There´s no place like a wedding place

maanantai 17. syyskuuta 2012

Ensiksi täytyy orastavan epätoivon vallassa todeta, ettemme tule ikinä löytämään hääpaikkaa. Etsin jotakin "erikoista", jonka pitäisi olla kartano, huvila, tehdas ja lato järven rannalla. Romanttinen ja roisi, herkkä ja rosoinen. Kaiken kaikkiaan yllättävä ja erilainen hääpaikka, jonka täytyy vastata seuraviin vaatimuksiimme:
+ tilaa 120 hengelle
+ catering mahdollista ottaa muualta kuin paikan puolesta
+ alkoholitarjoilu omasta takaa
+ tilaa tanssilattialle ja bändille
+ yhtenäinen, isompi tila
+ saisimme itse vaikuttaa mahd. paljon kaikkeen
+ sijainti Etelä- tai Itä-Suomi

kuva
Ehkäpä vaihtoehtoja on liian paljon emmekä ole varmoja siitä, minkälaista haemme. Ja aikaakin on enää vain noin kaksi vuotta, ei tule mitään. Se on jonkun kyläpahasen haiseva liikuntasali, jossa meidän hääjuhlaa tullaan viettämään. Siinä vaiheessa on turha väittää, että rakkaushan se on tärkeintä. :D

kuva
No joo, kaiken tämän taustalla taitaa kyteä se, mistä olen useampaan kertaan puhunut; sukumme on Karjalassa ja Savossa ja me etelässä ja mietin alati sitä, missä meidän "pitäisi" pitää juhlamme. No joka tapauksessa, kasvattaakseni ahdistustani selailin lisää ispiraatiokuvia hääpaikoista ja tällä kertaa mietin navetan ylisiä. Kauniita on kuvat, mutta onko meidän näköisiä?

kuva
kuva

kuva
kuva
 Löytyisikö teiltä vinkkejä, miten päädyitte juhlapaikkaanne ja miten metsästitte sitä? Oletteko joutuneet miettimään juhlan paikkakuntaa?

4 kommenttia:

  1. Heips! Täältäpä löytyi ihana uusi blogituttavuus, lisään heti listalleni :)

    Meillä oli myös vaikeuksia löytää juhlapaikka. Meidän tärkein kriteeri oli yhtenäinen tila reilulle 100 vieraalle. Katsottiin maalaisromanttiset latotilat, ravintolatilat A-oikeuksin ja myös yksi jumppasalivaihtoehto. Perinteiset nuorisoseurantalot jäivät meidän listalta heti pois.

    Päätimme, että joko maalaisromanttista latotunnelmaa tai kimallusta ja modernia linjaa pitää löytyä. Kaksi suosikkipaikkaa nousi ylitse muiden, toinen latotunnelmainen paikka, johon saa viedä omat juomat ja ruoat, toinen merenrantaravintola A-oikeuksin. Paikkojen plussia ja miinuksia pohdittuamme, sekä kokonaiskustannuksia vertailtuamme päädyimme ravintolatilaan ja ainakin nyt (9kk ennen häitä) olen erittäin tyytyväinen valintaan :)

    Saamme ravintolasta oikeastaan kaiken! Mm. pöytäliinat, kangasservetit, ruoat, juomat, tarjoilijat, siivouksen, äänentoistovermeet... jopa maljakoita ja noutopöydän kukatkin! :) Nyt ei tarvitse huolehtia siitä loppuuko juoma kesken tai tuleeko ruoka paikalle kylmänä ja kuljetuksessa vaurioituneena, tuolit ovat kaikki samaa paria ja kattauksesta vastaavat ammattilaiset :) Helpottaa kummasti ainakin tämän stressikimpun morsiamen elämää :D Ruoka ja juoma ovat toki kalliimpia, mutta vuokrahinta on yli neljä kertaa edullisempi kuin miettimässämme "latohääpaikassa"! Lisäksi vuokraan kuului monia kustannuksia, jotka toisessa paikassa olisivat jääneet vielä erikseen maksettavaksi, esim. pöytäliinat.

    Suurin syy miksi itse emmin ravintolahäiden suhteen oli hinta. Ajattelin, että meillä ei ole ikinä varaa ravintolaruokiin tai varsinkaan juomiin. Muiden kustannusten erot osoittautuivat kuitenkin niin suuriksi, että laskujen mukaan tilanne on aikalailla plusmiinusnolla :) Vielä kun toisesta suosikkipaikasta löytyi isoja miinuksia (esim. juhlatilaan kulku portaita pitkin, ainoat vessat alakerrassa), niin päätös oli selvä.

    Tästä tuli kyllä nyt hirveän pitkä sepostus, toivottavasti ei haittaa :D Summa summarum, suosittelen vertailemaan perusteellisesti eri vaihtoehtoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kuulla. :)

      Tulipa huojentunut olo tekstiäsi lukiessa. Kerroit monta pointtia, jota en tässä vaiheessa ole tajunnut ottaa huomioon (esim. pöytäliinojen maksamista). Meilläkin itse asiassa on haaveena ollut eräs ravintola, mutta olemme yrittäneet olla miettimättä sitä, koska olemme ajatelleet, että sen kustannukset nousisivat liian korkeaksi juomineen ja kaikkineen.

      Mutta se on kyllä totta, että jos ottaisi ravintolasta kaiken, niin itse ei tarvitsisi stressata että sujuukohan kaikki hyvin. Laskun maksaminen olisi selkeää eikä tarvitsisi sopia kaikkea erikseen kukista lähtien. Kuinka paljon saatte itse vaikuttaa juhlatilan koristeluun ja väreihin?

      Voihan että, kiitos kommentistasi! Sain ihan uudenlaista intoa hääpaikan etsimiseen ja haave ravintolahäistä virisi jälleen henkiin. :)

      Poista
    2. Kiva kuulla, että vasatauksesta oli apua :)
      Me saamme itse valita juhlatilan koristelut ja värit. Talon puolesta on valkoiset pöytäliinat ja valkoiset kangasservetit. Lisäksi voimme käyttää veloituksetta heiltä löytyviä kaitaliinoja, koristehiekkaa ym. koristeita, jos ne ovat mieleen. Vielä emme ole tähän tarkemmin perehtyneet, joten katsotaan löytyykö heiltä vai tuodaanko omat. :) Jos tuodaan omia koristeita niin henkilökunta laittaa ne tarvittaessa paikoilleen meidän ohjeiden mukaan. Meillä on kuitenkin tarkoitus mennä itse edellisenä iltana vielä osallistumaan koristeluihin :)

      Noutopöytään samme pyytää mieleisemme kukat, jotka ravintola hankkii yhteistyökumppaninsa kautta :) Henkilökunta myös huolehtii kukat paikalleen ennen kuin me tulemme juhlapaikalle.

      Poista
    3. Yhdessä paikassa, jossa catering olisi tullut talon puolesta, emme olisi saaneet vaikuttaa ollenkaan väreihin, koristeluihin saati käydä itse edeltävänä iltana laittamassa paikka mieleiseksemme. Paikkoja näyttää olevan joka lähtöön eikä auta kuin kysellä kaikesta mahdollisesta.

      Tuollainen toimintatapa kuulostaa hyvältä, miten teillä hoituu paikan kaunistaminen. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |