Juhla-asun asusteet + korvakoruarvonta

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

"Jotta asusteita ei koskaan olisi liikaa, katso aina kotoa lähtiessäsi peiliin ja riisu yksi pois."

Kävin tässä viime viikolla läpi korujani ja päätin vihdoin laittaa kiertoon ne korut, joita en käytä. Moniin koruihin sisältyy tunnearvoa, sillä ne on saatu lahjaksi tai ne on peritty, ja koska en ole raaskinut antaa niitä pois, ne  ovat vuosia lojuneet kaapissa. Nyt kuitenkin kyllästyin siihen, että minulle tuli aina paha mieli, kun näin korut käyttämättöminä. Päätin, että niin minä kuin korujen tuleva omistaja ilahtuvat, kun korut todella ovat käytössä. (Älkääkä säikähtäkö, ohjaan perintökorut perheenjäsenilleni.)


Koruja järjestellessäni aloin miettimään, että käytän itse asiassa todella vähän koruja arkena. Vasemmassa nimettömässäni ovat kihla- ja vihkisormus, joiden lisäksi minulla on usein korvakorut. Mutta siihen se oikeastaan jääkin, joten minun ei tarvitse ennen kotoa lähtemistä riisua asusteita pois. Toisinaan laitan pitkän kaulakorun, mutta en oikeastaan koskaan käytä lyhytketjuista kaulakorua. Käsikoruja en ole käyttänyt vuosiin. Muutenkin minusta on jostakin syystä vaikeaa asustaa asukokonaisuuksiani. Minulla harvoin näkee huivia, asukokonaisuuteen sopivaksi lakattuja kynsiä tai värikoodattua laukkua. Olisi ihana koota viimeisen päälle asustettuja kokonaisuuksia, mutta olen liian laiska sellaiseen.

Tästä päästäänkin siihen, että kuitenkin juhlapukeutumisessa olen tarkka asusteista ja usein aloitankin juhla-asun miettimisen asusteista. Idea juhla-asuun voi tulla esimerkiksi kaulakorusta tai tekokynsien kuviosta. Asusteen tai asusteiden ympärille sitten rakennan asuni. Usein myös valitsen juhlaan mustan maksimekon (laiskuuttako?), joka toimii helppona pohjana erilaisille ja erivärisille asusteille. Kummin päin sinä teet, valitsetko ensin asun vai asusteet? 


Kuvassa näkyvät hääasusteeni hankin vasta hääpuvun ostamisen jälkeen. Lähdin miettimään asusteita hääpuvun yksityiskohtien ja teemaväriemme kautta. Päädyin valitsemaan asusteisiin mustaa, hopeaa ja pientä säihkettä. Yllä olevasta kuvasta itse asiassa puuttuu hiuskoruni, joka lopulta määritteli hääkampaukseni. Mieheni asusteet olivat kultaisia, mutta hänellä oli valkea kauluspaita, hopea kravatti ja hopea sulhasviehe, jotka riittivät mätsäämään meidät yhteen. Minusta on ihanaa, jos pari on mätsännyt asusteensa keskenään. 

Mielestäni harva juhla-asu on tarpeeksi juhlava ilman asusteita. Asusteiden pukemisesta tulee myös juhlava olo; onhan se ihana pukea ylleen esimerkiksi harvemmin käytössä olevia, arvokkaampia koruja. Kokosin yhteen muutamia vinkkejä, joita mielestäni kannattaa huomioida juhla-asusteita miettiessä. Tuleeko sinulle mieleen jotain lisäystä listaan?

Muutamia vinkkejä juhla-asun asustamiseen:
  • mieti, voisitko hyödyntää juhlan teemavärejä asusteissa 
  • anna persoonasi näkyä 
  • valitse mukavat kengät! 
  • jos haluat juuri tietynsävyisen laukun ja kengät, vie ne värjättäviksi esim. morsiuspukuliikkeeseen
  • panosta joko näyttävään asuun tai näyttäviin asusteisiin 


Alussa kerroin päättäneeni laittaa kiertoon ne korut, joita en enää käytä. Läpikäymieni korujen joukosta löysin myös käyttämättömiä koruja, joista haluan arpoa kuvassa olevat pronssin väriset korvakorut. Ostin korvikset viime keväänä, mutten ole käyttänyt niitä kertaakaan, vaan ne ovat lepäilleet pakkauksessaan. Jos sinulla olisi käyttöä kyseisille korviksille, niin osallistu arvontaan tämän viikon aikana! Osallistumisaikaa arvontaan on su 5.2. klo 23:59 asti. Arvonta suoritetaan ma 6.2. klo 9:00. Arvan saat kommentoimalla tämän postauksen lopussa tai Facebookissa. Myös anonyymeilla lukijoilla on mahdollisuus osallistua, jätä siinä tapauksessa nimimerkki ja sähköpostiosoitteesi. Onnea arvontaan! :) Arvonta on päättynyt. 

17 kommenttia:

  1. Arvontaan mukaan. Luulenpa että nuo sopisivat miniälleni tosi hyvin.

    VastaaPoista
  2. Arvonnassa mukana.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  3. Mukaan arvontaan!
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  4. Ihanat korvikset! Mukana!
    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  5. Tyylikkäät korvikset, mieluusti mukana!
    postin.tuomaa@gmail.com

    http://tuhansiasivuja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Ihailin noita korviksia ja mietin, että vitsi miten hienot korvikset. Ja vau, sinähän olit laittanut ne arvottaviksi, eli pakko kokeilla onneani! talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  7. Kauniit korvikset, ehdottomasti mukana :)

    cloudberryshake (at) gmail.com

    VastaaPoista
  8. Onpa kauniit korvikset! osallistun! hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  9. Ihanat korvakorut!
    Arvontaan leenvikki(at)gmail.com

    VastaaPoista
  10. Henna28
    Kiitokset kivasta arvonnasta, ihanat korvakorut! Osallistun arvontaan.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  11. Kivat korut antaisin tytölleni. Mukaan arvontaan. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Niin upeat korvakorut! Haluaisin antaa nuo äidilleni lahjaksi, sillä hänen syntymäpäivänsä lähestyvät.

    janika.siren@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Kauniit korvakorut!
    Minulle sopii tuo pronssinen väri, eli arvonnassa mukana.
    -Johanna
    johanna.tuulia@hotmail.fi

    VastaaPoista
  14. Mukaan hienojen korvisten arvontaan! :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  15. Airiina
    Kauniit korvikset, ehdottomasti mukana.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  16. Mukana ihanassa arvonnassa :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Ihanat korvikset! :) paalanen.essi@gmail.com

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |