Vampyyreja kirkossa ja lunta Lapissa

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Näin viimeyönä "inspiroivaa" hääunta, joka sisälsi useita yllätysmomentteja, ainakin vierailemme. Uni alkoi siitä, että olimme astelemassa sulhoni kanssa kotikyläni kirkon alttarille. Kesken astelumme repäisin hääpukuni laahuksen pois, jolloin alta paljastui musta pitsipuku. Samalla kirkon ovet liukuivat kiinni ja niiden eteen valui mustat samettiverhot. Kynttilät syttyivät palamaan ja alkoi kuulua aavemainen musiikki. Osa vieraista paljastui vampyyreiksi samoin kuin pappi. Alttarilla yksi vampyyreista soitti selloa ja toinen tanssitti äitiäni.
kuva
Osa vieraista kauhistui tästä ja lähti kiroillen pois kirkosta. Sulhoni hämmentyi ja sanoi minulle lähtevänsä myös. Minä olin, että eiei, jos vieraat eivät tajua tällaisia häitä niin lähtekööt. Sulhoni kuitenkin lähti kirkosta ja minä juoksin perään.
kuva
Pihalla meitä odotti sulhoni yksityislentokone, johon hyppäsimme. Yläilmoissa sulhoni tuumasi, että ei jaksa ohjastaa meitä kotiin, koska häät olivat niin suuri pettymys. Päädyimme sitten Lappiin keskelle korpea, jossa meitä odotti vaaleanvihreä talo keskellä kinoksia.
kuva
Että silleen. :D

3 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |