Kutsut

torstai 22. toukokuuta 2014

Suuri taakka vierähti harteilta, kun saatiin viimeinkin viime sunnuntaina kutsut postiin. Aloitettiin kutsujen suunnitteleminen aivan liian myöhään ja kiirettä lisäsi vielä se, että aluksi bongaamaamme kutsupohjaa ei ollutkaan saatavilla. Kutsujen osasia myös tilattiin monesta eri paikasta; kutsut Vistaprintiltä, kartat ja sinettitarrat Smartphotolta, postimerkit Itellasta ja kirjekuoret Suomen kirjekuorelta. Hieman kutsujen ulkoasu poikkeaa alkuperäisistä ajatuksistamme, mutta mielestäni nämä ovat enempi meidän näköiset. Pahoittelut ärsyttävistä sensuroiduista kohdista, en vain uskalla vieläkään paljastaa kaikkea infoa.




Hääinfo

Varaudu juhlimaan aamuun asti. 

Juhlan aloitusseremonia pidetään ulkona, joten huomioithan sään.

Pukukoodi: Vaikka juhlaa vietetään kaivoksessa, voi huoletta pukeutua juhlavasti.

Jos haluat pitää häissämme puheen tai olet suunnitellut jotain muuta ohjelmaa, niin ilmoitathan siitä etukäteen kaasoille, x tai x.

Häihin osallistumisen ehto ei ole lahjojen tuonti - tärkeintä on, että tuotte itsenne paikalle juhlimaan kanssamme tärkeää päiväämme. Jos kuitenkin haluatte muistaa meitä jotenkin, kaino toiveemme on Sydneyn  matkakassan kerryttäminen.

Osoitteet ja ilmoittautumiset

Parkkipaikalta jatketaan x kävellen, koska sinne ei voi parkkeerata autoja. Huomioithan, että matkalla on rappusia.  Katso oheisesta kartasta tarkempi reitti. Jos tarvitset kyydin ylös x, ota yhteyttä.

Ilmoitattehan pääsystänne sekä mahdollisista erikoisruokavalioista ja allergioista 23.6. mennessä:


Kirjekuoria etsimme jonkin aikaa, koska halusin ehdottomasti mustat kirjekuoret, joiden sisäosa on koristepaperia. Ongelmaa tuotti se, että kuorten tuli olla C5-kokoa. Vaan löytyipä kuitenkin. :) Postimerkkien kohdalla pohdin pitkään, olenko valmis maksamaan melkein tuplat personoinnista. Sulhanen sitten ratkaisi asian ja meille tuli personoidut postimerkit.




Kirjoittelin osoitteet itse kuoriin valkoisella geelikynällä. Niitäkin pohdin pitkään, että onko käsialani tarpeeksi siisti. Päätin sitten, että ainakin osoite näyttää persoonalliselta. Olin haaveillut, että kuoren sulkukohtaan laittaisimme sinetin, mutta olin kuullut monelta, että ne tuppaa irtoamaan postissa. Laitoimme sinetin sijaan monogrammitarrat. 




20 kommenttia:

  1. Nätit ja tyylikkäät kutsut tarroja ja postimerkkejä myöten! :)

    VastaaPoista
  2. Todella kauniit! Tuo tarra on hyvä yksityiskohta viimeistelyyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo niitä tilattiin enempikin, jotta voidaan läiskiä häiden paperituotteisiin.

      Poista
  3. Näyttävä kokonaisuus, kauniit. :)

    VastaaPoista
  4. Ompas tyylikkäät kutsut, tykkään! :)

    VastaaPoista
  5. Vau! Ihanaa, kun on poikettu perinteisestä valkoisesta. Todella tyylikkäät kutsut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, valkoinen ei ole meidän juttu. :)

      Poista
  6. Upean tyylikkäät! Varaudu juhlimaan aamuun saakka:)

    VastaaPoista
  7. Tosi kauniit kutsut teillä!
    Meillä kutsut olivat mustapohjaiset painetut ja kirjekuoret harmaat, ja muutama kommentoi, että ei tyypilliset hääkutsujen värit, minkä otin vain kohteliaisuutena :) En ole julkaissut niistä kuin pienen pienen sneak-peakin, koska en ole paljastanut nimiämme blogissa, mutta katsotaan paljastanko häiden jälkeen, heh!

    VastaaPoista
  8. Kiitos! :) Kuulostaa hyvältä, kävinkin vähän kurkkaamassa ja kivalta näytti. Mielellään näkisi ne kokonaankin häidenne jälkeen. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |