Hämmennystä hääpuvun sovituksessa

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kävin siis eilen sovittamassa hääpukuja. Intoa puhkuen suunnattiin kaasojeni kanssa liikkeeseen, jossa odotti tilaamani ihanuus. Valitsin sovitettavaksi muutamia muitakin ja suuntasin sovituskoppiin. Kun sitten astuin ulos, oli oloni suunnilleen tällainen:

kuva
Seuraavan puvun kohdalla oloni oli seuraavanlainen:

kuva
Kolmas sai tuntemaan oloni tällaiseksi:

kuva
Neljäs puku aiheutti minussa jo tuntuvaa epätoivoa:
kuva
Odottamattomia tuntemuksia kerrassaan. Hääpukujen sovittamisesta jäi outo olo, missään puvussa en oikeastaan tuntenut oloani hyväksi enkä itsekseni. Ainoastaan, se jota menimme nimenomaan katsomaan oli hyvä. En kuitenkaan varannut sitä, sillä suurin fiilis sovituksen jälkeen oli mitä v****a.  Onko teille tullut samanlaisia fiiliksiä hääpukuja sovittaessa?

6 kommenttia:

  1. Eikä, kikatin täällä ääneen noille kuville. :-D

    VastaaPoista
  2. Hyviä kuvia :D Mulla oli vähän samanlainen fiilis, en ole mikään kummoinen mekkotyyppi muutenkaan, niin tuntui hassulta pukea sellaisia valtavia valkoisia mekkoja ylle. Mutta kyllä sen sitten tunsi, kun tuli se kotoisa, oma mekko päällä ulos kopista peilien eteen. Siinä oli ihan eri fiilis.

    VastaaPoista
  3. Kertaalleen olen käynyt sovitusrumban lävitse. Ei löytynyt ainuttakaan pukua mikä olisi suuremmin sykähdyttänyt. Nyt on ollut melkein 1/2 vuoden tauko etsinnässä. Kaipa sitä jo uskaltautuisi uudelleen.

    VastaaPoista
  4. Voi mulla oli samat fiilikset, kun osaamaton myyjä ekan kerran kiskoi päälleni morsiussatiinisen tönkköpuvun, joka muistutti lähinnä muotin ja pakkopaidan risteytystä. Olin odottanut tuntevani itseni upeaksi ensimmäistä kertaa hääpuvussa, joten tämä oli pettymys. Toisessa liikkeessä osaavan myyjän käsissä löytyi kuitenkin nopeasti oikea malli ja erityisesti oikea materiaali, jotka saivat aikaan sen kaivatun morsiusolon. Jokaiselle löytyy taatusti se oma wau-pukunsa. Joskus täytyy vain hiukan etsiä ja katsoa niitä suosituimpia vaihtoehtoja pidemmälle. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista! Huojentavaa kuulla, etten ole ainoa, jolle iski vastareaktio sovitustilanteessa. Ehkäpä tässä annan hämmennyksen laskeutua ja alan pikkuhiljaa katselemaan muita vaihtoehtoja ja varaan ajan johonkin toiseen liikkeeseen. Ensimmäisenä pukuliikkeessä tuli mieleen puvun teettäminen ja eikä sekään ole sanottua, eikö voisi ostaa muun kuin hääpuvun hääpuvuksi. :) Mutta onneksi kävin ekalla sovituskierroksella jo nyt. Puolisen vuotta ennen hääpäivää olisi saattanut iskeä paniikki, nytten lähinnä huvittaa puvun sovituksesta kummunneet fiilikset. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |