Kesän synttärijuhlia

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Kesällä, ja varsinkin elokuussa, lähipiirissäni riittää synttäreitä. Se ei ole yllätys, sillä heinä-elokuussa on syntynyt eniten lapsia 90-luvun alusta lähtien ja minähän olen ysärilapsi. Esimerkiksi lapsuudenkavereistani meillä on synttäreitä niin, että ollaan synnytty 19., 20., 21. ja 22. elokuuta. :D Joka tapauksessa, tänä kesänä on vietetty mm. minun ja mieheni synttäreitä. Olemme muuten mieheni kanssa molemmat horoskoopiltani leijonia. Mitenhän harvinaista on, että puolisoina on saman horoskooppimerkin edustajat?.. 

Minun synttäreitäni juhlittiin viime viikon lauantaina. Väriteemanani oli löyhästi kultainen, pinkki ja vaaleanvihreä, mutta lopulta päädyin hyvinkin värikkääseen kattaukseen. Päätin käyttää koristeita ja kertakäyttöastioita, joita minulta löytyi jo valmiiksi. 



Tarjoilin juhlissani täytekakkua, pesto-paprikapasteijoita, crostineita guacamolella, tomaatti-basilika-mozzarellatikkuja, meloni-minttu-fetatikkuja, broileripizzaa sekä lajitelman erilaisia keksejä. Boolin tein Sourz-likööristä sekä päärynä- ja greippilimpparista. Tosi helppoa, mutta tosi hyvää! 



Bongasin Pinterestistä joskus kuvan, jossa oli mehikasveja värikkäissä ruukuissa ja olenkin pitkään haaveillut sellaisista meille. Viimein tormistuin maalaamaan ruukkuja ja hankkimaan mehikasveja juhlan kunniaksi. Laitoin rukkuihin musta-valkoista koristehiekkaa, mutta siihen sopisi upeasti myös värikkäämpi hiekka, esimerkiksi turkoosi.


Järjestin miehelleni yllätyssynttärit heinäkuussa. En kutsunut juhliin vieraita, vaan juhlimme kahdestaan. Tein meille parvekkeelle mukavan oleskelutilan, jossa söimme, joimme ja kuuntelimme musiikkia. 


Olin tehnyt tarjoiltaviksi limekuppikakkuja, mustikka-vaahtokarkkitikkuja, tomaatti-mozzarella-basilikatikkuja, inkiväärikeksejä, tonnikala-ruisnappeja sekä salaatinlehtiä broilerijauhelihalla. Lisäksi tarjolla oli juustoja, keksejä ja hilloja. 





Kuten olen monesti aiemminkin sanonut, koskaan ei ole liian pientä syytä juhlalle ja aina kannattaa juhlia, kun siihen on mahdollisuus. Usein juhlimiseen riittää hyvä seura, hyvä ruoka ja hyvä juoma. Tarjoiluja ei tarvitse olla paljon ja ne voi ostaa valmiina kaupasta tai pitopalvelusta. Koristeluja ei välttämättä edes tarvita, mutta jo kynttilät ja kukkakimppu juhlistavat juhlapaikan ilmettä. :) 



Missä kuussa lähipiirissäsi on eniten synttäreitä? :)

4 kommenttia:

  1. Hyvää synttäriä! Aivan ihanan värikkäät symttärikattaukset!

    VastaaPoista
  2. Ihania juhlia! :) Minua on vähän masentanut lähestyvät kolmekymppiset muutaman vuoden päästä, mutta nyt en malta odottaa niiden järkkäämistä, koska keksin aikaisemmin, että voin hyödyntää juhlissa kaikki ideat, joita en saanut sopimaan meidän häihin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ihan mahtava ajatus! Todellakin kannattaa hyödyntää häistä ylijääneet ideat. Turha masentua moisesta numerosta, kannattaa tosiaan vaan nauttia siitä, että saa syyn järjestää juhla! :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |