Häämusiikkilistaa osa 1 ja vinkkejä hääbändin etsimiseen

sunnuntai 7. lokakuuta 2012


Lovin´ freestyle dancing. :) Musiikki on toivoakseni suuressa osassa häissämme. Toivoisin musiikin soivan koko ajan, ja ideaalein tilanne olisikin, että saisimme sekä bändin että dj:n juhliimme. Alustavasti olen suunnitellut, että haluaisin häihimme saman bändin, jonka kanssa olen itse heittänyt hääkeikkoja. Dj:nkin saamme luultavasti tutusta tai tuttujen kautta.
kuva

Vinkkejä:


+ kertokaa mahdollisimman tarkkaan, minkälaista musiikkia haluatte
+ kertokaa minkälainen vieraslistanne on suunnilleen
+ etsikää yhtye, joka on valmis opettelemaan kappaletoiveitanne
+ jos ette ole humpan ystävä, sen ei ole pakko soida häissänne. Valitkaa rohkeasti sellaista musiikkia, josta itse pidätte. Jos rahaa riittää, voitte vaikka hankkia Neljä ruusua häihimme ja pyytää heitä soittamaan aluksi häävalssin.
+ muistakaa Teosto-maksut isoimmissa juhlissa (usein bändi hoitaa ne itse)
+ suosittelen lämpimästi ottamaan yhteyttä konservatorioihin, musiikkilukioihin ja muihin oppilaitoksiin, joissa opiskellaan musiikkia
+ olkaa valmiita olemaan  yhteyksissä bändin kanssa. Juhlat ovat teidän ja bändi haluaa kantaa kortensa kekoon, jotta päivänne olisi mahdollisimman onnistunut, siksi bändi kärttää kappalelistoja hyvissä ajoin ennen juhlapäivää.
+ varatkaa yhtyeelle aikaa tuoda tavarat ja tehdä soundcheck edellisenä iltana
+ arvostakaa työtä, jonka yhtye tekee juhlienne eteen ja sitä kuinka monta vuotta yhtye on harjoitellut ---> älkää tinkikö hinnasta

Toivon mukaan noista vinkeistä on apua! :) Mielelläni kuulisin, mitä bändejä juhliinne on tulossa vai tuleeko ollenkaan? Kokosin hieman listaa, mitä kappaleita haluaisin häissämme kuulla. Uskon, että häissämme kuullaan hyväntuulista ja tanssittavaa musiikkia genreistä välittämättä.

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |