Näytän suht aikuiselta, teen aikuisen asioita ja osaan käyttäytyä ja puhua aikuisen ihmisen tavoin. Olen valmistunut ammattiin ja olen naimisissa. Huolehdin arkipäiväisistä asioista, kuten kodinhoidosta. Pesen hampaani kaksi kertaa päivässä. Yritän syödä tarpeeksi kasviksia ja hedelmiä. Syön karkkia vain kerran viikossa, sillä minulla on karkkipäivä. Hoidan vastuullisesti lupaamani asiat. Teen itselleni pääni sisällä erilaisia sääntöjä, joita noudatan. Silti aikuisuus on minulle hieman outo käsite.
Wikipedian mukaan "aikuisuus on ikä- ja kehitysvaihe ihmisen elämässä nuoruuden ja vanhuuden välissä". Wikipedia kertoo myös, että aikuisuuteen liitetään itsenäisyys ja vastuullisuus sekä kyky sietää yksinoloa ja tehdä itsenäisiä ratkaisuja. Lisäksi Wikipedia nostaa esiin aikuisuuteen liitetyn kehitystehtävän, joka on pysyvän parisuhteen ylläpitäminen.
Olen tehnyt elämässäni asioita sen kummemmin miettimättä liittyvätkö ne aikuisuuteen tai pitäisikö aikuisen ihmisen tehdä tietynlaisia valintoja. Muutin pois kotoa 16-vuotiaana, mikä vaati sen, että opettelin niin sanottuja aikuisten taitoja. Minun piti oppia huolehtimaan raha-asioistani, hoitaa koulunkäynti kunnialla ja niin edelleen. Minusta kuitenkin tuntuu, että aikuisen ihmisen taidot tulivat siinä sivussa. Toki näin jälkikäteen huomaan, kuinka opettavaista oli niin nuorena muuttaa pois ja aloittaa (melkein) itsenäinen elämä. Se selittää varmasti myös paljon sitä, miksi olin valmis avioitumaan niinkin nuorena.
Mistä moiset pohdinnat nyt sitten kumpuavat? Tämän kesän ja syksyn aikana elämässäni on tapahtunut paljon muutoksia. Jäin kesäkuussa työttömäksi, ja sen jälkeen olen todella saanut tuta sen, miten vaikeaa työn löytäminen voi olla. Siinäpä siis aikuisen issue numero 1. Elokuussa täytin 25 ja edelleen minun on vaikea sisäistää sitä. Vuodet täysi-ikäistymisen jälkeen ovat menneet niin nopeasti! Ajatuksissani olen edelleen 22-23 -vuotias. Issue numero 2: en hahmoita todellista ikääni. Aloitin tällä viikolla yrittäjyyskoulutuksen Suomen Yrittäjäopistolla, ja erään koulupäivän aikana minulle iski tietoisuuteen ajatus siitä, että saatan oikeasti liittyä itsensätyöllistäjien joukkoon jossakin vaiheessa. Yrittäjät jos ketkä ovat aikuisia ihmisiä! Kyseessä on siis aikuisen issue numero 3. Kaiken kukkuraksi törmäsimme tällä viikolla erittäin ihanaan asuntoon vahingossa ja olemme tässä pähkäilleet päämme puhki, olisiko meillä mahdollisuus ostaa asunto. Aikuisen issue numero 4: asuntolaina.
Olen muutaman kerran sanonut miehelleni, että olisikohan elämä helpompaa, jos haluaisi perinteisiä asioita. Jos haaveilisi perusvarmasta työstä, perheenlisäyksestä, omakotitalosta ja niin edelleen. Lapsena ja nuorenakin vielä ajattelin, että aikuisena sitten toteutan asioita, joista olen haaveillut. Älysin, että nythän olisi se aika, jolloin haaveita pitäisi alkaa toteuttaa ja samalla tajusin, ettei minulla oikeastaan ole hajuakaan, miten. Raaka työ on yksi iso osa haaveiden toteuttamista, ja se on pikkuhiljaa uponnut tajuntaani. Aiemmin ajattelin naiivisti, että kyllä unelmat toteutuvat, sitten kun niiden on aika toteutua.
Tavallaan olen kuitenkin aikuismaisen vakavasti elämään suhtautuva ihminen. Olen äärimmäisen järjestelmällinen (mihin toki vaikuttaa myös tuottajan ammattini) enkä osaa nauttia vapaudesta ennenkuin suoritan tehtävät alta pois. Huomaan itsessäni myös muita (mielestäni) aikuisen ihmisen piirteitä. Minun on esimerkiksi hankala suhtautua harrastuksiin pelkkinä harrastuksina, vaan niistä tulee minulle helposti asioita, joissa haluan kehittyä välittämättä niinkään harrastuksen hauskuudesta.
Miltä aikuisuuden pitäisi tuntua? Vai pitäisikö sen tuntua joltakin? Tajuan kyllä tekeväni aikuisen ihmisen asioita, mutta en silti koe itseäni mitenkään erityisen aikuiseksi. Toki olenhan vielä nuori aikuinen. Minusta on ihan parasta mennä yksin pitkälle lenkille iltamyöhään, laittaa hyvää musiikkia korvanappeihin soimaan ja antaa ajatusten ja unelmien virrata vapaasti. Huomaan, että viime aikoina olen tehnyt sitä vähemmän ja haaveilun sijaan olen esimerkiksi miettinyt, mitä kaikkia asioita pitäisi hoitaa. Nyt olenkin päättänyt palata takaisin haaveilumoodiin, oli se sitten aikuista tai ei! Haaveillessa sydän kevenee ja saa uusia ideoita. Elämässä pääasia on yrittää repiä iloa irti sieltä, mistä sitä saa!
Minulle myös juhlien järjestäminen ja fiilistely on leikkiä ja pakenemista arjesta. Saan unohtua kauniiden ja iloisten asioiden maailmaan. Varmaan myös monille muille juhlat antavat syyn ihastella kauniita asioita ja elää hetken juhlakuplassa? Minulle aikuisuus on kai sopivassa suhteessa vakavuutta ja iloa, arkea ja juhlaa.
Oletteko te aikuisia? :)
Ps. Onko muilla ollut ongelmia Bloggerin kanssa fonttien suhteen? Minulla heittää välillä ihan outoja fontteja ja fontin värejä, enkä saa niitä muutettua.
Miltä aikuisuuden pitäisi tuntua? Vai pitäisikö sen tuntua joltakin? Tajuan kyllä tekeväni aikuisen ihmisen asioita, mutta en silti koe itseäni mitenkään erityisen aikuiseksi. Toki olenhan vielä nuori aikuinen. Minusta on ihan parasta mennä yksin pitkälle lenkille iltamyöhään, laittaa hyvää musiikkia korvanappeihin soimaan ja antaa ajatusten ja unelmien virrata vapaasti. Huomaan, että viime aikoina olen tehnyt sitä vähemmän ja haaveilun sijaan olen esimerkiksi miettinyt, mitä kaikkia asioita pitäisi hoitaa. Nyt olenkin päättänyt palata takaisin haaveilumoodiin, oli se sitten aikuista tai ei! Haaveillessa sydän kevenee ja saa uusia ideoita. Elämässä pääasia on yrittää repiä iloa irti sieltä, mistä sitä saa!
Minulle myös juhlien järjestäminen ja fiilistely on leikkiä ja pakenemista arjesta. Saan unohtua kauniiden ja iloisten asioiden maailmaan. Varmaan myös monille muille juhlat antavat syyn ihastella kauniita asioita ja elää hetken juhlakuplassa? Minulle aikuisuus on kai sopivassa suhteessa vakavuutta ja iloa, arkea ja juhlaa.
Oletteko te aikuisia? :)
Ps. Onko muilla ollut ongelmia Bloggerin kanssa fonttien suhteen? Minulla heittää välillä ihan outoja fontteja ja fontin värejä, enkä saa niitä muutettua.
Nyt täytyy sanoa, että en tiedä olenko aikuinen. Kai sitä pitäisi olla, kun on jo oma lapsikin.
VastaaPoistaMinä etsin parhaillani sitä yrittäjää itsestäni. Olen saanut ihan mielettömän tilaisuuden, mutta nyt minun on vain muttetava omaa asennettani ja ajattelutapaani.
Sinulla varmasti korostuvat aikuisuuden piirteistä huolehtiminen, mutta tarvitseeko sitä sen enempää aikuisemmaksi itseään kokeakaan, kunhan vain huolehtii lapsestaan ja käyttäytyy siinä suhteessa aikuismaisesti? :) Ehkä sitä lapsena ja nuorena kuvitteli, että aikuisuus tuntuu jotenkin todella erilaiselta, koska aikuiset ihmiset käyttäytyvät eri tavalla ja tekevät erilaisia asioita kuin itse teki nuorempana. :D
PoistaTsemppiä pohdintoihisi! Itse olen kokenut hirmu hyväksi ja tarpeelliseksi muiden yrittäjyyttä pohtivien ihmisten kanssa keskustelun ja seuraan suurella mielenkiinnolla esimerkiksi Facebookin Naisyrittäjät-ryhmän keskusteluja. Kuulutko jo siihen?
Oma kolmenkympinkriisini ehkä alkoi siitä, kun tajusin olevani samanikäinen kuin äitini silloin, kun ajattelin hänen olevan aikuinen. :D Ymmärsin, että aikuisuus näyttäytyy monelle siltä kuin sen on lapsen silmin itse nähnyt. Harva (onneksi) tietää, miten vanhempansa ovat kolmekymppisinä joranneet.
VastaaPoistaMielestäni aikuisenakin voi olla leikkimielinen. :) Aikuinen ei kuitenkaan enää toimi holtittoman typerästi ja vastuuttomasti, kuten monilla keskenkasvuisilla on tapana. Toiset toki käyttäytyvät täysikasvuisinakin kuin pahaiset kakarat...
Tuo on muuten varmasti ihan totta, että aikuisuus näyttäytyy monelle niinkuin sen on lapsen silmin nähnyt. Itsekin olen jäänyt odottamaan, että milloin se "aikuisuus iskee". :D
PoistaOlen kanssasi samaa mieltä siitä, että aikuisessa voi yhdistyä, ja monessa yhdistyykin, leikkimielisyys ja vastuuntuntoisuus. :) Täytyy myöntää, että jos jostain olen huomannut aikuistuneeni niin eräänlaisesta rauhoittumisesta. Olen sisäistänyt äitini opit siitä, ettei pidä hötkyillä ja kun tilanne on pahin, niin pitää istua alas hetkeksi hengittelemään. :)