17. luukku: Häätrivia

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Vaikkei hääjuhlassanne olisikaan perinteisiä hääleikkejä, voisi jonkinlainen tietokilpailu olla kiva lisä muuhun hääjuhlintaan. Esimerkiksi pöytäkunnittain täytettävät tietokilpailut auttavat tutustumaan muuhun pöytäseurueeseen, jos joukossa on vähemmän tuttuja. Usein yhteistyössä on voimaa ja joltakin löytyy oikea vastaus kysymykseen. Tietokilpailun kautta hääparista voi oppia uusia asioita.  Tietokilpailun lopussa voi myös olla arvailuosio, jossa vieraat povaavat esimerkiksi ensimmäisen lapsen syntymäpäivää tai tulevan lemmikin nimeä. 

kuva

    Trivian voi toteuttaa monella eri tavalla, esimerkiksi kysymys ja useampi vaihtoehto-muotoisena tai kumpi-muotoisena. Itse pidän kovasti kaikentyyppisitä häätrivioista ja olenkin koonnut nipun kysymyksiä, joita triviassa voisi esittää.

       Kysymyksiä:
  • Minkä yhden asian hääpari pelastaisi palavasta asunnostaan?
  •  Missä hääpari tapasi?
  • Mikä on hääparin lempiravintola?
  • Millä sanoilla kosinta tapahtui?
  • Kumman perheelle hääparin toinen osapuoli esiteltiin ensin?
  • Kummalla oli lapsena hammasraudat?
  • Mikä on morsiamen lempivaate?
  •  Kuinka kauan hääparin hääjuhlaa on suunniteltu?
  • Kuinka monta sisarusten lasta hääparilla on yhteensä?
  • Kumpi herää ensimmäisenä aamuisin?
  • Milloin hääparien vanhemmat tapasivat toisensa ensimmäisen kerran?
  • Minkä merkkinen auto hääparilla on?
  • Mikä morsiamen asustuksessa on ´jotakin vanhaa´?
  •  Miten hääpari jakaa kotityönsä?
  • Mitkä ovat hääparin toiset nimet?
 
Arvailuja:
  • Hääparin ensimmäisen lapsen syntymäpäivä
  • Paikkakunta, jolle hääpari asettuu asumaan
  • Hääparin tulevan lemmikin nimi
  • Hääparin tuleva yhteinen harrastus
  • Paikka, jossa hääpari viettää viidettä hääpäiväänsä 


kuva
     Onko teidän hääjuhliinne tulossa mahdollisesti häätietokilpailua? Entäpä muita kilpailuja tai pelejä? :)
 



4 kommenttia:

  1. En tiedä pitäisikö meille tulla tuollaisetkin... Meille on tulossa tutustumisleikki, jossa kysytään juhlaväeltä esim. "kuka on sulhasen sukulainen?" ja "kuka osallistui morsiamen ylioppilasjuhliin?". Ehkä keksitän vielä jotain hauskempiakin kysymyksiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutustumisleikki kuulostaa tosi hyvältä! Meillä se toteutettiin niin päin, että me hääpari arvuuteltiin mikä vieraita yhdistää, esim "Ammatti insinööri". Onko häätrivia ja tutustumisleikki aika samantyyppisiä pelejä?.. :)

      Poista
  2. Suunnittelin asiakkaalleni visailun, jonka toisella puolella oli hääbingo ja toisella puolella tietovisa. Vieraat olivat olleet visailusta todella innoissaan ja arvailu oikeista vastauksista oli kyllä saanut aikaan keskustelua pöydissä. Todella hyvä idea siis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, jokainen vieras ei kuitenkaan ihan täysin tunne hääparia, usein varsinkaan kumpaakin osapuolta. Siitä voi tosin seurata murskavoitto, jos samassa pöytäseurueessa on molempien vanhemmat. .D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |