Bestmanien ja kaason tehtävälistat - vinkkejä apureiden briifaamiseen

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Käsiini sattui äskettäin kansio, jonka huomasin sisältävän erilaisia listoja häitämme koskien. Kansiota kuljetin mukana hääviikon ajan ja tsekkailin sieltä, että kaikki sujuu niinkuin on mietitty. Olen tainnut aiemminkin mainita, että minulla on tällainen lista(neuroosi)rakkaus, ja minulta löytyy tosiaan esimerkiksi häihin liittyen vaikka ja minkälaista listaa! :D

Listojen joukosta bongasin myös kaason ja bestmanien tehtävälistat aikataulutettuina. Kuulostaa ehkä kamalalta, siltä että hysteerinen morsian on tehnyt minuuttiaikataulun, jota apureiden piti noudattaa. Noo, siitähän listoissa ehkä olikin kyse, mutta tein ne, koska apurimme halusivat tarkat listat ja ajat, joiden mukaan edetä. Minusta ja ilmeisesti apureistammekin oli selkeintä, että heillä on tarkat listat, joista tarkastaa mitä tehdä ja milloin. Kaaso ja bestmanit olivat häitä edeltävän päivän kanssamme laittamassa juhlatilaa kuntoon, joten pystyimme yhdessä katsomaan läpi, mistä mikäkin asia löytyy.
kuva
Jaoin apureille tehtävät heidän mielenkiintonsa kohteiden mukaan. Minusta oli helpoin muodostaa heistä tiettyjen asioiden vastaavat, jolloin he huolehtivat tietystä alueesta koko juhlan ajan.

Kaaso M - Kamat kasassa-vastaava
  •  ennen vieraiden saapumista kynttilöiden sytyttäminen
  •  ennen klo 15 nenäliinojen jakaminen vieraille
  •   ruusun terälehtien jakaminen vieraille
  •  lahjapöydästä huolehtiminen
  •  kynttilöistä huolehtiminen
  •  palkintojen huolehtiminen bingon voittajille
  •  morsiamen vessassa käyttäminen
  •  klo 21 ulkotulien sytyttäminen
  •  klo 22 iltapalan kattaminen

Bestman T - Supliikki- ja pelivastaava
  •  klo 14:15 alas vastaanottamaan vieraita
  •  vieraiden kasaaminen aina kun tapahtuu
  •  bingon ja vieraskirjan opastaminen maljapuheen jälkeen
  •  klo 19:30 Mikä heitä yhdistää -pelin ohjeistaminen
  • klo 21:15 kimpun ja sulhasneulan heiton opastaminen
Bestman M - Spotify-vastaava 
  •  klo 14:15 ylös vastaanottamaan vieraita, vieraiden ohjaaminen paikoilleen
  •  tervetulopuheen pitäminen
  •  klo 15:30 musiikki soimaan ja ulko-ovi auki
  • klo 16:00 musiikki pois, klo 16:15 musiikki soimaan, klo 17:30 musiikki pois, klo 18:30 musiikki soimaan, klo 19:30 musiikki pois, klo 22:00 musiikki soimaan 
  • klo 18:15 jääpalat ja juomat astiaan
  •  klo 18:30 karkkibuffetin ja drinkkibaarin avaaminen
kuva
Näin yksityiskohtaiset listat tein siis apureillemme. Listoihin he vielä merkitsivät omia muistiinpanojaan juttelujemme pohjalta. Ja tuo bestman M:n musiikki päälle, musiikki pois-kohta ei ole mikään vitsi! :D Mielestäni juhlan sujuvuuden kannalta on tärkeää, että on riittävästi apukäsiä, jotka tietävät miten hääpari toivoo heidän toimivan. Itse olen todella kiitollinen apureillemme, sillä me pystyimme nauttimaan juhlasta täysin siemauksin eikä tarvinnut miettiä, hoituuko hommat. Toivottavasti saitte listauksistani jotakin vinkkiä omien tehtävälistojenne laatimiseen!

Monta kaasoa ja bestmania teille tulee? Teettekö heille tarkat tehtävälistat? :)

8 kommenttia:

  1. Ihania nuo tässä postauksessa olevat kuvat! Saivat hyvälle mielelle :)

    VastaaPoista
  2. Täällä samanlainen listaneuroosi. Mutta ne ovat vain niin käteviä, eivätkä varmasti kukaan unohda mitään! Etenkään kröhöm noi miehet. ;) Meilläkin itseasiassa jaoteltu avustajat: ohjelmavastaava, ruokajuomavastaava, tekniikkavastaava, valo/videokuvavastaava (=photo booth, aamukuvaus ja erinäisiä klippejä). Tuon tyyppiset tehtävälistatkin parhaillaan työnalla, täydennetään sitä mukaan kun ohjelma tarkentuu. :) Joku tosiaan voisi pitää ihan kajahtaneena, mutta näin ainakin meillä varmistetaan että minä itse en ole siellä koko ajan säätämässä valaistuksen kanssa tai vääntämässä iltapalaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se! Minäkin olisin varmasti koko hääpäivän kelaillut, että mitäs sitten piti avustajien tehdä jne, ellei heille antamani listat olisi rauhoittaneet mieltäni. :D Ja kyllä itsekin haluaisin kaason asemassa tarkahkon listan tehtävistäni. Näin se vain on, että juhlat voi ottaa rennommin ja ne sujuukin paremmin, kun etukäteen on tarkkaan mietitty miten toimitaan. Ja tosiaan tuo vastaavien nimeäminen on varmasti hyvä juttu. :)

      Poista
  3. Listat on must. Mä en varmaan sais mitään aikaiseksi ikinä ilman listoja! :D Aion tehdä sulhon kanssa kaasoille ja bestmaneille ajastetut tehtävälistat, niin ei tarvii itse miettiä tapahtuuko asiat oikeassa järjestyksessä ja oikeaan aikaan. Olin itse viime kesänä kaaso/seremoniamestarina kaverin isohkoissa häissä ja oisin hajonnut kesken juhlien ilman sitä aikataululistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en osaa kuvitella elämääni ilman listoja! :D Ajastetut tehtävälistat ovat varmasti hyvä niin avustajianne kuin teitä ajatellen. Itse en edes suostuisi olemaan kaason tehtävässä ilman tarkkaa aikataululistaa! Tekisin sen varmaan itse, jos en saisi sellaista hääparilta. :D

      Poista
  4. Meille tulee kaksi kaasoa ja kaksi bestmäniä. Tuollaiset tehtävälistat on kyllä pakko tehdä! Ovat jo nyt kyselleet, että mitä heidän täytyy sitten tehdä, enkä mä ole osannut sanoa juuta enkä jaata. Seuraavaksi voi kertoa, että tarkat tehtävälistat tulossa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on parasta teidän hääparin ja apureidenne kannalta, että kaikilla on selvät sävelet. :) Minäkin sain kuulla useamman kerran ja reilusti ennen hääjuhlaamme varsinkin kaasoltani, että mitäs tehtäviä hänelle on hääjuhlassa. Sai sitten jauhot kurkkuunsa, kun läväytin hänelle tarkan listan. ;) Ei vaan, kyllä juhlat sujuu rennointen ja sujuvimmin, kun kaikki tietää mitä tehdä milloinkin. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |