Mihin sitten päädyttiinkään valojen suhteen?

torstai 19. joulukuuta 2013

Tadaa... Valoseinään! Mentiin Hong Kongiin ja harmiksemme siellä oli valohyllyt jo melkein tyhjinä. Saatiin kuitenkin muutamia sarjoja, sarjojen jakajia ja muuntaja. Sulhanen alkoi kotona pohdiskelemaan, että mitäs näistä keksisi. Sanoin vaan, että katopa blogista, mistä olen haaveillut ja valkkaa sieltä jokin. No, sulhanen pohti ja mietti koko illan ja seuraavana päivänä marssi Porvoon Hong Kongiin. Kun saavuin illalla kotiin, eteisen lattiamme näytti tältä:
Mietin, että mitäköhän se nytte on oikein keksinyt. No. Kuulemma tarpeeksi pitkää valoverhoa on lähes mahdoton löytää kaupasta, joko ne ovat ihan liian lyhyitä tai hintaa kertyy kohtuuttoman paljon. Sulhanen oli päättänyt suunnitella itse valoverhon ja toteuttaa sen. Tässä suunnitelma paperilla:
Ideana on siis liittää viisi- ja kymmenenmetrisiä valosarjoja toisiinsa jakajilla 4,2 metriseksi seinämäksi. Korkeutta seinämälle tulee se viisi metriä. Ajateltiin kokeilla seinämää joulun aikaa sulhasen porukoiden luona, jossa on tilaa ja innokas isä auttamassa.
Hintaa tarvikkeille kertyi 103 euroa. Joulun aikaan saatte nähdä toimiko idea käytännössä ja jos toimi, niin saatte ohjeet, miten toteuttaa itse samanlainen! :)

10 kommenttia:

  1. Sehän näyttää hyvältä ainakin paperilla :). Toteutuskuvia odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että toimii myös käytännössä. :)

      Poista
  2. Insinöörimies..? ;) Joka tapauksessa ihana kun sulhanen on noin aikaansaava ja näkee vaivaa! Ja tulee varmasti hieno valoverho.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa kyllä :D Muutenkin voin kertoa, että onps kätevää, kun mies on insinööri. Ratkaisu löytyy mihin tahansa asiaan mitä keksin kysyä... Tosin toisinaan asiaa pohditaan kyllästymiseen asti. ;)

      Poista
  3. Oi vitsit, hyvältä näyttää! Täytyypä itsekin muistaa hamstrata noita jouluvaloja, mikäli niitä vielä jostain löytyy :-D

    VastaaPoista
  4. Oi, valoseinät on ihania! <3 Mielenkiinnolla odotellaan siis lopputulostakin sitten myöhemmin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. :) Mietittiin, että valoseinän lisäksi juhlatilaan ei oikeastaan tarvitse kuin kynttilän valoa.

      Poista
  5. Valoseinät on kyllä aivan huikeita! Mahtavaa kun kotoa sulla löytyy mies joka on kätevä käsistään. ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |