Näytetään tekstit, joissa on tunniste valo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valo. Näytä kaikki tekstit

Hehkulamppu! Toisin sanoen ideointia ja välähdyksiä

keskiviikko 30. tammikuuta 2013


kuva
 Olen tässä ynnäillyt viimeaikaisia kirjoittelujani ja saanut hieman järjesteltyä mielihalujani. Oikeastaan ajatus alkoi kulkea värien mietinnän jälkeen. Harmaa ja hopea johtivat ajatukseni valoihin ja kukkiin. Ne taas johtivat ajatukseni juhlapaikkaan. Ja yhteenlaskun tulos on, että tällä hetkellä visioni juhlapaikasta on kaunis paikka järven tai meren rannalla ja paljon kukkia. Sisätiloissa täytyisi olla kunnollinen tila tanssilattiaa ja bändiä varten. Sinne sitten illalla paljon valoja, jotka näyttäisivät upealta harmaata vasten.

kuva
Tavallaan juhlapaikassa kohtaisi kaunis, valoisa luonto ja hämärä, hopeanhohtoinen sisätila. Toivon, että nyt kun tiedän (sulhoni ei vielä tiedä, mutta informoitunee illan kuluessa), minkänäköistä visiota haluaisin toteuttaa, paikan etsiminen helpottuu. Eikä olisi ollenkaan hullumpi yhdistelmä jokin rosoinen vanha tehdas-tyyppinen tila tällaista varten.
kuva
kuva
kuva
kuva
Osaisittekos neuvoa, mistä tällaista paikkaa voisi löytää? :)

Lights will guide you home

perjantai 30. marraskuuta 2012

En malttaisi odottaa iltaa! :) Ei, en ole lähdössä juhliin tai muutenkaan minnekään erikoiseen paikkaan, vaan aion ottaa joulukuusen esille ja koristella sen. Olen suunnitellut jo monta viikkoa sitten, että näin marraskuun viimeisenä päivänä koristelen kuusen ja laitan huushollia muutenkin hieman joulukuntoon, kuuntelen Michael Bublén joululevyä ja juon glögiä. Olen myös tehnyt sellaisia piparkakkutryffeleitä, joiden ohje löytyy täältä. Ihanaa, kun luntakin on tullut.

kuva

 Mutta asiaan. Valaisimista innostuneena olen miettinyt lisää juhlatilan valaisemista. Valo on kuitenkin niin merkittävä tunnelman luoja. Kliiniset valot eivät varsin luo juhlavaa tunnelmaa. Haluaisin häihimme lämmintä ja pehmeää valoa, kynttilöitä ja valosarjoja. Varsinkin näin joulun alla sellainen valaistus luo tunnelmaa ja ehkäpä siksi mietin häihimmekin valoja. :) Keräsin hieman inspiraatiota ja ajatuksia kuvien muodossa:
kuva
kuva
kuva
kuva
kuva
kuva
kuva
kuva
kuva
Tai kenties hieman erilaisempaa valoa?
kuva
kuva
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by | mlekoshi Playground |