Häätarina: Ruokailu

maanantai 22. syyskuuta 2014

 Kaikki kuvat Mika Martikainen, ethän kopioi.

Juhlamme alkuhetki sujui siis nopeammin, mitä olin ajatellut. Onnittelukättelyssä ja sulhasen isän pitämässä maljapuheessakaan ei kauaa mennyt, joten vieraat joutuivat odottamaan ruokaa hetken aikaa. Tämä ei kylläkään näyttänyt haittaavan vaan janoiset, auringossa paahtuneet vieraat kumosivat vettä naamaansa ihan urakalla. Edelleen minua harmittaa, ettemme tajunneet järjestää vettä ulkona hääjuhlan alkamista odottaville vieraille.

Aaaaaa, tästä ne bileet voi alkaa!
Vieraiden ei tarvinnut arvailla menuuta kovin kauaa, sillä se luki servietin ympärillä.


Ruokailu aloitettiin 16:15 ja sille oli varattu aikaa noin tunti ja viisitoista minuuttia. Ruokailulle varattu aika riitti oikein hyvin eikä ennen seuraavaa ohjelmanumeroa ehtinyt tulla liian pitkää taukoa. Ruuan ottaminen  kulki sujuvasti, sillä buffet oli katettu kahden puolen. Ruokaa oli varattu 72:lle hengelle eikä lämpimiä ruokia tainnut jäädä yhtään yli. Salaatteja ja mätiruisnappeja jäi jonkin verran, mutta loput niistä tarjosimme iltapalalla.





Ruuasta ja ruokailusta on jotenkin vaikea kirjoittaa, koska en oikein innostukseltani malttanut syödä. Sen kuitenkin havaitsin, että uunilohi ja perunamuusi maistuivat erinomaisilta. Cateringia valitessammehan otimme pienen riskin, sillä emme päässeet maistelemaan sen tarjoiluja ennen juhlaamme.

Juhlatila oli cateringin kannalta haasteellinen, sillä siellä ei ollut mahdollista valmistaa mitään ruokia vaan kaikki tuotiin suoraan kuumina ja kylminä paikan päälle. Tästä johtuen catering joutui ajamaan keittiölleen useamman kerran ruokailua ja kahvittelua valmistellessa. Edes kahvia ei voinut juhlatilassa keittää! Käytännössä valitsimme sen cateringin, joka on hoitanut juhlatilassa eniten pitopalvelutehtäviä ja luotimme heidän ammattitaitoonsa. Kaikki sujui kuitenkin  hyvin eikä ruokien kanssa (ainakaan tietääksemme) ollut mitään ongelmia. :)

Millä perusteella te valitsette/valitsitte pitopalvelunne? Uskaltaisitteko valita pitopalvelun ilman maistelua? :)

8 kommenttia:

  1. Heh, me valittiin pitopalvelu juurikin samoin perustein ilman maistelua: tiesimme heidän hoitaneen tilaisuuksia juhlapaikassamme useasti ja päätimme luottaa heihin. Hyvin kävi, vaikkei kilpailutettu tai maisteltu :) Ilmeisesti hyvin kävi teilläkin, kerta ruoka noin hyvin maistui vieraille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kyllähän sekin jotain kertoo pitopalvelusta, jos se usein hoitaa saman paikan tarjoiluja. :) Ja toisaalta ruuan kanssa voi mennä toisinkin päin; veljeni kävi tulevan vaimonsa kanssa maistelemassa pitopalveluiden ruokia ja he tekivät valinnan parhaan makuisen ruuan mukaan. No, hääpäivänä ruoka oli tunnin myöhässä ja aivan eri laatuista kuin heidän aiemmin maistelemansa tarjoilu. Onneksi tällaista taitaa sattua harvoin, oli sitten maisteltu tai maistelematon tarjoilu. :)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Haettiinko teillä siis ruokaa kahdesti (alku + pääruoka) vai kaikki kerralla? Yritän arvioida tuota aikaa meidän juhlia ajatellen. Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kerran eli buffetista otettiin samalla kylmät ja lämpimät ruuat. Moni vieras kävi kuitenkin kaksi kertaa hakemassa ruokaa, ensimmäisellä kerralla he maistelivat kaikkea ja sitten santsasivat suosikkejaan. :)

      Poista
  3. Näyttääpä hyvältä! Aikamoinen haaste tuo, että kaikki ruoka tuodaan muualta, mutta onneksi pitopalvelunne selvisi siitä hyvin. Meillä on häät ravintolassa, joka valittiin puitteiden eikä ruoan perusteella. Olemme kyllä kerran päätöksen jälkeen käynyeet syömässä kyseisessä ravintolassa, ja onneksi ruoka on siellä ihan tajuttoman hyvää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinpä, ja onneksi juhlapaikkamme ja cateringin keittiön välimatka ei ollut kovin pitkä. Hienoa, että ravintolan ruoka on hyvää. Voitte hyvillä mielin odottaa hääateriaanne. :)

      Poista
  4. Näyttääpä herkulliselta menulta! Meille tuli Catering - palvelu juhlapaikan mukana, joten pidimme sormet ristissä ja toivoimme parasta. Kaikki oli hyvää ja hienosti laitettu, joten hyvin kävi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hienoa, että cateringvalintanne oli onnistunut. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |