Elämäni päivä 3 vuotta - synttäriarvonta!

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Uskomatonta, että blogini täyttää jo kolme vuotta! Vastahan mieheni kosi minua ja päätin perustaa blogin häidemme suunnittelun tueksi. Alun haaveilutekstien jälkeen häätyylimme alkoi muodostua ja blogiin kirjoitetut suunnitelmat käydä todeksi. On niin hienoa, että häidemme suunnittelu löytyy koostetusti yhdestä paikasta. Parasta bloggaamisessa olette kuitenkin olleet ja olette edelleen te, lukijat ja kanssabloggaajat. Monet ongelmat ja mietityksen aiheet ovat ratkenneet, kun olen ne tänne kirjoittanut ja pyytänyt mielipiteitänne. Siksi haluankin järjestää pienen arvonnan, jonka palkintona on hemmottelupaketti. Olit sitten morsian, sulhanen, anoppi, kaaso, vieras tai kuka tahansa, joka juhlii tänä kesänä toivon hemmottelupaketin tuovan juhliin valmistautumiseesi pientä extraa.    

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT. 


PALKINTO:
Juhlijan hemmottelupaketti, joka sisältää mm. teetä, suihkutarvikkeita ja makeisia (katso kuva alla).
ARVONNAN SÄÄNNÖT:
Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tätä tekstiä 19.7. mennessä. Arvonta suoritetaan 20.7.
1) Yhden arvan saat kommentoimalla tätä postausta.
2) Toisen arvan saat liittymällä blogini lukijaksi oikeassa sivupalkissa.
3) Kolmannen arvan saat kertomalla arvonnasta blogissasi arvontabannerikuvan kera. 
Ilmoita monellako arvalla olet mukana. Myös anonyymeilla lukijoilla on mahdollisuus osallistua, jätä kommenttiin siinä tapauksessa nimimerkki ja sähköpostiosoiteesi. 
Onnea arvontaan! :)

20 kommenttia:

  1. Kaksi arpaa ja onnea kolmivuotiaalle! :)

    VastaaPoista
  2. Onnea hurjan paljon 3-vuotiaalle! Kahdella arvalla mukaan :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  3. 2 arpaa kiitos :)

    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  4. Niin se aika kulkee, ja sen huomaa juuri tässä häiden suunnittelussakin, kun kuukaudet vaan vähenee ja vähenee.
    1 arvalla mukana :)

    sini-smiley@suomi24.fi

    VastaaPoista
  5. Onnea 3-vuotiaalle! Mukaan kahdella arvalla kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Onnea 3-vuotiaalle! Mukaan kahdella arvalla kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Onnea 3-vuotiaalle blogille! :) Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  8. Onnea blogille! Blogisi on kaunis ja tekstit mielenkiintoisia. Olen mukana yhdellä arvalla.
    Terveisin Essi

    syysmyrkkylilja12@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Paljon onnea blogille! :)
    Ihanan arvonnan oot laittanut, mukana kahdella arvalla! Ehdottomasti olisin kolmannellakin jos minulla olisi blogi, ehkä vielä joskus :)
    minea.mariella@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Onnea blogi! :)

    Kahdella arvalla mukaan! :)

    viviadeleblog@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Onnea blogi ja sinä! :)

    T: SM

    sallamari.korpela@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Onnea blogille! :)

    Osallistun kahdella arvalla!

    essiu@luukku.com

    VastaaPoista
  13. Onnea 3-vuotiaalle blogillesi! Liityin nyt julkiseksi lukijaksesi, vaikka olenkin lukenut blogiasi jo jonkin aikaa. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  14. Onnea! Kahdella arvalla mukana juhlahumussa.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Onnea! Kahdella arvalla mukana juhlahumussa.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Onnea! Osallistun arvontaan ja liityn lukijaksi! Käy kurkkaamassa blogiani!

    VastaaPoista
  17. Paljon onnea 3-vuotiaalle blogille! :) Osallistun arvontaan :)

    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  18. Onnea blogille!
    Mukana kahdella arvalla! pussikarhu(at)luukku.com

    VastaaPoista
  19. Onnea! :)
    Yhdellä arvalla mukana,
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |