Minkä ikäisenä naimisiin? Kyselyä!

lauantai 3. elokuuta 2013

Vuonna 2012 ensimmäisen kerran avioituneiden naisten keski-ikä oli 30,8 vuotta ja miesten 33,1 vuotta. Ensimmäistä avioliittoa solmivat ovat vuosi vuodelta yhä vanhempia. Ensimmäisen kerran avioituvien naisten keski-ikä on kohonnut kahdessa vuosikymmenessä lähes neljä vuotta ja miesten hieman yli neljä vuotta.
 (Lähde: Tilastokeskus, http://www.stat.fi/til/ssaaty/2012/ssaaty_2012_2013-04-19_tie_001_fi.html)

kuva
Naimaikähän saavutetaan rippikouluiässä 15-vuotiaana. Laillisesti naimisiin pääsee 18-vuotiaana. Jos ennen aikaan mentiin naimisiin, kun se vaan oli mahdollista niin nykypäivänä odotellaan, että on koulut käytynä, vakaa työpaikka plakkarissa ja talo katsottuna, luultavasti lapsetkin jo hankittuna.
kuva
 Kiinnostukseni muiden naimisiin menevien ikään on lähtenyt suurimmilta osin siitä, että olen itse nuori ja saan usein kuulla, että "kylläpäs sinä nuorena olet menossa naimisiin". Hääpäivänämme olen hitusta vaille 23 vuotta. Miltä se teistä tuntuu? Nuorelta vai onko iällä väliä?
kuva
Minusta olisi kiva kuulla, minkä ikäisenä te kanssamorsiamet olette astumassa avioliiton satamaan. Sivupalkista löytyy kysely, jonka lisäksi kuulisin mielelläni mahdollisia syitä, miksi juuri sen ikäisenä. :)

11 kommenttia:

  1. Kukin tietää varmasti tilanteensa itse parhaiten ja milloin on "valmis". :)

    Itse menin naimisiin vuonna 2001 vähän yli 21-vuotiaana. Yhtään en tuntenut itseäni liian nuoreksi, mutta kyllähän me hääkuvissa aika lapsilta nyt näytetään. ;)

    VastaaPoista
  2. Naimisiin mennessä olen 26 ja sulho 29. Kihlautuessa olin 23 ja tunsin itseni aivan liian nuoreksi. Nyt kuitenkin ajattelen olevani juuri oikean ikäinen astelemaan alttarille. Taloa eikä lapsia ole, työpaikka kyllä löytyy.

    Jos olet löytänyt sen oikean, miksi odottaa? Antaa ihmisten puhua mitä haluavat. :)

    VastaaPoista
  3. Ollaankin aika lailla saman ikäisiä, en ollutkaan tajunnut aiemmin, vaikka sun juttuja oon jo jonkin aikaa lueskellut :) Häitä juhlitaan täällä päässä kaiketi viikko teidän jälkeen (jos nyt oikein laskeskelin :D), ja tuolloin mulle on ikää kertynyt 23 vuotta ja pari hassua kuukautta. Sulho puolestaan on tuolloin himppua vaille 26-vuotias. Ja kihlautuessamme ikää oli 21 ja 24.

    Se, että miksi/miten tähän ajoitukseen on päädytty onkin aika hyvä kysymys! Kirjoittelen tästä blogiinkin jossain kohtaa enemmän (tulis kommentiksi turhan romaanimittainen raapustus), kiitos inspiraatiosta! Mutta tiivistetysti sanoisin, että jos on elämänsä rakkauden löytänyt nuorena ja tuntee itsensä ja paremman puoliskonsa niin hyvin, että on valmis sitoutumaan toiseen vakavasti loppuiäkseen, niin turha sitä on odotella jotain maagista ikää tai elämänvaihetta, jolloin "kannattaisi" mennä naimisiin :) aina on kuitenkin jonkun mielestä liian nopeaa/hidasta etenemistä liian nuorena/vanhana/rahattomana/tyhmänä tai väärässä järjestyksessä. :D

    VastaaPoista
  4. Minä täytin noin kuukausi häiden jälkeen 25 v. eli virallisesti olin 24-vuotias avioituessamme. Tunnen itseni edelleen aika nuoreksi ja uskon Saaran tavoin katsovani myöhemmin hääkuviamme naureskellen sitä, miten nuorilta niissä näytämme. Meillä kyllä oli oma talo jo kihlautuessamme, mutta niin myös halusimme.

    Alle 23 v. on ehkä kovin nuori, mutta avioliitto ei katso numeroita, vaan kasvunhalua ja kykyä sitoutua. Pitkällä aikavälillä ikäkysymykset joka tapauksessa tasoittuvat, joten se henkinen ikä on ehdottomasti numeroita tärkeämpi. :)

    VastaaPoista
  5. Numeroista viis:) olen naimisiin mennessä 30 vuotias ja mies 22 vuotta. Ja minä varmaan henkisesti epäkypsempi joten en enään usko tiettyihin ikiin:) Aion myös tulevaisuudessa asiasta postata, kiitos hyvästä tekstistä!

    VastaaPoista
  6. Naimisiin mennessä olen 25-vuotta. Mielestäni se on hyvinkin sopiva ikä, vaikka muutamat ovatkin sanoneet, että miten te noin nuorina menette naimisiin. Nuorina? Hmm :)

    VastaaPoista
  7. Naimisiin mennessä olen 24 vuotta, tosin siitä pari kk eteenpäin niin 25 vuoden rajapyykki on saavutettu. Meillä ei ihme kyllä kukaan ole päivitellyt sitä että näin nuorena menette naimisiin, enemmän on tullut kommenteja siihen tyyliin että vihdoin ja viimein :D

    VastaaPoista
  8. Minä olen naimisiin mennessä 23 ja mies 26. Ajoitus on meidän oikein mielestä hyvä, seurustelua on kuitenkin jo joitakin vuosia takana ja kihloissa ollaan häiden aikaan oltu 1,5 vuotta :) Mielestäni iällä tai muulla ei ole niinkään väliä, vaan sillä että pari on valmis sitoutumaan toisiinsa :)

    VastaaPoista
  9. Minä täytän parin kuukauden kuluttua 28 vuotta ja sulho on 29-vuotias. Emme olisi haluneet naimisiin yhtään nuorempina. Me tapasimme neljä vuotta sitten ja siinä vaiheessa molemmat olivat jo asuneet pitkään omillaan. Se näkyy yhä parisuhteessamme itsenäisyytenä ja selkeytenä niin kodin kuin taloudenkin hoidossa ja olemme molemmat hyvillämme siitä, että ensin on kokeiltu siipiä itseksemme ja sitten vasta löysimme toisemme. Näin 30 ikävuoden kieppeillä moni juttu on vakiinnuttanut paikkansa, opiskelut on jo takanapäin ja aikuisuuttakin rupeaa olemaan jo hyvä siivu elettynä. Minusta avioliitto on niin valtavan iso asia, että kypsyys on hyvä kulkea käsikädessä sen kanssa. Toki jokainen kokee olevansa varmasti riittävän kypsä mennessään naimisiin oli ikää sitten kertynyt minkä verran tahansa.

    VastaaPoista
  10. Meillä mä olen 27 ja isäntä 35 - kummallekkaan ei ole tullut aikaisemmin mieleenkään mennä naimisiin, joten olettaisin tämän hetken olevan oikein sopiva. :) Kihloissa ollaan oltu kohta kaksi vuotta ja kyseessä on molempien toinen kihlaus - ensimmäisessä taisi molempien kohdalla olla kyse "teinikihloista", jossa tärkeintä oli vain mennä kihloihin ja näyttää, että kotona on joku joka odottaa.

    Mun mielestä ollaan just passelin ikäisiä: elämänkokemusta löytyy kummaltakin, ollaan sinut itsejemme kanssa ja liitto on jo nyt vankalla pohjalla, vaikka ei olla seurusteltukkaan kuin nelisen vuotta. Isännän kolme lasta aikaisemmasta parisuhteesta hyväksyy meidän avioitumisen ja odottavat innolla häitä.

    Oikeaa ikää avioitumiseen on hankala sanoa - jokainen on kuitenkin erilainen ja erilaisessa elämäntilanteessa. Helpompi on sanoa, että jokainen kyllä tuntee sydämessään, kun on aika purjehtia avioliiton satamaan. Ei ne numerot, vaan päänsisus. ;)

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaikille kommenteista! Hienoa, että täällä ainakin vallitsee sellainen ilmapiiri, että ikä on vain numeroita eikä kerro parin valmiudesta astua avioliiton satamaan. Unohdin mainita, että sulhoni on 31-vuotias hääpäivänämme. Itsekin muutin omilleni jo 15-vuotiaana, ja uskon sen vaikuttaneen hyvin paljon siihen, että koen olevani valmis sitoutumaan yhteen ihmiseen loppuelämäkseni. Varmasti muiden ihmisten mielipiteistä löytyy vaikka muille jakaa, mutta kukin pari tietää itse, milloin on se hetki. Vuoden päästä ensitapaamisesta tai 20 vuotta kihlautumisesta, 18-vuotiaana tai 65-vuotiaana. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |