun himoa. Itselläni vaan usein lipsahtaa suunnittelut vähän överin puolelle. :D

      Ihanaa, että sinulla riittää juhlia! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |