5. luukku: Vieraskirja

perjantai 5. joulukuuta 2014

Häiden vieraskirjan voi toteuttaa monella eri tavalla eikä perinteinenkään kirjaversio ole tylsä, sillä usein vieraat intoutuvat kirjoittamaan tai piirtämään siihen muutakin kuin vain puumerkkinsä. Meidän häissämme oli aikakapseli, jossa toivoimme vierailtamme tervehdyksiä ja vinkkejä. Aikakapselin avaamme ensimmäisenä hääpäivänämme. Kokosin tähän muutaman mielestäni mainion vieraskirjaidean.

1. Synttärikalenteri

kuva
Vieraskirjan ideana on, että vieraat kirjoittavat nimikirjoituksensa syntymäpäivänsä kohdalle. 

2. Maalaus

kuva
Vieraat saavat maalata tervehdyksensä isolle taulukankaalle, johon on rajattu jokaiselle oma maalaustila. Ei olisi hassumpi idea sekään, että vieraat saisivat vapaasti jatkaa toistensa maalauksia luoden ison taideteoksen.

3. Liitutauluterveiset photoboothissa
kuva
Photobooth on varmasti monelle tuttu juttu, mutta liitutaulujen avulla siitä voisi muokata kuvallisen vieraskirjan.

Millainen vieraskirja teidän juhliinne on tulossa? :)

4 kommenttia:

  1. Ihana tuo synttäripäivä-juttu! Pitää melkein laittaa pohdintaan! Meille tulee jo aika kulunut vieraskirjapuu ja se alkaa tuntua niin tylsältä vaihtoehdolta.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin? Laita ihmeessä pohdintaan! :) Tosin, tuntuukohan sinusta vain että vieraskirjapuu on kulunut juttu? Itse en ole vielä yhdissäkään häissä, joissa olen ollut vieraana törmännyt sellaiseen. Kuten en esimerkiksi toiseen hääblogikliseeseen photo boothiinkaan. :D

      Poista
  2. Oi, mustakin tuo synttärikalenterivieraskirja on kiva idea! Harkintaan ehdottomasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harkitse ihmeessä! Meidän häihin olisi ehkä tullut se ellemme olisi päätyneet aikakapseliin. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |