Kaakao- ja/tai kahvibaari häihin

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Olen jouluihminen henkeen ja vereen ja kerta emme tänä vuonna vietä joulua Suomessa, panostamme marraskuisiin pikkujouluihin, jotka järjestämme ystävillemme. Ja tottahan toki minulla on jo suunnittelu kovassa vauhdissa! Täällä mainitsinkin, että pikkujouluihimme tulee kaakaobaari. Kun vieraat saapuvat, lykkäämme heille käteen kaakaomukin, jonka he saavat höystää ja maustaa oman makunsa mukaan.

kuva
Itse ajattelin toteuttaa baarin niin, että keitän kaakaota valmiiksi useampaan termariin ja kaadan vieraan saapuessa hänelle kupillisen. Emalimukit sopisivat tähän tarkoitukseen erittäin hyvin, mutta en yhtä käyttökertaa varten raaski sellaisia ostaa. Täytyy siis miettiä, tarjoilisinko kaakot eriparisista mukeista vai hankkisinko pahvimukeja, joiden ympärille askartelisin paksummasta pahvista sormisuojan, jottei sormet palaisi. Pöydälle ajattelin kattaa muun muassa pillejä, erilaisia alkoholeja kuten rommia ja minttuviinaa, kermavaahtoa, erilaisia kastikkeita, minivaahtokarkkeja, suklaanappeja, merisuolaa ja strösseleitä. Nam! 

kuva
kuva
kuva
Ehkä tuhti kaakaobaari ei kuumimpaan kesähääaikaan sovi, mutta esimerkiksi nyt syksyllä ja talven kylmyydessä kaakaobaari olisi mitä ihanin! Jos juhliin on tulossa paljon kahvin ystäviä, miksei baari-ideaa laajentaisi myös koskemaan kahvia? Monelta löytyy tänä päivänä erikoiskahvikone, jota baarissa voisi hyödyntää tai sitten voisi olla peruskahvia, johon vieraat saisivat lisätä mausteita. 

kuva

kuva
Ja miksei juhlassa voisi olla teebaariakin? Samaan pöytään mahtuu kyllä kattamaan niin kaakao-, kahvi- kuin teebaarikin. Varmasti olisi jokaiselle vieraalle jotakin! 

kuva
Nyt kun olen selaillut pinterestistä kuvia kahvibaareista, niin arvaatkapa vaan haluaisinko kotiimme erillisen kahvi- ja teepisteen? :D 

Voisiko teidän juhlassa olla kahvi-, kaakao- tai teebaari? :)

2 kommenttia:

  1. Kahvibaari voisi olla kiva idea! Jos alkaisi hyydyttää vieraat (tai minä) voisivat käydä hakemassa kofeiiniannoksen. Kesällä tuli käytyä useammissa häissä ja sitä kahvia kyllä odotti pitkän päivän päälle kuin kuuta nousevaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se! Meidänkin häissämme kahvitusta hieman aikaistettiin, kun vieraat olivat niin kahvin janoisia. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |