300. postaus + KARKKIARVONTA!!!

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Uskomatonta, että tämä on 300. postaukseni! Enpä arvannut, kun kirjoitin ensimmäisen postauksen 8.7.2012, millaisen taipaleen blogini kanssa kulkisin! Vuonna 2012 postaukset olivat inspiraation etsimistä ja häidemme tyylin hakemista. Seuraavana vuonna teema kirkastui ja sitä kautta bloggaustahtikin alkoi kiihtymään. Häävuonna 2014 kirjoittelin paljon suunnitteluista ja loppuvuodesta kävin läpi hääpäiväämme. Viime vuonna keskityin lähinnä häämatkaamme. Kuten huomaa, bloggaustahtini on vaihdellut paljon, mutta yhtä kaikki blogini ja bloggaajien muodostama verkosto on ollut minulle aina tärkeä.

Kaikkien aikojen luetuin postaukseni on muuten hääjuhlamme drinkkibaarista kertova Häätarina: Drinkkibaari ja juomien menekki. Seuraavaksi luetuin on Satuhäät-parin haastattelu

Mutta mennäänpä sitten arvonta-asiaan! Arvon siis 300. postaukseni kunniaksi kasan karkkia! Mielestäni 300 postauksen kirjoittaminen on sellainen virstanpylväs, että sitä sopii hieman juhlistaa. Arvonnan karkit sopivat niin häiden karkkibuffetiin, lasten synttärijuhliin kuin karkkipäivän herkutteluihin. Minulla ei siis ole arvontaan osallistumiseen sen kummempia kriteerejä kuin, että karkit ovat arvontaan osallistuvalle osa jotakin juhlahetkeä. Juhlahetki voi olla myös keskellä arkea television ääressä! Minusta olisi kiva, jos kirjoittaisit myös kommenttiisi, milloin / millaisissa tilanteissa syöt karkkia. 



ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.

PALKINTO:
Lajitelma erilaisia karkki- ja purukumipusseja. 

ARVONNAN SÄÄNNÖT:
Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tätä tekstiä 12.3. mennessä. Arvonta suoritetaan 13.3.

1) Yhden arvan saat kommentoimalla tätä postausta.
2) Toisen arvan saat liittymällä blogini lukijaksi oikeassa sivupalkissa.
3) Kolmannen arvan saat kertomalla arvonnasta blogissasi kuvan kera. 

Ilmoita monellako arvalla olet mukana. Myös anonyymeilla lukijoilla on mahdollisuus osallistua,
jätä kommentiin siinä tapauksessa nimimerkki ja sähköpostiosoitteesi. 

Onnea arvontaan! :) 




48 kommenttia:

  1. Apua, ihanaa, karkkia! Tekisi mieli sanoa, että meillä karkkipäivä on vain kerran viikossa ja karkkia syödään harvoin ja kohtuudella, mutta se olisi kyllä huijaamista ;) Mies on kauhea karkkihiiri ja hän syö kyllä muutamia kertoja viikossa karkkia, itse yritän pysyttäytyä vähemmällä ainakin häihin asti. Noloa olisi ilmoittaa ompelijalle ettei puhu mahdukaan :D Meillä karkin syönti on oikeastaan sellaista rentoa yhdessäoloa sohvalla, kun ei ole kiire minnekään. Siksi se usein ajoittuu esimerkiksi perjantai- tai lauantai-iltaan :)

    Kahdella arvalla ollaan mukana, ainakin näin aluksi ;) insinoorinmorsian@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Nykyään tulee herkuteltua vähän useammin kuin kerran viikossa. Treenaan ja pidän muuten ruokavalioni suhteellisen terveellisenä, joten sallin itselleni herkuttelun aina kun tekee mieli, sopivissa määrin. Toisina viikkoina syön joka päivä, välimä saattaa mennä viikkojakin pelkillä hedelmillä ja purkalla, mutta karkista en vain pysty luopumaan kokonaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aih ja unohdin, seuraan blogiasi bloglovinin kautta (en tiedä saiko siitä arvan) :) ja sähköpostiosoitekkin unohtui: rriina.nurminen@gmail.com

      Poista
  3. Täällä kanssa yksi karkkihiiri tunnustautuu! Välillä karkkia menee napostellen usein ja välillä sitten (onneksi) on myös niitä päiviä ja viikkoja, kun karkkia ei syödä. Meille tulee häihin karkkibuffet, joten tarvetta näille herkuille ainakin olisi :) Kahdella arvalla mukana: walkbesideyou2016@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Karkkiarvonta, nyt on kyllä ihan pakko osallistua! :D Meillä tulee syötyä karkkia pääasiassa viikonloppuisin, välillä myös silloin kun tekee mieli. Meillä herkut liittyy rentoutumiseen ja niitä syödäänkin yleensä elokuvaa katsellessa. Meillähän oli häissä karkkibuffet ja niitä nameja saattoi sinne kerääntyä 25 kiloa, hups! Kun joka sorttia piti olla. T. karkkihiiri. Voitto tulisi todennäköisesti jaettua puolison kanssa, aina kun löytyy jotain juhlittavaa (jos ei muuta niin se että taas koittaa viikonloppu) Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  5. Mä voisin ottaa karkkia kerran viikossa vietettävää herkkupäivää varten. Kaikkein parasta on viettää miehen kanssa yhteistä vapaata elämästä nauttien.
    meri_kusiainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Itse asiassa mussutan juuri parhaillani karkkia, Maraboun Daim-suklaata. Viikonloppuna raskaan viikon jälkeen on erityisesti syytä juhlia, mutta nämä namut jos voittaisin, säästäisin pojun synttäreille. Mukana yhdellä arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  7. Kahdella mukana, blogiasi olen seurannut bloglovinin kautta jo iät ajat. Meillä on miehen kanssa karkkipäivä,sen saa pitää minä päivänä vain mutta kerran viikossa. Silloin istun sohvalle illalla,luen kirjaa ja syön rauhassa karkkia.

    VastaaPoista
  8. Karkkia tulee yleensä syötyä viikonloppuisin, suuklata mieluusti :D jos voitto osuisi kohdalle niin karkit jaettaisiin äidin kanssa. Äidillä synttärit 6.3 ja minulla 12.3
    Osallistun yhdellä arvalla (:
    Kizi91@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Mä olen niin karkkien perään, etenkin salmiakin! Miehen kanssa leffoja tai sarjoja katsellen tulee syötyä, ja viikonloppusin tytär mukana napostelemassa herkkuja :) kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  10. Mä olen niin karkkien perään, etenkin salmiakin! Miehen kanssa leffoja tai sarjoja katsellen tulee syötyä, ja viikonloppusin tytär mukana napostelemassa herkkuja :) kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  11. Ihana arvonta! Odotan ensimmäistä lastani ja tänään on viimeinen työpäiväni ennen äitiyslomani alkamista, tätä päivää siis ainakin juhlistetaan karkeilla (irtokarkit on suurin paheeni)! ;) Rakas ystäväni on myös raskaana ja olemme maaliskuun lopussa järjestämässä hänelle babyshowereita joten tämän arvonnan osuessa kohdille nautittaisiin näitä herkkuja varmasti siellä.

    Mukana yhdellä arvalla :)

    vilhelmiina.mikkola (at) gmail.com

    VastaaPoista
  12. Omnomnomnon... :P Suomalaiset karkit on meille tällä hetkellä Amerikassa asuville todella harvinaista herkkua. Varsinkin salmiakkia on suunnaton ikävä <3 Joten on sanomattakin selvää, että tuollainen herkkuvuori tulisi mulle ja miehelleni enemmän kuin tarpeeseen ;)

    Olen blogisi lukija eli mukana arvonnassa kahdella arvalla.

    purppurasade@gmail.com

    VastaaPoista
  13. NAM! Karkit ovat suurin paheeni. Toffee ja salmiakki lemppareita, mutta kaikki menee! Iltaisin blogeja lueskellessa tulee mussutettua :) Mukana yhdellä arvalla.

    sallamari.korpela@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana arvonnassa :) pauliina.j.lappi@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Mukana kahdella arvalla! :) heini.lauren@windowslive.com
    Karkit menisi talollemme talkooporukalle joka on auttanut meitä saamaan unelmakotimme kuntoon <3

    VastaaPoista
  16. Olen joko tai -karkkihiiri. En syö ollenkaan tai sitten koko pussin yhdeltä istumalta (ehkä vähän kärjistäen ;)). Karkit voitaisiin käyttää häiden karkkibuffaan tai viikonloppuherkutteluun. Yhdellä arvalla mukana! me_gre@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Mähän nyt syön karkkia missä vain milloin vain :DD mutta yleensä kyllä hyvän leffan äärellä tulee herkuteltua! Kahdella arvalla mukana!

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Viikonloppuisin tulee herkuteltua yleensä jonkun hyvän leffan tai sarjan ääressä. :)

    Yhdellä arvalla mukana!
    anna.rikkola@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Viimeaikoina karkkia on tullut syötyä huomattavasti vähemmän kuin ennen. Suurin syy on kyllä hääpäivä, joka lähestyy väjäämättä. :D Mutta karkit kuuluvat minulle viikonlopun rentoutumiseen. Hyvä kirja ja rapiseva pussi karkkia yhdistettynä sohvan nurkkaan, täydellistä!

    keijukaismorsian@gmail.com

    VastaaPoista
  20. En juurikaan osta karkkia pelkästään itselleni, vaan karkin syönti liittyy yleensä kavereiden kanssa kokoontumiseen. Yhdellä arvalla mukana. saana.kortesalmi@gmail.com

    VastaaPoista
  21. kaksi arpaa
    perjantai on karkkipäivä
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  22. Mukaan kivaan arvontaan kahdella arvalla. Yleensä viikonloppuisin tulee karkkipussi haettua =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukaan kivaan arvontaan kahdella arvalla. Yleensä viikonloppuisin tulee karkkipussi haettua =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Sokerihiiren elämää on pitänyt rajoittaa kerran viikossa olevalla herkkupäivällä ja silloin menee kyllä karkki ihan missä tilanteessa vain :D Mukana kahdella arvalla. eleelah@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Syön karkkia lähinnä viikonloppuisin, perjantai on yleensä herkuttelupäivä.
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  26. Kahdella arvalla mukana. Olen sosiaalinen herkuttelija, karkkia menee kun käy vieraita tai käyn itse kylässä
    janttarainen@luukku.com

    VastaaPoista
  27. 2 arpaa :)
    Syön karkkia viikonloppuna ja erikoistilanteissa, synttäreillä ja muissa juhlissa
    meretekos(at)gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kahdella arvalla mukana. 4-vuotias näki karkkikuvan ja oli vakaasti sitä mieltä, että äiti voittaa tän arvonnan :) Eli pitäähän sitä yrittää
    arhippainen@luukku.com

    VastaaPoista
  29. Vaahtokarkkipäivä on aina juhlapäivä :)
    Karkkia menee kyllä vähän tarpeettoman usein, varsinkin jos on jäänyt ruokailu väliin ja on nälkä päässyt yllättämään. Eli meillä syödään karkkia myös arkena ja ehdottomasti se kuuluu juhliin mukaan.
    pauleceb(at)gmail.com

    VastaaPoista
  30. Ennen söin karkkia tosi vähän, mutta poikakaveri on herkkujen perään ja kummasti minustakin on tullut makean mussuttaja. Tosin yritän syödä lähinnä tummaa suklaata, mutta kyllä kaikki muukin uppoaa, niin arkena kuin pyhänäkin. Eli voit arvata, että juhlatapauksiin ja vieraiden käydessä tarjolla pitää olla aina karkkia
    marialuok AT gmail DOT com

    VastaaPoista
  31. Yhdellä arvalla mukana. Syön karkkia palkitakseni itseäni, loman kunniaksi, juhlapäivinä. Mutta myös nälkään kiireessä :P Pian ois synttärit, joten nää karkit vois olla vaikka sen kunniaksi
    sampsapie(at)gmail.com

    VastaaPoista
  32. Syön karkkia juhlissa tai joskus jos tekee mieli ja haluan palkita itseni :) Kirjoitinpa tuoreimpaan postaukseeni myös arvonnasta, joten kahdella arvalla ollaan mukana!
    onmaailmameilleavoinna@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Yritän pitää herkutteluni kurinalaisena eli kerran viikossa herkkupäivä.
    Kahdella mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Yritän pitää herkutteluni kurinalaisena eli kerran viikossa herkkupäivä.
    Kahdella mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Airiina
    Olen sellainen syön karkkia vain JOSKUS, eli ostan irtokarkkeja tai suklaapatukoita, pussin ja syön ne sitten television ääressä. Yhdellä arvalla mukaan. Kesällä on tulossa kolmet suuret juhlat meidän perheessä joten niihin kaikkiin teen sitten oman karkkibuffetin.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  36. Karkki maistuu aina, mutta koitan pitää herkuttelun viikonlopuissa :) Kahdella arvalla mukana!
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Karkki maistuu aina, mutta koitan pitää herkuttelun viikonlopuissa :) Kahdella arvalla mukana!
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Henna
    Yksi arpa minulle, syön karkkia aika usein ihan vaan joka tilanteessa. Purkkaa käytän paljon.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  39. Oi, makea arvonta! Yritän pitää karkkipäivää, mutta välillä lipsuu...
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  40. Kahdella arvalla mukana. Olen kauhea mässääjä, joten karkkia on tullut syötyä ihan joka päivä useamman vuoden ajan, mutta nyt olen ollut jo pari viikkoa karkkilakossa, jota aion jatkaa. Nämä namuset olisivat kuitenkin oivaa tarjottavaa ja lahjottavaa lapseni syntämäpäiväkutsuille :) kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Kahdella arvalla mukana. Perjantai-iltaisin on minun karkkihetkeni, silloin on kiva istahtaa tietokoneen ja television ääreen ja herkutella :) Mutta kyllä sitä karkkia muulloinkin tekisi mieli, ja aina joskus tulee sorruttuakin.
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Karkkia, nam! Karkkia syödään vähintään kerran viikossa. Arkipäiväkin on juhlaa :D Enimmäkseen kyllä mässytetään perjantai-iltana miehen kans telkkarin ääressä. Viikolla ssitten vähän suklaata tai muuta pientä.

    VastaaPoista
  43. Karkkia hankin yleensä vaikkaopa leffailtaa varten, mutta joskus tulee sorruttua ihan muuten vaan mässyttelemään. Yhdellä mukana.
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Kahdella arvalla mukana! Karkit söisin varmaan imetysten välissä :D ei menis kauan! Tai sitten säästäisin joko avopuolison ja mun 9. vuosipäivään tai ensimmäiseen äitienpäivääni. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |