Loputon suo - hääkirjan koostaminen

tiistai 10. helmikuuta 2015

Eilen hääjuhlapäivästämme tuli tasan puoli vuotta. Tasan puoli vuotta olen myös pakoillut hääkirjan koostamista. Satojen, ellei jopa tuhansien kuvien joukosta parhaiden valitseminen, niiden asetteleminen ja tekstien miettiminen tuntui ylivoimaiselta tehtävältä. Lisäksi ei ollut intoa katsella hääkuvia läpi. No, huomasin nyt viikonloppuna, että Ifolorilla on -10% kuvakirjojen hinnasta. Päätin, että vaikkei alennus olekaan erityisen iso, hyödynnän sen ja koostan kirjan. Ja sitä on nyt tullut sitten koostettua! Valmistakin olisi kiva saada. Kuvia on kyllä kiva katsella ja muistella päivää, mutta silti urakka on aika iso. Sen voimalla mennään, että on mukava sitten selailla fyysistä kirjaa, joka sisältää meidän hääpäivämme tarinan.


Tässä kuitenkin muutama makupala, mitä olen saanut aikaiseksi suossa rämpiessäni. Mitä mieltä muuten olette, onko valkoinen hyvän värinen tausta kuville?







Esittelen kirjaa tarkemmin, kunhan saan fyysisen kopion käsiini (ja ensiksi tehtyä sen...). Onneksi tässä on vielä monta tuntia aikaa, toivottavasti saan valmista! :) 

Ajattelitko koostaa/ koostitko häidesi jälkeen kuvakirjan vai ovatko kuvasi vain digitaalisessa muodossa? :)

4 kommenttia:

  1. Näyttää tosi hyvältä. Hirveän homman oot kyllä varmasti jo nyt tehnyt. Itsekin haluaisin tilata kuvakirjan sekä häistä että häämatkasta sitten aikanaan. Saa kyllä nähdä saanko ikinä aikaiseksi koostaa itse kirjaa. Olen joskus alkanut koostamaan kirjaa joistain reissukuvistamme ja aika pian jättänyt leikin kesken. Toivottavasti motivaatio on kohdallaan sitten hääkuvien saapuessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Eyes on the prize! ;) Loppujen lopuksi kirjan tekeminen oli ihan kivaa, kun vauhtiin pääsi. Nyt on kiva odotella kirjaa postista, että pääsisi selaamaan sitä. Tsemppiä kirjojen koostamiseen, kunhan sen aika koittaa!

      Poista
  2. Hyvän näköistä! Odotan ite jo kauhulla tuota projektia, jotenkin se tuntuu olevan aina niin ylitsepääsemätöntä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voin lohduttaa, että kyllä se palkitsee, kun lopulta saa painaa "Tilaa"-painiketta. :) Itse asiassa kävin jo pari viikkoa sitten alustavasti läpi kuvat, jotka haluaisin kirjaan, joten kirjan tekoa ei nyt tarvinnyt aloittaa ihan nollasta.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |