Hää- ja juhlatavaroiden blogikirppis Siivouspäivänä la 27.5.

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Vuoden ensimmäinen Siivouspäivä järjestetään toukokuun lopussa, lauantaina 27.5. Kirppistapahtumaan on vielä aikaa, mutta kirjoittelen aiheesta jo nyt, koska haluaisin järjestää tuolloin hää- ja juhlatavaroiden blogikirppiksen Helsingissä. Minusta olisi ihana koota yhteen mm. hääbloggaajia ja juhlaintoilijoita, jotka haluavat myydä ja/tai ostaa juhlatavaroita. Samalla voisi toki myydä muutakin tavaraa. Olisiko sinulla kiinnostusta osallistua tällaiseen tapahtumaan? 

Lähempänä Siivouspäivää voitaisiin sopia yhdessä myyntipaikan sijainnista. Minä sitoudun toimimaan kirppiksen yhteyshenkilönä, ilmoittamaan kirppispaikan Siivouspäivä -sivustolle, markkinoimaan blogikirppistämme ja koristelemaan kirppispaikan juhlavaksi. Toki otan myös halukkaiden apua vastaan!
”Siivouspäivä on kierrätyksen, vanhojen tavaroiden ystävien ja kaupunkikulttuurin uusi juhlapäivä. Siivouspäivä muuttaa kaupungit isoiksi kirpputoreiksi ja markkinoiksi, joille kuka tahansa voi tuoda ylimääräiset tavaransa myytäväksi tai annettavaksi.”

Lisätietoa täältä

Jos sinua kiinnostaa liittyä mukaan hää- ja juhlatavaroiden blogikirppikseen, niin kommentoi alle tai laita mulle s-postia elamanipaiva@gmail.com.  Ilmoittautuminen ei ole sitovaa.

Ps. Olisiko sinulla kiinnostusta esim. loppukesästä tai alkusyksystä osallistua (Siivouspäivän lisäksi tai sijaan) hää- ja juhlatavaroiden myynti/vaihtotapahtumaan? 

2 kommenttia:

  1. Ihana idea! Harmi etten (taaskaan) ole maisemissa, muuten varmasti tulisin kiertelemään jos kirppari järjestetään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Harmi todellakin. :( Kiinnostaisiko sinua loppukesästä tai alkusyksystä osallistua samantyyppiseen tapahtumaan? Muistaakseni elo- tai syyskuussa on sitten seuraava Siivouspäivä, jonka yhteyteen voisi myös järjestää tällaisen hää- ja juhlatavarakirppiksen.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |