"Miten sulla on aikaa suunnitella häitä kaiken muun ohella?"

maanantai 25. marraskuuta 2013

Ai miten niin... Eihän minulla ole kuin opiskelut, työ ja kaksi bändiä (joilla viisisataa kilometriä välimatkaa). Noin siis päällisin puolin poislukien perheen, kaverit ja liikuntaharrastukset. Miksen ehtisi suunnitella häitä samalla? :D
kuva
Aloin miettimään paljonko käytän viikossa aikaa häiden suunnittelemiseen. Aukotonta tulosta en voi muodostaa, koska  häihin liittyviä asioita ja ideoita tulee mieleeni sen kummemmin niitä suunnittelematta. Hääsuunnitteluun lasken häälehtien lukemisen, bloggaamisen, pinterestissä roikkumisen ja kaiken yleisen, esimerkiksi hankintojen teon ja yhteydenotot pitopalveluun yms. Päivittäin suunnittelen häitä tai teen jotakin häihin liittyvää ainakin puoli tuntia päivässä. Toisina päivinä aika kuluu tunteja. Save the date-kortit puristimme viikossa ja niihin käytimme aikaa helpostikin 24 tuntia.

Harvoin kuluu päivääkään ilman edes vähäistä hääsuunnittelua eikä ihme, sen kautta myös rentoudun. Nautin suuresti häittemme suunnittelemisesta. Mutta eipä minulla olisi kaiken ohella suunnitella täysipainoisesti häitämme. Siinä mielessä ymmärrän kysymyksen, kysyjä ei tiennyt kauanko olen jo häitämme suunnitellut.
kuva
 Isoin syy, miksi minulla on aikaa häiden suunnittelemiselle (tarkkojen tehtävälistojen ja kalenterin kanssa elämisen lisäksi) on se, että olen suunnittelut häitämme jo suht pitkään. Varasin suunnittelulle paljon aikaa, koska halusin rauhassa nauttia siitä, haistella kaikenlaisia ideoita ja löytää meidän jutut. Kun tekee pikkuhiljaa,  ei tarvitse stressaantua kaiken muun ohella häistä eikä niiden suunnittelu tunnu pakkopullalta. Haluan fiilistellä häiden suunnittelua senkin takia pitkään, että tätä aikaa ei saa takaisin.

Paljonko teillä kuluu viikossa aikaa häiden suunnitteluun?  Paljonko varasitte kokonaisuudessaan aikaa häiden suunnittelemiselle? :)

4 kommenttia:

  1. Aloitin suunnittelun noin vuosi ja kuukausi ennen häitä. Päätimme hääpäivän vain hieman aiemmin. Alkuvuonna lyötiin lukkoon hääpaikka, pitopalvelu ja kuvaaja, sen jälkeen oli vähän aikaa rauhallisempi vaihe. Tänä syksynä olen miettinyt hääjuttuja valehtelematta joka päivä. Luen hääblogeja ja -foorumeja ja kommentoin niissä, selailen hääkirppiksiä ja tutkin Pinterestiä. Päälle kaikki muu yleinen pohdinta ja häihin liittyvä surffailu. Arvioisin, että häitä tulee pohdittua päivittäin ainakin noin tunnin. Välillä harmittaa, että kohta tämä on ohi. Aloin seurata blogeja ja keskustelujakin vasta säännöllisemmin syksystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa siis ottaa suunnittelusta kaikki ilo irti nyt! :) Ja onneksi häiden jälkeen niitä voi elää uudelleen ja uudelleen ja yhä uudelleen.

      Poista
  2. Mäkin olen aloittanut hääsuunnittelun hyvissä ajoin. En tiedä tuleeko tähän hauskan suunnittelun rinnalle jossain vaiheessa paniikin ja ahdistuksen tunteita, kun hääpäivä lähenee, mutta tällä hetkellä vietän leppoisasti tunnin-pari häähömppään muutaman kerran viikossa. Laitoin sulle blogissani haasteen: http://vintage-punk-rock.blogspot.fi/2013/12/haasteisiin-vastaaminen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni hääpaniikki taitaa kuulua asiaan jossakin vaiheessa. Sitten sitä huomaa, että eipä ollutkaan mikään hätä. :D Kiitos haasteesta!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |