Sydämellisiä DIY-ohjeita

perjantai 14. helmikuuta 2014

Tajusin äsken, että huomennahan (tai oikeastaan tämän vuorokauden puolella) on ystävänpäivä (kaikkialla olevat sydämenmalliset konvehtirasiat eivät soittaneet kelloa). Sulhanen jää siis ilman kummempia ystävänpäivämuistamisia tänä vuonna. Ystävänpäivään liittyy sydämet vahvasti ja halusinkin koota sydänaiheisia hääideoita yhteen. Meidän häihimme on tulossa sydämellinen tie ja karkkibuffetin taustalle yksittäisistä kartonkisydämistä koottava sydänverho. Tuleeko häihinne jotakin sydämellistä?

SYDÄNVERHO
Leikkaa saksilla tai kuvioleikkurilla haluamasi kokoisia sydämiä. Ompele ne haluamasi pituiseksi verhoksi, joko kiinni toisiinsa tai jättäen rakoa.
kuva
kuva
kuva
kuva
SYDÄNSOKERIPALAT
Sekoita yhteen sokeria, hieman kylmää vettä ja halutessasi elintarvikeväriä. Vettä tulee niin vähän, että sokeri on kuin märähköä hiekkaa. Levitä tarttumattomalle alustalle ja ota sydämenmallisella muotilla paloja. Anna palan kuivahtaa hetken ennen nostamista, jottei se murru.
kuva
kuva
SYDÄNKAKUNKORISTE
Yhtä koristetta varten leikkaa kaksi samanlaista sydäntä. Liimaa puutikku, esim. grillivarras, sydämien väliin. Liimaa glitterit sydäntikkuihin.
SYDÄMIÄ HÄÄAUTON PERÄÄN
kuva
SYDÄMELLISET TEEPUSSIT
kuva
 SYDÄMELLISET KUTSUT
Molempien peukalot peliin ja tekemään kutsuja! 
kuva
SYDÄNKONFETTI
Pieniä kartonkisydämiä hääparin päälle heitettäväksi. Tähän kannattaa ehdottomasti olla kuvioleikkurit!
kuva
SYDÄMELLINEN VIERASLAHJA
Leikka huovasta samankokoisia sydämiä. Ompele ne yhteen, jätä pieni rako. Täytä vanulla ja ompele kiinni.
kuva
SYDÄNVIERASKIRJA
Liimaa pieniä sydämiä haluamallesi paperille ja laita kehyksiin. Erilaiseen sydämeen voi laittaa hääparin nimet. 
kuva
kuva
 Ja loppuun minun lempparini. Miltäs näyttäisi meidän häissä? :)

KUKKASYDÄN
kuva
Tarvitset kimpun pieniä ruusuja, pahvia, kukkien sidontaan sopivaa rautalankaa, kynän ja paperiveitsen, nitojan sekä narua.
Leikkaa ruusut niin, että niihin jää 5 senttimetrin pituinen varsi. Hahmottele pahville sydän ja leikkaa se irti. Lisää naru. 
kuva
Yhdistä ruusut varsista pitkiksi  pätkiksi rautalangalla. Jätä muutama viimeistelyyn.
kuva
Nido ruusut pahviin aloittaen kärjestä. Lisää tyhjiin väleihin viimeistelyyn varattuja ruusuja. 
kuva
Mahtavaa viikonloppua! Kuinka moni on tulossa lauantaina Love Me Do -messuille? :)

12 kommenttia:

  1. Sydämet ei oo yhtään mun juttu, ei siis yhtään! Mutta nää oli kyllä kaikki tosi nättejä toteutuksia! Varsinkin noi verhot! Jos jostain löytyis motivaatiota niin voisin yrittää kokeilla moisia jollain toisella kuviolla! Kiitos ideasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin vierastin, kunnes näin pari alussa mainitsemaani juttua ja olin ihan myyty. Mutta kiva juttu, että sait ideaa. :)

      Poista
  2. Kauniita juttuja! Tämä morsian ilmoittautuu tulevaksi kaasonsa kera. :)

    VastaaPoista
  3. Ihania ohjeita! Meille tuli tuollaiset teepussit, tosin ei tullut leikkuri edes mieleen... :D Sydänkakkukoristeita myös harkitsin (tuttu inspiskuva!), mutta päädyttiin hieman erilaiseen vaihtoehtoon, sekin on itse tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat, pieni suloinen yksityiskohta teen juojille. Itsekin ajattelin sen toteuttaa. :)

      Poista
  4. Tuo sydänverho on jotenkin niin herkkä että ihastuin!
    Messut jää välistä :( Mutta odotan paljon kuvia muilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Onnekseni ystäväni lupautui askartelemaan meille sellaisen. Harmi ettet pääse messuille, pitää raportoida millaiset oli niin pääset tunnelmaan mukaan! :)

      Poista
  5. Ihania ideoita, pidin varsinkin noista sydän verhoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä ihanat ja helpot toteuttaa. Verhoon sopii myös jokin muu kuvio. :)

      Poista
  6. Sydämet auton perään, ihana idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, hieman romanttisempi kuin vanhat lenkkarit ja oluttölkit. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |