Häät- ketä varten?

maanantai 5. marraskuuta 2012



Täytyy sanoa, että olen ollut tässä hieman allapäin hääjärjestelyjen suhteen. Minusta on tuntunut, että pitäisi järjestää muita kuunnellen tietynlainen juhla. Blogitkin vain kierrättävät samoja ideoita. Mietin, mistä voisin löytää varmuuden tehdä mitä me haluamme ja tuoreita ideoita. Blogit ja häälehdet toimivat toki oikein hyvänä apuna, mutta olen huomannut, että nojaan niihin ehkä liikaakin. Kaipaan omaperäisyyttä ja sehän löytyy vain itsestä.

kuva

En kyseenalaista miksi mennään naimisiin enkä oikeastaan sitäkään, miksi häitä vietetään niinkuin vietetään. Minusta on vain entistä enemmän alkanut tuntua siltä, että en halua perinteisiä häitä. Tai no, näinhän kaikki morsiamet sanovat. ”Omannäköiset ja persoonalliset, ei perinteiset häät.” Mutta lähinnä se, että miksi minun täytyy edes miettiä, mikä vieraillemme olisi ok. Totta kai vieraat pitää ottaa huomioon, mutta eihän hekään voi viihtyä, jos morsiuspari ei täysin seiso suunnitelmiensa takia. Kuin olisi jossakin kilpailussa kilpailemassa siitä, hyväksytäänkö minut ja häämme.

kuva
Häät tuntuvat olevan sellainen juhla, jota arvostellaan oikein olan takaa. Kuinka usein olet kuullut, että ”Kyllä Anja-mummo oli valinnut kauhean puvun 75-vuotispäivilleen! ” tai ”Miten näissä hautajaisissa nyt tällaista ruokaa tarjoillaan?”? Voihan se olla, että olen itse vain alkanut ottaa paineita  tästä asiasta.

kuva
 Olenkin alkanut ajatella näin, että kun kerrankin on aikomuksena pistää rahaa ainutkertaisen juhlan järjestämiseen,  niin tehdään se sitten tyylillä ja järjestetään bileet. Musiikkipitoiset, vapaat ja yllätykselliset juhlat, joissa ei konservatiivisuudella viihdy. Tutustutetaan sukumme toisiinsa ja juhlitaan iloisesta tapahtumasta. Ollaan meille tärkeiden ihmisten kanssa ja annetaan unohtumaton lähtölaukaisu avio-elämälle. Pidetään hauskaa ja unohdetaan se, mitä häiden tulisi olla. 


Onpas nyt helpottunut olo! :) 

6 kommenttia:

  1. Juuri näin! Meillä hääsuunnitelmat aloitettiin miettimällä, mitä itse haluamme. Silloin jäi heti kättelyssä pois kirkkovihkiminen, ja vielä aloittaessamme aktiivisesti säästämään rahaa hääpäivää varten mietimme, että jospa sittenkin lähdettäisiin maistraatin kautta ulkomaille. Tärkeintä on kuunnella itseään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan totta. Luulen, että moni ottaa hieman stressiä siitä, että "millaiset juhlat pitäisi järjestää", että mikä häissä on tuttua ja yleisesti hyväksyttyä. Nostan hattua teille! Kieltämättä itselläkin on käynyt mielessä, että jos vain karkaisi vihille ja käyttäisi rahat matkaan. Toki upea hääpuku olisi saatava. ;) Mutta tässä vielä kerätään rohkeutta ja mietitään suuntaa.

      Poista
    2. Niin oma asiahan se on, hääparihan se naimisiin menee eikä suku. Kun ajatellaan ihan jo vieraslistaa, niin ei sinne tarvitse kutsua ketään jota ei oikeasti halua häihinsä, vaikka tulisi mitkä sukuselkkaukset jälkeenpäin. Esimerkiksi, jos ei ahlua kitiseviä lapsia häihinsä, on täysi oikeus osoittaa kutsu pelkästään vanhemmille, ja niin edespäin. Itsehän en ole naimisiin mennyt mutta viittaisin kyllä kintaalla sille mitä muut tahtoo!

      Poista
    3. Se on kyllä totta. Tuskin vieraillakaan on hauskaa, jos hääparista huokuu hienoinen innottomuus vieraita kohtaan.

      Poista
  2. Näinhän se on morsian ja sulhanenhan ne naimisiin menevät. Kaasoilleni usein tuskastelen että onkohan tämä hyvä, mitähän joku toinen ajattelee ja yhtä usein saan vastauksen "häät ovat teidän, jos te niin haluatte, silloin sen täytyy olla niin!" :) Jos hääparilla ei ole hauskaa, ei vierailla, mutta myös toisinpäin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimen omaan! :) Hassua, miten sitä häiden kohdalla miettii päänsä puhki, mitäköhän mieltä vieraat ovat juhlista, vaikka kyseessä on itselle ja sulholle rakkaita ja tärkeitä ihmisiä, jotka ovat tukemassa ja julhistamassa suurta päivää. Itse ainakin olen kaikissa käymissäni häissä ollut iloinen hääparin puolesta ja innokas näkemään millaiset juhlat ovat. Kaipa sitä ottaa stressiä siitä, että haluaisi päivästään täydellisen myös muille ja toki on tärkeää ottaa vieraat huomioon, mutta ei liikaa stressiä vaan omannäköiset juhlat, joissa hääpari on into pinkeänä! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |