Pyysin (savolaista) miestäni kirjoittamaan omat fiiliksensä hääpäivästämme. Ensin hän vastasi "Ei", sitten hän pohti, että "No ehkä", minkä jälkeen hän tuumasi "Voisinhan minä". Kirjoittamistaan aloittaessa hän tuskaili, että "Miksi oikein tulin luvanneeksi." No, olin muutaman tunnin menossa ja kun palasin kotiin, odotti koneen ruudulla mitä lämpimin ja suloisin kertomus hääpäivästämme. Siispä olkaa hyvät, hääpäivämme mieheni sanoin:
Kuva: Mika Martikainen |
Aamuhomma
En ole yleensä mikään aamu ihminen, mutta jostain syystä
tuona aamuna sain itseni hyvin ylös sängystä, liekkö pieni jännitys päivän tapahtumista
oli päänahassa. Morsian lähti aamulla kaason kanssa juhlakampauksia hakemaan ja
minä jäin odottelemaan kaason miehen saapumista hotellille takaisin. Kaasolla
ja morsiamella oli sen verran tekemistä vielä aamulla kampaajalla ollessa, että
hieman pelon sekaisin ja jännittynein tuntein odottelimme heitä takaisin
hotellille. Odotellessamme neitokaisia, kävimme nopsaan kahvilla hotellin
aamupalalla. Mitään en pystynyt syömään, todennäköisesti jännityksestä johtuen.
Pään ja naaman haituvat ajelin myös odotellessa, jotta olisin valmiina kun
neitokaiset saapuvat takaisin hotellille.
Bestmanit saapuivat hotellille puolenpäivän aikoihin ja
lähes samaan aikaan paikalle pyrähtivätkin morsion, kaaso ja kuvaajamme.
Neitokaiset olivat hyvillä mielin ja itselläkin taisi siinä sitten samalla
hieman jännitys helpottaa. Vaihtelimme vaatteet ja naureskelimme jokusen hetken
ja aloimme lähteä siirtymään itse juhlapaikalle.
Siirtyminen ja alkuskumpat
Melkein heti alkumatkasta ajaessamme juhlapaikalle, olo ei
ollut mitenkään kummoinenen. Todennäköisesti olin juonut liian vähän, aamupala
jäänyt syömättä ja sitten jännitys miten osaisin loppupäivän olla asiallisesti
ja ”juhlakaluna”, tosin sanoen, oli heikko happi. Tykkään käydä muiden juhlissa
ja vastaavissa kun saan olla vain sivusta katsoja, mutta en todellakaan tykkää
olla millään tapaa huomion keskipisteenä... mutta yritin kuitenkin pitää
kokoajan kaverini lanseeraamaa lausetta mielessä; ”vittu kerranhan tässä vaan
eletään”. Joten päätin että yritän olla kaikessa mukana, mitä päivä tuo
tullessaan, vaikka jännittäisikin ihan tolkuttomasti.
Pääsimme juhlapaikalle ja laittelimme muutaman tavaran sinne
tänne ja aloimme ottaa sitten virallisia kuvia. Kuvaukset sujuivat todella
hyvin ja lopulta kameran edessä oli helppo olla, kun kameran takana oli mukava
ja asiansa osaava kuvaaja. Poksautimme kuohuvan auki, otimme muutamia kuvia ja
vähän kuohuvaa, niin pahin jännityksen piikki hieman tasottui. Kyllä se siitä.
Morsionta ei onneksi jännittänyt ja hän puhkuikin täynnä intoa :D
Kuva: Mika Martikainen |
Aloitus
Jännitys alkoi taas nousta pintaan kun odotimme juhlatilassa
tilaisuuden alkua. Vieraat odottivat ulkona ja me saavuimme sellon soidessa
paikalle. Ja tilannetta ei helppottanut yhtään 25asteen lämpö ja täydeltä
taivaalta helottava aurinko. Jännitykseni ei kuulemma näkynyt kovinkaan kummoisesti,
mutta kun jälkeenpäin katsoin itse kuvia, niin huomasin kyllä miten paskanjäykkänä
tönötän seremoniassa. Mutta hyvä että muut eivät huomanneet. Alkuseremonia ei
kestänyt kauaa ja se olikin mieleeni, turhat läpinät pois ja eikun syömään.
Pakko mainita puhe jonka toinen bestmaneista piti alkuseremonian aikana, se oli
lyhyt ja ytimekäs, kesti minuutin tai pari ja siinä oli hyvin kiteytetty koko
meinneisyytemme.
Kättely osuus oli hieno, oli mukava nähdä vanhoja
kavereitani, joita en ollut aikoihin nähnyt ja tässä vaiheessa jännitys olikin
sitten jo tipotiessään. Tämän jälkeen pääsimmekin vihdoin istahtamaan ja mikä
hienointa, pöydissä oli reilusti tarjolla vettä, joka maistuikin taivalliselle
siinä vaiheessa.
Ohjelmisto ja
ruokailu
Seuraavaksi bestmanit ja kaaso esittelivätkin illan pelejä
ja leikkejä, jotka oli tarkoitettu lähinnä vieraille. Molemmat olimme sitä
mieltä, että emme halua mitään meidän pelejä häihimme ja mielestäni se olikin
hyvä valinta, sopi meille. Ruokailu alkoikin melkein heti ja kaikki saivat
kaipaamansa ruokaa ja hieman juomaa. Taisimme sopia morsiamen kanssa, että
käymme kiertämässä hieman vieraita ja jututtamassa heitä kun kerkeämme, mutta
morsion kerkesikin tämän hoitaa jo ennen kuin huomasinkaan. Sopi minulle
erittäin hyvin!
Ruokailun välissä ohjelmana oli morsiamen äidin puhe ja
hieman live musiikkia. Live musiikki toimii aina. Pelkäsin hieman morsiamen
äidin puhetta, kun olin kuullut huhuja miten häntä oli neuvottu puheen
pitämisessä. Mutta onneksi morsiamen äiti oli päättänyt tehdä puheen omalla
tavallaan ja puhe olikin hyvin koskettava ja hieno.
Kahvit kahviteltiin ja sitten olikin sulhasen äidin
puheenvuoro. Omalta äidiltäni voi odottaa kaikenlaista, mutta puhe oli hieno ja
hän ei onneksi kertonut noloimpia ja kauheimpia tarinoita. Muistutti vaan
muutamista nuoruuden toilailuista ja kehotti morsianta pitämään minusta huolta,
kaunista.
Sitten olikin illan ensimmäisen ja viimeisen ”meidän” pelin
vuoro, jossa me olimme pääosassa ja vieraat vain mukana. Tässä vaiheessa alkoi
taas hieman jännitys nousta, huh huh. Peli oli todella vaikea, mutta kyllä me
sen lopulta onnistuimme selättämään, ilman pahempia kommelluksia. Bestmanit
olivat hoitaneet päivän hommansa oikein mallikkaasti ja tässä vaiheessa heidän
työnsä loppuivatkin. Oli hauska huomata ja katsella kun bestmanien kipot
alkoivat kallistua tästä eteenpäin ja tätä tarkoitan oikeasti hyvällä.
Loppuilta ja bileet
Oli illan viimeisen virallisen osan aika, häävalssi. Nyt ei
enää edes jännittänyt, nauratti vaan enemmänkin, tämän jälkeen saisi ottaa ihan
niin rennosti kuin vain osaisi. Tanssimme muutaman valssin ja ne menivät
mielestäni hyvin. Tämän jälkeen aloittikin heti bilebändi soittamaan ja iltabileet
saatiin käyntiin. Loppuilta menikin tanssiessa ja vihdoin pääsin sitten jututtamaan
loppujakin ihmisiä, joita en päivän aikana ollut ehtinyt käydä moikkaamassa.
Lopuksi, päivä oli oikein ihana ja onnistunut, enkä sitä
vaihtaisi mihinkään, kuten en morsiantakaan! Moni kiittelikin, että hyvä kun
järjestimme omanlaisemme juhlan, emmekä taipuneet yleiseen painostukseen. Tästä
olen itsekkin hyvilläni. Rankinta taisikin lopulta olla kaasolla, joka joutui
juoksemaan moneen suuntaan päivän mittaan, mutta hyvin hän jaksoi ja kiitos
siitä hänelle.
Ihana ja jotenkin aidon oloinen kirjoitus! Iso peukku siis miehellesi! :)
VastaaPoistaKiva kuulla! Kyllä minäkin mieheni tekstiä luin hymy huulilla ja hymisten. :)
PoistaTämmöisiä on ihana lukea. Miehet saisivat enemmänkin kirjoitella fiiliksistään! :)
VastaaPoistaSanopa muuta! Itsekin pyysin mieheltäni kirjoitusta osittain siksi, etten ollut saanut hänestä irti loppujen lopuksi kovinkaan paljon kommentteja hääpäivästämme. :)
Poista