Säästä hääkuluissa Ikea-hakkeroinnilla

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Ikea-hakkerointi, mitä se on? Se on Ikean tuotteiden tuunaamista lähes tunnistamattomaksi. Kaikki tietää Ikean tuotteiden hyvät puolet ja monet niistä sopivat häihin sinämoissaan. Itse esimerkiksi tykkään kovasti Ikean Cylinder-maljakoistaRektangel-maljakoista sekä Galej-lämpökynttiläkupeista. Aiemmin kerroinkin, kuinka Knodd-tynnyri on kätevä keräysastia juhlien tyhjille pulloille. Lisäksi Ikean kangasvalikoimista olen löytänyt muun muassa liinat pikkujouluhiin sekä taustakankaan meksikolaisten juhlien photoboothiin. Ikean tuotteet ovat kuitenkin myös edullisia ja helppoja tuunattavia. Itse en ole tuunaillut Ikean tuotteita, mutta seuraavat ideat meille tarjoaa Pinterest:

Kuva
Ohje liitutaulun tekemiseen löytyy täältä. Liitutaulun pohjana on käytetty Ung Drill-kehystä.

Kuva
Ikean Socker-ruukkuja voi tuunata helposti maalaisromanttisiksi kieputtamalla niiden ympärille narua ja lisäämällä rusetin.

Kuva
Skurar-ruukuista saa spreijaamalla minkävärisiä vain! Pitsimäinen Skurar-sarja sisältää niin ruukkuja, tarjottimia, kehyksiä kuin kulhoja ja kellojakin.

Kuva
Hääkyltti on tehty poistamalla Ikean kehyksistä takapahvi, ja lasiin on maalattu hääparin nimet. Simppeliä ja todella näyttävää!

Kuva
Socker-kasvihuoneesta on tehty vieraskirja.

Kuva
Borrby-lyhdyt voi spreijata mieleisensä väriseksi.

Kuva
Merellisiin häihin voi tuunata majakan yhdistämällä Socker-ruukun ja Rotera-lyhdyn.

Kuva
Tolsby-kehyksiä saa oranssin, vihreän, punaisen ja sinisen värisinä, mutta jos ne eivät mätsää häiden teemaväreihin, kehykset voi spreijata mieleisen värisiksi. Kehyksiä voi käyttää esimerkiksi pöytänumeroinnissa.

Kuva
Ohje Skurar-ruukuista tehtyyn valaisimeen löytyy täältä.

Kuva
Blomster-kynttilänjalkoja voi käyttää myös esimerkiksi mehikasvien ruukkuina. Kynttilänjalat voi maalata kokonaan tai ne voi dipata osittain maaliin. 

Käytätkö häissäsi Ikean tuotteita? Tuunaatko niitä? :)

5 kommenttia:

  1. Kivoja tuunauksia! Meillä on kyllä ikeaa, esimerkiksi karkkibuffa-astiastot on sieltä suurimmaksi osaksi, muutamia kynttilänjalkoja ja perus knoppa-lakanat pöytäliinoiksi. Pientä tuunausta kyllä, mutta ovat kyllä silti tunnistettavissa ikea-tavaraksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. :D Ikea-tavarat ovat kyllä siinä mielessä hyviä, että ne ei näytä halvalta. Ja tosiaan, niitä on helppo myös tuunata! :)

      Poista
  2. Kivan näköisiä kaikki! Me maalattiin liitutauluteline valkoiseksi, koristeltiin se kukkasin ja pompomein ja näytti häissä tosi kivalta! Mutta mitäs sille nyt tehtäisiin..? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kuulostaa tosi kivalta. Eikun odottamaan seuraavaa juhlaa! :D

      Poista

  3. Thanks for sharing, nice post! Post really provice useful information!

    Giaonhan247 chuyên dịch vụ mua hàng mỹ từ dịch vụ order hàng mỹ hay nhận mua nước hoa pháp từ website nổi tiếng hàng đầu nước Mỹ mua hàng ebay ship về VN uy tín, giá rẻ.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |