Käytä hääpukuasi -päivä 15.1.

perjantai 13. tammikuuta 2017

Kuinka moni on suuntaamassa viikonloppuna Mennään naimisiin! -häämessuille? Tammikuu starttaa mukavasti häämessujen ryppään, joista seuraavia vietetään jo ensi viikon viikonloppuna, kun on Love me do January Fair -messujen vuoro. Itse en ole suuntailemassa häämessuille, sillä en kaipaile inspiraatiota häiden järjestämiseen. Toki häämessuilta saa vinkkejä kaikenlaisiin juhliin, mutta silti toivoisin juhlille omaa, erillistä messuaan. Kiertäisin aivan innoissani juhlamessuja, joissa olisi alan näytteilleasettajia. 


Myös jo häänsä viettäneille on luvassa jotakin kivaa tänä viikonloppuna, sunnuntaina on nimittäin Käytä hääpukuasi -päivä. Nimensä mukaisesti kyseessä on päivä, jolloin voi käyttää hääpukuaan. Vuonna 2013 ensimmäisen kerran vietetty teemapäivä järjestetään vuosittain 15. tammikuuta. Jos haluaa osallistua päivään, muttei puketua hääpukuun, voi esimerkiksi käyttää häissään käyttämiä asusteita. Itse aion laittaa sunnuntaina korviini hääkorvakorut, joita en ole käyttänyt kertaakaan häidemme jälkeen. Lue Käytä hääpukuasi -päivästä lisää täältä.


Kuvat: Mika Martikainen 

Ps. Olethan käynyt jo äänestämässä omaa hääblogilemppariasi? Vuoden hääblogia 2017 voi äänestää su 15.1. asti! Äänestää voi täällä

2 kommenttia:

  1. Enpä tiennytkään tällaisesta päivästä! Tuossahan se puku ovenkarmissa vieläkin roikkuu, kun en ole saanut aikaiseksi vietyä pesulaan syksyisten häiden jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin, eikun huomenna hääpuku päälle siis! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |