I´ll give you my heart and take your name

Lueskelin yhtä lehteä, kun silmiini osui nimi, joka minulla olisi jos ottaisin mieheni sukunimen. Tajusin etten ole edes miettinyt, ettenkö ottaisi mieheni sukunimeä, kun menemme naimisiin.  Jotenkin se vain tuntui luontevalta ja oikealta, etten tullut edes tarkemmin ajatelleeksi mitä sukunimen vaihtaminen oikeasti tarkoittaa. Onhan se iso asia, ottaa nyt toisen sukunimi ja linkittyä toiseen sukuun sitäkin kautta. Pitäisin oman sukunimeni, jos se olisi harvinainen tai erikoinen tai jos tulevalla miehelläni olisi peruspertin sukunimi. Innostuin hieman tutkimaan sukunimi-asiaa:

  

Sukunimi on siis nimi, joka periytyy suvussa. Sukunimet ovat harvinaisempi ilmiö kuin etunimet, jotka tunnetaan kaikissa kulttuureissa. Suomessa laki edellyttää että kaikilla on sukunimi.Sukunimet ovat usein syntyneet isännimen, asuinpaikan tai ammatin mukaan. Myös eläinkunnan tai kasvikunnan mukaan nimettyjä sukunimiä on olemassa. Useimmissa länsimaissa sukunimi mainitaan yleensä etunimen jälkeen. Monissa aasialaisissa ja afrikkalasissa kulttuureissa sukunimi mainitaan ennen etunimeä. Suomessa on lisäksi puhekielessä tavallista käyttää sukunimen genetiiviä etunimen edellä, Virtasen Pekka. Sukunimiä ei edelleenkään käytetä kaikkialla, kuten Tiibetissä, Jaavassa ja Islannissa.

kuva

Suomen yleisimmät sukunimet ovat Korhonen, Virtanen ja Nieminen.

Läntisessä Suomessa ihmiset tunnettiin ennen sukunimiä patronyyminimiltään (esim. Jaakko Mikonpoika). Poikkeuksena olivat aviottomat lapset. He saivat kantaa syntyperänsä tuomaa häpeää koko elämänsä ajan, sillä heistä käytettiin patronyymin sijasta matronyymia (esim. Jaakko Helenanpoika). Monissa tavallisimmissa suomalaisissa sukunimissä on pääte -nen, mikä on ollut savolaismurteiden alueella yleistä jo satoja vuosia sitten.

Vielä 1800-luvun loppupuolella suomenkielisiä sukunimiä oli etupäässä vain itäsuomalaisilla talonpoikaissuvuilla, kun taas useimmilla länsisuomalaisilla talonpojilla, samoin kuin monilla muidenkin maiden talonpojilla, ei ollut sukunimeä lainkaan. Sen sijaan säätyläisillä kaikkialla Suomessa oli vanhastaan sukunimet, jotka tavallisimmin olivat ruotsinkielisiä, mutta myös saksankielisiä nimiä esiintyy. Tavallisia ovat olleet myös nimet, joissa pohjautuvat johonkin vanhaan suomenkieliseen suku- tai paikannimeen, johon kuitenkin on esimerkiksi lisätty latinalaisperäiset päätteet -aeus, ius säätyläisaseman osoittamiseksi (esim. Alopaeus, Gezelius). Ihmisen säädyn saattoi yleensä päätellä hänen sukunimestään.

Fennomaanit pitivät tärkeänä, että suomalaisilla pitäisi olla suomenkieliset sukunimet. Säätyläisillä yleisten vieraskielisten sukunimien suomalaistaminen muodostuikin 1900-luvun alkupuolella ajoittain suoranaiseksi joukkoliikkeeksi, ja varsinkin suuressa nimenmuutoksessa vuosina 1906 ja 1935 kymmenettuhannet ihmiset omaksuivat suomenkielisen sukunimen. Tällöin käyttöön tulleet sukunimet.

kuva

 

Vuonna 2003 vihityistä aviopareista 81 % otti käyttöön aviomiehen sukunimen (sisältää myös tapaukset, jossa vaimolla yhdistelmäsukunimi) ja 1,3 % vaimon sukunimen (sisältää myös tapaukset, jossa miehellä yhdistelmäsukunimi). Vuodesta 1986 lähtien naisen nimen ottavien parien ja puolisoiden, jotka säilyttävät omat sukunimensä, määrä on kasvanut. Parisuhdelain mukaan samaa sukupuolta olevien henkilöiden sukunimi ei muutu parisuhteen rekisteröinnin yhteydessä. Parilla on kolme vaihtoehtoa: ottaa yhteinen sukunimi, säilyttää omat sukunimensä tai räätälöidä uusi yhteinen sukunimi.

Nimilaki lähtee tasa-arvoisuudesta miehen ja naisen kesken. Yhteiseksi nimeksi pari voi ottaa miehen tai naisen syntymänimen. Nimi, jonka jompikumpi on saanut toisen avioliiton kautta, ei kelpaa yhteideksi nimeksi. Morsiuspari voi myös ottaa käyttöön jommankumman suvussa olleen sukunimen tai räätälöidä sopivan nimen. Räätälöinnin saa tehdä joko kummankin alkuperäisestä nimestä tai suvussa olleesta nimestä, joka ei ole liian kaukaa haettu. Esimerkiksi Minna Virtanen ja Ville Laukkanen voivat päättää ottaa perheensä nimeksi Virttala tai Minnan isoäidin sukunimen Laarti.

Vaihtoehtoja siis riittää. Itse en koe, että sukunimen vaihtaminen jotenkin veisi minua kauemmaksi perheestäni. Niin ja nippelitietoa vielä sukunimiemme yleisyydestä, sukunimeni on 2000 ihmisellä ja mieheni 4500 ihmisellä. 

Mitä mieltä te olette sukunimen vaihtamisesta? Onko se so last season? Miksi ottaa toisen sukunimi, miksi ei?

Lähteinä Wikipedia ja naimakaupat.com