Hiät miehen tappaan

Pyysin (savolaista) miestäni kirjoittamaan omat fiiliksensä hääpäivästämme. Ensin hän vastasi "Ei", sitten hän pohti, että "No ehkä", minkä jälkeen hän tuumasi "Voisinhan minä". Kirjoittamistaan aloittaessa hän tuskaili, että "Miksi oikein tulin luvanneeksi." No, olin muutaman tunnin menossa ja kun palasin kotiin, odotti koneen ruudulla mitä lämpimin ja suloisin kertomus hääpäivästämme. Siispä olkaa hyvät, hääpäivämme mieheni sanoin: 

Kuva: Mika Martikainen

Aamuhomma

En ole yleensä mikään aamu ihminen, mutta jostain syystä tuona aamuna sain itseni hyvin ylös sängystä, liekkö pieni jännitys päivän tapahtumista oli päänahassa. Morsian lähti aamulla kaason kanssa juhlakampauksia hakemaan ja minä jäin odottelemaan kaason miehen saapumista hotellille takaisin. Kaasolla ja morsiamella oli sen verran tekemistä vielä aamulla kampaajalla ollessa, että hieman pelon sekaisin ja jännittynein tuntein odottelimme heitä takaisin hotellille. Odotellessamme neitokaisia, kävimme nopsaan kahvilla hotellin aamupalalla. Mitään en pystynyt syömään, todennäköisesti jännityksestä johtuen. Pään ja naaman haituvat ajelin myös odotellessa, jotta olisin valmiina kun neitokaiset saapuvat takaisin hotellille.

Bestmanit saapuivat hotellille puolenpäivän aikoihin ja lähes samaan aikaan paikalle pyrähtivätkin morsion, kaaso ja kuvaajamme. Neitokaiset olivat hyvillä mielin ja itselläkin taisi siinä sitten samalla hieman jännitys helpottaa. Vaihtelimme vaatteet ja naureskelimme jokusen hetken ja aloimme lähteä siirtymään itse juhlapaikalle. 

Siirtyminen ja alkuskumpat

Melkein heti alkumatkasta ajaessamme juhlapaikalle, olo ei ollut mitenkään kummoinenen. Todennäköisesti olin juonut liian vähän, aamupala jäänyt syömättä ja sitten jännitys miten osaisin loppupäivän olla asiallisesti ja ”juhlakaluna”, tosin sanoen, oli heikko happi. Tykkään käydä muiden juhlissa ja vastaavissa kun saan olla vain sivusta katsoja, mutta en todellakaan tykkää olla millään tapaa huomion keskipisteenä... mutta yritin kuitenkin pitää kokoajan kaverini lanseeraamaa lausetta mielessä; ”vittu kerranhan tässä vaan eletään”. Joten päätin että yritän olla kaikessa mukana, mitä päivä tuo tullessaan, vaikka jännittäisikin ihan tolkuttomasti.

Pääsimme juhlapaikalle ja laittelimme muutaman tavaran sinne tänne ja aloimme ottaa sitten virallisia kuvia. Kuvaukset sujuivat todella hyvin ja lopulta kameran edessä oli helppo olla, kun kameran takana oli mukava ja asiansa osaava kuvaaja. Poksautimme kuohuvan auki, otimme muutamia kuvia ja vähän kuohuvaa, niin pahin jännityksen piikki hieman tasottui. Kyllä se siitä. Morsionta ei onneksi jännittänyt ja hän puhkuikin täynnä intoa :D

Kuva: Mika Martikainen

Aloitus

Jännitys alkoi taas nousta pintaan kun odotimme juhlatilassa tilaisuuden alkua. Vieraat odottivat ulkona ja me saavuimme sellon soidessa paikalle. Ja tilannetta ei helppottanut yhtään 25asteen lämpö ja täydeltä taivaalta helottava aurinko. Jännitykseni ei kuulemma näkynyt kovinkaan kummoisesti, mutta kun jälkeenpäin katsoin itse kuvia, niin huomasin kyllä miten paskanjäykkänä tönötän seremoniassa. Mutta hyvä että muut eivät huomanneet. Alkuseremonia ei kestänyt kauaa ja se olikin mieleeni, turhat läpinät pois ja eikun syömään. Pakko mainita puhe jonka toinen bestmaneista piti alkuseremonian aikana, se oli lyhyt ja ytimekäs, kesti minuutin tai pari ja siinä oli hyvin kiteytetty koko meinneisyytemme.

Kättely osuus oli hieno, oli mukava nähdä vanhoja kavereitani, joita en ollut aikoihin nähnyt ja tässä vaiheessa jännitys olikin sitten jo tipotiessään. Tämän jälkeen pääsimmekin vihdoin istahtamaan ja mikä hienointa, pöydissä oli reilusti tarjolla vettä, joka maistuikin taivalliselle siinä vaiheessa.

Ohjelmisto ja ruokailu

Seuraavaksi bestmanit ja kaaso esittelivätkin illan pelejä ja leikkejä, jotka oli tarkoitettu lähinnä vieraille. Molemmat olimme sitä mieltä, että emme halua mitään meidän pelejä häihimme ja mielestäni se olikin hyvä valinta, sopi meille. Ruokailu alkoikin melkein heti ja kaikki saivat kaipaamansa ruokaa ja hieman juomaa. Taisimme sopia morsiamen kanssa, että käymme kiertämässä hieman vieraita ja jututtamassa heitä kun kerkeämme, mutta morsion kerkesikin tämän hoitaa jo ennen kuin huomasinkaan. Sopi minulle erittäin hyvin!

Ruokailun välissä ohjelmana oli morsiamen äidin puhe ja hieman live musiikkia. Live musiikki toimii aina. Pelkäsin hieman morsiamen äidin puhetta, kun olin kuullut huhuja miten häntä oli neuvottu puheen pitämisessä. Mutta onneksi morsiamen äiti oli päättänyt tehdä puheen omalla tavallaan ja puhe olikin hyvin koskettava ja hieno.

Kahvit kahviteltiin ja sitten olikin sulhasen äidin puheenvuoro. Omalta äidiltäni voi odottaa kaikenlaista, mutta puhe oli hieno ja hän ei onneksi kertonut noloimpia ja kauheimpia tarinoita. Muistutti vaan muutamista nuoruuden toilailuista ja kehotti morsianta pitämään minusta huolta, kaunista.

Sitten olikin illan ensimmäisen ja viimeisen ”meidän” pelin vuoro, jossa me olimme pääosassa ja vieraat vain mukana. Tässä vaiheessa alkoi taas hieman jännitys nousta, huh huh. Peli oli todella vaikea, mutta kyllä me sen lopulta onnistuimme selättämään, ilman pahempia kommelluksia. Bestmanit olivat hoitaneet päivän hommansa oikein mallikkaasti ja tässä vaiheessa heidän työnsä loppuivatkin. Oli hauska huomata ja katsella kun bestmanien kipot alkoivat kallistua tästä eteenpäin ja tätä tarkoitan oikeasti hyvällä.

Loppuilta ja bileet

Oli illan viimeisen virallisen osan aika, häävalssi. Nyt ei enää edes jännittänyt, nauratti vaan enemmänkin, tämän jälkeen saisi ottaa ihan niin rennosti kuin vain osaisi. Tanssimme muutaman valssin ja ne menivät mielestäni hyvin. Tämän jälkeen aloittikin heti bilebändi soittamaan ja iltabileet saatiin käyntiin. Loppuilta menikin tanssiessa ja vihdoin pääsin sitten jututtamaan loppujakin ihmisiä, joita en päivän aikana ollut ehtinyt käydä moikkaamassa.

Lopuksi, päivä oli oikein ihana ja onnistunut, enkä sitä vaihtaisi mihinkään, kuten en morsiantakaan! Moni kiittelikin, että hyvä kun järjestimme omanlaisemme juhlan, emmekä taipuneet yleiseen painostukseen. Tästä olen itsekkin hyvilläni. Rankinta taisikin lopulta olla kaasolla, joka joutui juoksemaan moneen suuntaan päivän mittaan, mutta hyvin hän jaksoi ja kiitos siitä hänelle.