Juhla-alan ammattilaiset: Sweetheart –karkkikaupan omistaja Marianne Isotalus

torstai 8. syyskuuta 2016


Tänään haastattelussa on Sweetheart –karkkikaupan omistaja Marianne Isotalus. Halusin haastatella juttusarjaani karkkikaupan omistajaa, sillä karkkibuffet-trendi ei ota laantuakseen. Kyllähän juhliin, ja varsinkin lastenjuhliin, on aina kuulunut karkit, mutta tällä hetkellä ne ovat juhlissa entistä näyttävämmin esillä. Moni vannoo sokerittoman elämän nimeen, mutta samaan aikaan monet haluavat juhlassaan hyödyntää mahdollisuuden koota mahdollisimman upea ja herkullinen karkkibuffet. Olen itsekin suuri karkkibuffetien fani, ja olenkin koonnut sellaiset mm. häihimme ja isäni kuusikymppisille. Karkeissa on jotain taianomaista, joka saa aikuisetkin innostumaan ja siksi ne sopivat hyvin erilaisiin juhliin. 

Käyn silloin tällöin Sweetheart:ssa, varsinkin jos olen vailla erikoisempia karkkeja. Esimerkiksi metsäaiheiseen karkkibuffetiin löysin juuri haluamanilaiset raitatikkarit, joita ei saanut mistään muualta Suomesta. Mariannea haastatellessani sain oivia vinkkejä, miten karkkibuffet kannattaa koota. Juttelimme myös siitä, mitä kaikkea Mariannen herkulliseen työhön kuuluu. 

Kaikki kuvat Marianne Isotalus. 


Marianne Isotalus / Sweetheart 


Marianne Isotalus pyörittää Helsingissä Uudenmaankadulla Sweetheart -nimistä karkkikauppaa. Marianne on toiminut yrittäjänä viisi vuotta. Sweetheart myy makeisia eri puolilta Eurooppaa, joista osa tulee pienvalmistajilta. Lisäksi yritys suunnittelee karkkibuffeteja ja vuokraa astiasettiä. Marianne kertoo ajatuksen omasta karkkikaupasta heränneen, kun hän huomasi, ettei Helsingissä ollut laadukasta karkkikauppaa, mikä tarjoaisi muutakin kuin perinteisiä irtokarkkeja. Marianne halusi tarjota asiakkaille muun muassa ulkomailla maistamiaan karkkeja. Marianne kertoo työpäiviensä vaihtelevan suuresti: ”Yleensä päivään kuuluu asiakaspalvelua, markkinointia, tuotteiden esillepanoa, suunnittelua ja ajan hengen seuraamista.”


”Olen esteetikko, ja halusin luoda jotakin kaunista, joka on elämys asiakkaalle.”



Karkkibuffet


Kysyin Mariannelta, miksi makeiset kuuluvat juhlaan. Marianne epäilee makeisten kuuluneen juhlaan jo ennen ajanlaskuamme ja huomauttaa, että makeiset ovat kauniita ja sopivat siksi juhlaan. Kysyessäni karkkibuffetien tämänhetkisestä suosiosta Marianne kertoo karkkibuffetin olevan näyttävä vaihtoehto perinteisimmille makeille tarjottaville: ”Karkkibuffet on näyttävä ja tarjolle saa paljon makuja. Kaikki eivät välttämättä pidä kakusta tai leivonnaisista.” Marianne kertoo myös karkkibuffetin usein toimivan vieraslahjana, jolloin vieraat saavat ottaa karkkia mukaansa. 


”Laadukkaat makeiset tuovat ihania makuelämyksiä.”


Marianne kertoo, että karkkibuffetia suunnitellessa kannattaa huomioida makeisten määrän lisäksi muun muassa buffetin koristelu ja millaisia astioita buffetissa käytetään. ”Karkkibuffetia suunnitellessa kannattaa miettiä, mihin astiaan mikäkin makeinen tulee ja riittävätkö makeiset täyttämään astian. Lisäksi pitää miettiä mihin vieras laittaa ottamansa karkit.  Kannattaa myös pohtia buffetin esteettisyyttä eli miten se koristellaan ja tarvitaanko esimerkiksi pöytäliinaa tai jonkinlaista taustaa.” Lisäksi Marinne neuvoo pohtimaan makuvalikoimaa ja tuoteinfojen esillepanoa. Kannattaa myös miettiä, hoitaako joku buffetin mahdollista täyttöä. 





Terveiset Elämäni päivä –blogin lukijoille 


Marianne kertoo, että on kokeillut karkkien tekemistä, muttei valmista niitä itse: ”Olen kokeillut Namituvalla Ilmajoella karkin valmistusta ja todennut, että se oli erittäin vaikeaa.” Marianne suositteleekin, että jos karkkien valmistusprosessi kiinnostaa, kannattaa käydä katsomassa, kuinka niitä tehdään Namituvalla. Siellä kuka vaan pääsee myös kokeilemaan karkkien valmistamista. Marianne innostaa myös kokeilemaan erilaisia makeisia: 

”Tutkikaa uusia makuja ja panostakaa laatuun juhlia järjestettäessä.”




5 kommenttia:

  1. Makea postaus! :)

    Ruoka-ainerajoitteisena nyökyttelen etenkin tuoteinfojen esiin nostamiselle. Se on kaikenlaisten vieraiden huomioon ottamista. :) Juhlan tunnelmakin pysyy mukavampana, kun kukaan ei saa anafylaktista reaktiota.

    Samaan syssyyn täytyy todeta vielä, että teidän häidenne karkkibuffet on näyttänyt aivan uskomattoman kutsuvalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Se on totta, ja lisäksi on vieraalle kivempi, kun info on selkeästi esillä, eikä sitä tarvitse kysellä esimerkiksi hääparilta.

      Poista
  2. Ihana blogi ja ihania kuvia! Lukulistalle! :)

    http://fitever.fitfashion.fi/

    VastaaPoista
  3. Näyttää upealle noi buffetit!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |