Hääkeinu

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Otsikko ei viittaa hääyönä tapahtuvaan toimintaan, vaan häissä (tai muissa juhlissa) olevaan piha- tai sisäkeinuun, joka koristellaan esimerkiksi kukilla. Bongasin hääkeinu-käsitteen vähän aikaa sitten Pinterestistä, ja voi miten minua harmittaa etten tiennyt tällaisesta keinusta ennen häitämme! Hääkeinu olisi sopinut loistavasti juhlatilamme pihalle ja siinä olisi ollut aivan ihana keinua ja katsella jylhiä maisemia. Keinussa viihtyisivät varmasti yhtä lailla lapset kuin aikuiset ja siinä saisi mitä upeimpia hääkuvia hääparista ja vieraista! 

Keinu on nähdäkseni suht helppo toteuttaa. Keinun tarvitsee leveän lautapalan, köyttä, porakoneen sekä koristeita. Lautaan (käsiteltyyn) porataan joka kulmaan reiät, joista köysi pujotellaan läpi ja käydet kiinnitetään ulkona puuhun tai sisällä esimerkiksi rakennepalkkiin. Kiinnityksen jälkeen keinun voi koristella esimerkiksi kukilla ja oksilla tai nauhoilla. Olen puhunut, antaa nyt kuvakavalkadin puhua puolestaan. 

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva


Mitä mieltä olet hääkeinusta? 

6 kommenttia:

  1. Voi miten kauniita ja ihania, ei voi sanoin kuvata.

    Minna

    VastaaPoista
  2. Ihania! Voisikohan idean soveltaa tuparikeinuksi, kun häihin ei moista tullut väsäiltyä..? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai voisi! :D Keinu ilahduttaisi varmasti yhtä lailla tuparivieraita!

      Poista
  3. Oooh, keinusta saisi napsittua varmasti parhaimmat hääpotrettikuvat! <3 Meidän juhlapaikalle ei kyllä keinua saa asennettua, mutta ehkä ideaa voisi hyödyntää vaikka hmm... 1. häävuosipäivän kunniaksi? :D Kolttu uudestaan niskaan ja kuvia ottamaan, jes! (voin kuvitella, kuinka innoissaan mies olisi tästä ideasta... :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan super idea, oli mies sitten mitä mieltä tahansa! :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |