Kultaiset syntymäpäiväjuhlat

torstai 11. elokuuta 2016

Taas olisi aika suunnitella juhlia! Täytän ensi viikolla 25 vuotta, ja päätin tällä kertaa järjestää syntymäpäiväjuhlat. Vuosiin en ole juhlia pitänyt, mutta mielestäni kakskytviis ansaitsee bileensä. Jos sää sallii, vietämme juhlaa ulkona piknikin merkeissä. Muutapa en vielä olekaan suunnitellut. :D Aamulla kävin läpi juhlakaappejani (kyllä minulla on sellaisia), jotka sisältävät kaikennäköistä juhlatavaraa kuten kertakäyttöastioita, servettejä ja somisteita. Silmiini pisti kultaisten asioiden määrä ja päätinkin, että juhlieni pääväri on kulta. Saanpahan samalla tyhjennettyä juhlakaappejani! 





En halua vetää kultaista teemaväritystä överiksi, vaan käyttää sitä ennemminkin punaisena lankana ja mausteena. Ainakin käytän kultaisia raitapillejä, sillä niitä minulta löytyy jo valmiina. Lisäksi minulta löytyy kulta-valkoraidallisia servettejä sekä kultaisia pahvimukeja. Haluan ehdottomasti täytekakkuuni kultaiset kynttilät! Lisäksi ajattelin maalata muutamia lasipurkkeja kultaisella maalilla. Siinä mielestäni on jo tarpeeksi kultaista väriä. Vielä pitäisi miettiä muut värit. Valkoinen raikastaa kultaa ja tumma pinkki yhdistyy kultaan kauniisti, mutten ole ihan varma haluanko sellaisen väriyhdistelmän. Mitä värejä sinä ehdottaisit kullan kaveriksi?


Kuva

2 kommenttia:

  1. Kullan kaveriksi käy niin monet värit! Jos ei pinkistä innostu, niin miten olisi sellainen yhdistelmä kuin kylta, vaalea luumu ja beige? Tai sitten kutla, minttu ja haalea persikka...? Sen kanssa saa kyllä toimimaan melkein kaikki värit :) Meidänkin oli tarkoitus käyttää häiden koristeluissa paljon kultaa, mutta nyt ollaan kallistuttu enemmän ruusukultaan ja kupariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania väriyhdistelmiä! Innostuin ehdotuksestasi kullasta, vaaleasta luumusta ja beigestä. Pinkki tuntuu tällä hetkellä jotenkin liian levottomalta tällä hetkellä, mutta vaalea luumu voisi olla juurikin sopiva väri. Tykkään kovasti myös ruusukullasta ja kuparista, ne on kauniita ja tietyllä tavalla arvokkaita värejä. Muuten olisin halunnut juhliini mahdollisesti kuparia, mutta päädyin kultaan sen vuoksi, kun minulta löytyy valmiina niin paljon kultaisia elementtejä. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |