Ekologiset häät ja muut juhlat

perjantai 8. toukokuuta 2015

Pahoittelut hiljaisuudestani! Olin ajastanut vapulle blogitekstin mm. ilmapallokoristeisiin liittyen, mutta sepä olikin kadonnut kuin tuhka tuuleen. Joka tapauksessa, tänään kirjoittelen ekologisista häistä ja juhlista. Toukokuu perinteisesti avaa kesän juhlakauden ja nyt onkin mitä oivin hetki miettiä, voisiko omat juhlansa toteuttaa hieman vihreämmin. Vihreydellä en suinkaan tarkoita tyylistä ja haaveista luopumista vaan joitakin valintoja juhlassa, joilla voi pienentää juhlasta aiheutuvia päästöjä. Ymmärrän, ettei esimerkiksi hääpäivää järjestellessä tärkeimpänä mielessä välttämättä ole juhlan ekologisuus enkä kieltämättä minäkään asiaa erityisemmin miettinyt, mutta loppujen lopuksi jo pienillä asioilla voi parantaa juhlan ekologisuutta. 

1. Kierrätys
Koristeet eivät yhdessä juhlassa välttämättä hirveämmin ehdi kulumaan, joten voisitko itse ostaa niitä käytettynä tai myydä juhlasi jälkeen eteenpäin? Esimerkiksi häitään viettäneet bloggarit usein laittavat juhliensa koristeita myyntiin blogiinsa. Facebookissa on myös useita juhlatavaroita myyviä kirppiksiä. 
  
2. Lainaaminen ja vuokraaminen
Lainaamalla tutuilta ja vuokraamalla esimerkiksi juhlasuunnittelijoilta voit saada vaikka mitä ilman ostamisen pakkoa! Kannattaa kysyä ennenkuin hankit asioita, joita et tarvitse muuten kuin juhlapäivänä. Itsekin sain huomata, miten paljon tutuiltani löytyy häihimme sopivia asioita, mm. astioita. 

Kuva
3. Kukat
Kukat ovat aihe, joka jakaa porukkaa. Toisaalta tuoreet kukat ovat upeita, toisaalta ne ovat melkoinen kuluerä ja epäekologinen teko yhtä päivää ajatellen. Esimerkki omista häistäni; morsiuskimppuni ja heittokimppuni olin tehnyt ikikukista ja pöydissä olleet kimput äitini jakoi vanhainkodin asukkaiden iloksi juhlan jälkeen. Voi sitä ilon määrää! Myös luonnonkukat ovat oiva vaihtoehto.

4. Hääpuku
Hääpuvun kohdalla vaihtoehtoja on monia; puvun voi vuokrata, ostaa käytettynä tai hankkia puvun, jolle on muutenkin käyttöä.

Kuva
5. Vieraslahjoista luopuminen
Olen muutenkin vieraslahjoja vastaan, sillä kuka vieras kehtaa kaivata lahjaa sen lisäksi, että pääsee viettämään järjestämääsi juhlaa. Vieraslahjat myös lisäävät ilmastokuormitusta, joten olisikohan aika unohtaa ne tykkänään.

6. Todella vihreät juhlat
Jos todella haluaa ekologiset häät, niin tässäpä vielä pari vinkkiä: Älä lähetä paperisia kutsuja, vaan kutsu vieraat esimerkiksi s-postilla. Valitse juhlapaikka niin, että vieraiden tarvitsee matkustaa sinne mahdollisimman vähän. Suosi sesongin mukaista lähiruokaa. Kerää juhlapaikan koristeet luonnosta.

Tässä muutamia pointteja, mitä minulle tuli mieleen. Olisiko sinulla jotakin lisättävää listaan? Oletko miettinyt häidesi/ juhlasi ekologisuutta? :)

4 kommenttia:

  1. Me (tai lähinnä minä :D) olemme miettineet häiden ekologisuutta. Puvun ostin käytettynä, yhtenä syynä juuri ekologisuus. Kaikki muut kukat olisi tarkoitus kerätä luonnosta tai kasvattaa itse, paitsi minun hääkimppuni ja vieheet. Vieraslahjojakaan emme aio antaa, vaan meillä on sen tilalla herkkubuffet. Luulen että vieraatkin arvostavat sellaista enemmän. :) Lisäksi astioita herkkubuffettiin aion lainata sukulaisilta. Lisäksi ystäväni menee naimisiin tänä vuonna ja kaaso vihjaili että heidän herkkubuffetin astiat päätyvät myyntiin juhlien jälkeen, joten voi olla että ostan häneltä niitä. :D

    Meillä onkin näköjään otettu aika hyvin huomioon juuri nämä luettelemasi kohdat! :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hyvin sellaiselta listalta, mitä meillä toteutetaan. Olen nimenomaan miettinyt sitä, etten halua ostaa jotain vain yhtä käyttökertaa varten, vaan pyrkiä siihen, että niille on käyttöä myöhemminkin tai mahdollisuus kierrättä eteenpäin. Hääpuvun aion ostaa käytettynä tai vuokrattuna, kasvattaa itse kukkia ja poimia luonnosta (myös hääkimppuni), lainata läheisiltä ja juhlapaikalta somistukseen sopivia juttuja ja vieraslahjoja ei tule. Toivon, että hääkengät löytäisin jo tänä kesänä ja voisin käyttää niitä parissa juhlissa ennen omia häitä ja lukuisia kertoja häiden jälkeen.

    Vieraslahjat ei nappaa ja olen puolivakavissani harkinnut kutsuvani vieraat häihimme facebookin tapahtumakutsulla (tietenkin vanhemmille ihmisille voidaan laittaa oikeat kutsut). Hääkirkkoakin vaihdoimme, ettei tarvitse ajella niin paljon hääpäivän aikana ja yritämme sumplia vieraille kimppakyytejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän häissänne todella toteutuu ekologisuus. :) Viime kesänä naimisiin mennyt ystäväni lähetti s-postilla save the date-kutsun sekä häiden jälkeen häävideon ja muutaman kuvan kiitokseksi, varsinaisen kutsun hän lähetti postissa. Hyvä keino tuokin säästää luontoa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |