Miten minusta tuli juhlahullu sekä viime aikojen juhlasuunnitteluita

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Tajusin tässä yksi päivä, että olen aina ollut juhlahullu. Jo pienenä rakastin juhlia ja niitähän meidän perheessämme riitti! Perheessämme on monta lasta ja juhlimme aina kaikkien nimipäivät ja syntymäpäivät. Pääsiäistä ja joulua juhlimme aina erittäin isosti, jota koulukaverini usein ihmettelivätkin. Minä puolestani ihmettelin, miksei heillä juhlisteta näitä juhlapyhiä. Nopeasti laskettuna lapsuudenkodissani juhlittiin lähes 30 päivänä vuodessa, mikä on kokonainen kuukausi! Vanhempieni työhön kuuluu ihmisen elinkaaren erilaiset juhlat ja itsekin olen muusikkona nähnyt laajan kirjon erilaisia juhlia. 

Onko siis ihme, että kaipaan arkeeni juhlia ja juhlimista? Minusta on niin ihana suunnitella erilaisia juhlia! Tällä hetkellä suunnittelenkin peräti kolmia juhlia; joulujuhlaa, isäni 60-vuotisjuhlaa sekä omia valmistujaisjuhliani. Joulujuhlat haluamme järjestää, sillä missaamme tänä vuonna Suomen joulun ja uudenvuoden. On kiva kokoontua porukalla juhlimaan joulua, ennenkuin lähdemme matkaan. Isäni 60-vuotisjuhlaa vietämme ensi keväänä ja vaikka tiedänkin, ettei isäni "tarvitsisi" erityisempää juhliin panostamista, haluan hänen saavan mukavat ja kauniit juhlat. Omaan valmistujaisjuhlaani on vielä aikaa, joten olen vasta uskaltanut hieman haaveilla sen teemasta. 

kuva
Joulujuhliimme haluan ehdottomasti koostaa kuuma kaakao-baarin, jossa vieraat voivat höystää alkumaljakaakaonsa oman makunsa mukaan. 

kuva
Isäni juhlien teemaksi olen suunnitellut rustiikkista puuta, sillä hän on luontoihminen henkeen ja vereen. Lisäksi isäni rakastaa makeaa, joten mikä olisi sopivampaa kuin jälkiruokabuffet?

kuva
Valmistujaisjuhlieni väriteema löytyi maisemakuvasta. Koskaan ei tiedä, mistä idea juhlan teemaan löytyy. Toisinaan löytyy myös teema, jonka ympärille on keksittävä juhla. :D
kuva
Löytyykö täältä muita juhlahulluja? Onko perheessäänne ollut perinteenä juhlia? :)

4 kommenttia:

  1. Täällä ilmottautuu yksi juhlahullu, joka päätti tehdä siitä unelmiensa ammatin ja ryhtyä juhlasuunnittelijaksi :)

    VastaaPoista
  2. Minä oon kyllä kans yks juhlahullu! Rakastan suunnitella juhlia ja kaikenlaisia tapahtumia. Ja slurps, tuo jälkiruokabuffet on ihana! Sitten ku mun isällä on 60-vuotisjuhlat, eli viiden vuoden päästä, niin järjestän kyllä kunnon kekkerit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä, että läheisetkin hyötyy tästä juhlaintoilusta! :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |