Lahjatoiveita

maanantai 17. joulukuuta 2012

Hejsan alla! Pakko on ensiksi kehua, miten mukavan pidennetyn viikonlopun sain viettää, kun perheeni naisväki saapui 400 kilometrin takaa luoksemme kylään ja viettämään etukäteisjoulua. Kaiken lisäksi kun sain palautettua loput koulutehtävät tältä vuodelta juuri ennen heidän tuloa, on fiilis edelleen ihan katossa. :)

kuva
Nyt kun sitten pakoilen tiskaamista, päätin etsiä saako Poul Pavan astioita edelleenkään Suomesta, ja voi kyllä, nykyään saa! Ai tätä innostuksen määrää. :D Pidän tämän tanskalaisen naivistisesta tyylistä, josta tulee niin hyvälle tuulelle. Ei voi tulla huonoa päivää, jos aloittaa sen hörppäämällä teet hänen suunnitelemastaan mukista.
kuva
kuva

Vaikka en sinänsä ilmoittaudu naivistisen taidesuuntauksen suureksi ystäväksi, tähän olen hullaantunut täysin. Ajattelinkin toivoa miehykäiseltäni, jolla on aikamoinen joululahjastressi, lahjaksi jonkin Poul Pavan astian, esimerkiksi tällaisen söpön kulhon:
kuva
Poul Pavalta löytyy myös hauskoja vaatteita:
kuva
Saa nähdä, tämän hetkisen innostukseni vallassa mietin, että näitähän astioita tai tauluja voisi toivoa sitten häälahjaksikin. Häälahjatoiveet ovat toki viimeisimpiä asioita, mitä häiden suunnittelussa mietitään, mutta kun kuitenkin luulen toiveemme olevan jotakin astiasarjaa, niin tässä voisi olla yksi vaihtoehto. Ei ihan perinteistä Pentikiä! ;)
kuva
kuva
kuva
Tuotteita saa tosiaan tilattua osoitteesta http://www.befriends.fi/.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |